Sossutukea 14 eri nimellä

Berliinin rekkaterroristi oli Saksassa turvapaikanhakijana 14 eri nimellä
Verkkouutiset -
Usean identiteetin käyttö mahdollisti Anis Amrille laajan hyvinvointietuuksien hyödyntämisen ja vaikeutti viranomaisten pääsemistä hänen jäljilleen.

Berliinin joulumarkkinoilla ihmisjoukon sekaan rekalla ajanut Anis Amri oli saksalaisviranomaislähteiden mukaan hakenut Saksasta turvapaikkaa 14 eri nimellä, kertoo BBC. Tunisialaissyntyisen 24-vuotiaan Amrin joulukuussa toteuttamassa iskussa kuoli 12 ihmistä.

Useat identiteetit mahdollistivat, että Amri pystyi hyötymään Saksan hyvinvointieduista. Eri henkilöllisyyksien käyttö vaikeutti myös Amrin jäljittämistä. Myös keskiviikkona pidätetty mies, jota epäillään avunannosta Berliinin iskuun, on käyttänyt useita identiteettejä.

Saksan viranomaisia on syytetty valvonnan puutteesta ja siitä, että Amrin annettiin matkustaa vapaasti, vaikka poliisilla oli tieto hänen rikostaustastaan. Amri onnistui välttämään karkotuksen useampaan otteeseen.

Amrin turvapaikkahakemus Saksaan hylättiin viime kesäkuussa. Hän oli tullut Saksaan 11 kuukautta aikaisemmin Italiasta, jossa hän istui neljä vuotta vankilassa. Amrilla ei ollut karkotukseen vaadittavia henkilöpaperita, minkä vuoksi Tunisia ei suostunut ottamaan häntä vastaan.

Nordrhein-Westfalenin, jossa Amri asui, rikospoliisin päällikkö Dieter Schuermann on vastannut syytöksiin ja sanonut, että viranomaiset tekivät kaikkensa sen eteen, että iskua ei olisi voitu tehdä.
6291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Paperittomalla 14 paperit

Äänestä

Vittu isis on niin vitun luuserihomoo.

Äänestä

Mä oon kova jannu. Mä oon ekalla luokalla.

Äänestä

Se on varmaan just sitä monikulttuurisuutta, että nostetaan kelan ja sossun rahat monella henkilöllisyydellä.

Paljonkohan tällaisia itsensä rikastajia on täällä Suomessa?

Äänestä
  • Vaikka aloituksen tiedot koskevat vain terroristia, niin vähän vaikea uskoa, ettei elintasopakolaisten joukossa olisi niitä, jotka ymmärtävät rahan päälle.

    Äänestä

tarvisko muuta kuin ottaa sormenjäljet joka toimistoissa ja niille oma järjestelmä joka vertaa eri toimistojen jälkiä keskenään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahantekokone kirjoitti:

Berliinin rekkaterroristi oli Saksassa turvapaikanhakijana 14 eri nimellä
Verkkouutiset -
Usean identiteetin käyttö mahdollisti Anis Amrille laajan hyvinvointietuuksien hyödyntämisen ja vaikeutti viranomaisten pääsemistä hänen jäljilleen.

Berliinin joulumarkkinoilla ihmisjoukon sekaan rekalla ajanut Anis Amri oli saksalaisviranomaislähteiden mukaan hakenut Saksasta turvapaikkaa 14 eri nimellä, kertoo BBC. Tunisialaissyntyisen 24-vuotiaan Amrin joulukuussa toteuttamassa iskussa kuoli 12 ihmistä.

Useat identiteetit mahdollistivat, että Amri pystyi hyötymään Saksan hyvinvointieduista. Eri henkilöllisyyksien käyttö vaikeutti myös Amrin jäljittämistä. Myös keskiviikkona pidätetty mies, jota epäillään avunannosta Berliinin iskuun, on käyttänyt useita identiteettejä.

Saksan viranomaisia on syytetty valvonnan puutteesta ja siitä, että Amrin annettiin matkustaa vapaasti, vaikka poliisilla oli tieto hänen rikostaustastaan. Amri onnistui välttämään karkotuksen useampaan otteeseen.

Amrin turvapaikkahakemus Saksaan hylättiin viime kesäkuussa. Hän oli tullut Saksaan 11 kuukautta aikaisemmin Italiasta, jossa hän istui neljä vuotta vankilassa. Amrilla ei ollut karkotukseen vaadittavia henkilöpaperita, minkä vuoksi Tunisia ei suostunut ottamaan häntä vastaan.

Nordrhein-Westfalenin, jossa Amri asui, rikospoliisin päällikkö Dieter Schuermann on vastannut syytöksiin ja sanonut, että viranomaiset tekivät kaikkensa sen eteen, että iskua ei olisi voitu tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu