Oletteko nähneet ketään pissat housuissa julkisest

Olen 35v mies ja minulle on sattunut paljon vahinkoja. En viime aikoina ole enää jaksanut niin paljoa välittää ja olen muutaman kerran tullut kyllä huomatuksi, viimeksi eilen kun olin tulossa kotiin ja pissasin farkut märiksi polviin asti ja kaksi tyttöä tuli vastaan, melko noloa kun ne tuijotti suoraan haaroihin ja hihitteli. Oletteko nähneet ketään pissat housuissa tai itse tullut nähdyksi?
5817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskus harvoin. Yleensä ihmiset hoitavat sen perussairauden pois tai ainakin lääkitsevät itseään. Lisäksi on käytössä erilaisia vaippoja.
Eli kannattaa selvittää, mistä asia johtuu ja hoitaa se mahdollisuuksien mukaan. Toisaalta kannattaa muistaa sama kuin pikkulasten kanssa, kotoa lähdettäessä käydään vessassa. Monissa julkisissa tiloissakin on vessoja.
On tietysti ongelmallisempaa, jos virtsankarkailu liittyy esimerkiksi epilepsiaan, eikä siihen löydy hyvää hoitoa heti.
Ihan tavallinen virtsatietulehduskin voi aiheuttaa karkailua.
Suosittelen puhumaan asiasta terveyskeskuksessa.

Äänestä

paljon mahdollista kyllä, pikkusen noloo!

Äänestä

Olen aikuisena miehenä joutunut tilanteeseen, jossa olen joutunut olemaan märissä farkuissa tuttujen ihmisten keskellä. En tiedä olisiko pitänyt myöntää pissanneessa housuun, koska joistakin ihmisistä tajusin jälkeenpäin heidän olleen kiusaantuneita tilanteesta ilman asiasta puhumista.

Erääseen omaan kokemuksen perustuen tiedän olevan itselle todella vaikeaa nousta junassa tarkoituksena mennä vessaan, jos housut ovat johieman kastuneet ennen junaan nousemista.
Olen sortunut siinä tilanteessa päästämään "hallitusti" hieman vaaleisiin farkuihin peläten samalla vieressä istuneen naisen reagointia asiaan, koska siinä tilanteessa haju ja penkin kastumisen välttely paljastivat asian.
Virtsan karkaaminen joissakin tilanteissa voi olla tuskallista mikäli asiasta kuuluvalla ääneen puhutaan tai asiasta juoruillaan takanapäin.
Kerran olen aloittanutt keskustelun erään naisen kanssa, kun tajusin hänen pissanneensa housuun.
Hän oletti, että ei sitä huomata, jos vaan käyttäytyy normaalisti.
En siis oikeastaan tiedä onko hyvä vaan olla pissa housussa ja antaa kuivua, koska toiset kokevat kotiin menemisen ja housujen vaihtamisen olevan valttämätöntä

Äänestä

Festareilla olen monesti nähnyt housunsa kastelleita, siellä kun järjestelyt yleensä
pettää ja kun juomia tarjolla niin myös pissattaa normaalia enemmän.
Itse en ole vuosiin mennyt festareille ilman vaippoja. Iso ja imukykyinen vaippa
huomaamaton kunhan käytät hametta, ja vaihtokin käy kivasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pissatfarkuissa kirjoitti:

Olen 35v mies ja minulle on sattunut paljon vahinkoja. En viime aikoina ole enää jaksanut niin paljoa välittää ja olen muutaman kerran tullut kyllä huomatuksi, viimeksi eilen kun olin tulossa kotiin ja pissasin farkut märiksi polviin asti ja kaksi tyttöä tuli vastaan, melko noloa kun ne tuijotti suoraan haaroihin ja hihitteli. Oletteko nähneet ketään pissat housuissa tai itse tullut nähdyksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu