Riittääkö kunnassa mielekästä työtä kaikille työsuhteessa oleville, kun tähänkin asti siitä on näköjään ollut puutetta ja nyt sentään kaksi kuntaa yhdistyi ja työntekijä määrä lähes tuplaantui ? Pusikkojen raivausta teiden varsilta , roskien keruuta ja ympäristön hoitoa varmaan olisi , mutta onko se liian ala-arvoista työtä kunnan työntekijöille ja tarvitaanko sitä varten palkatut urakoitsijat. ST:1 asemalle voisi myös asentaa kunnan "kellokortin", vaikka kassalle ja peliautomaateilla vietetyt tunnit olisivat työntekijän vapaa-aikaa. Pitäiskö myös palkata joku konsultti vaikka Jari Sarasvuo joka keksisi uusia "virikkeitä" ja motivoisi kunnan henkilökuntaa jaksamaan seuraavat viisivuotta , sehän on suojatyöaika ?.
Riittääkö mielekästä työtä kunnan virkaduunareille
trimmerinkuski
19798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Taisi tuplaantua pinta-alakin. Sinäkö se seuraat päivät pitkät st1 tapahtumia, hieno elämäntehtävä. Oletkos itse joskus ollut töissä, ihan oikeissa siis. Vaikka itse olen ollut yli 40 vuotta yksityisillä yrityksillä monissa tehtävissä, minusta tuntuu köyhältä aina haukkua kunnan töissä olevia. Valitetaan aina ettei asiat toimi, ja sitten taas että on liikaa väkeä.
Ehän mie koskaan ruumiilist työt ol tehny. Miun kotseudul ol sellassii ku työmiehii jokka tek työt ja hyvin tekkin , se ol heiän elämäntehtävä ja kohtalo. Miun tehtäv ja kohtalo oll valvot ja ohjat tätä suoritust. Sit ku työtehtäv oll valmis mie kuittasin palkan suorituksest ja jaoin sen demokraattisesti , itte otin puolet ja toisen puolen jaoin työmiehille , kaik olivat hyvin tyytyväissi ja onnellissi kun työsuhde taas jatkui.
Eikö kunnan työntekijöillä ole kahvi ja ruoka taukoja?
Taitaa trimmerikuski olla sossun elätte ja asua äidin luona, kun on aikaa kytätä st baarissa muiden menoja?
Kyl se on sillai ettei kukaan tiedä toisten töistä ja tauoista. Nykyään ei työelämässä paljoo lusmuilla MISSÄÄN. Keskittykää omiin töihinne ja oman työpaikkanne asioihin. Keitä nää St:n kyttääjät oikein on kun pitää tosiaan lukua toisten tauoista.
Mielenkiintoista olisi tietää montako traktorikuskia on Eurajoen kunnalla nyt Luvia liitoksen jälkeen töissä? Olen ymmärtänyt että pitkälti talvikunnossapito ainakin on ulkoistettua (maajussit hoitavat), mihin tarvitaan kunnan omia traktorikuskeja? Säästön paikka, tai sitten laitetaan pojat tekemään risusavottaa ja laittamaan paikkoja kuntoon. Kellokalle kyttäämään selän taakse. Ei ole nykyaikana varaa pitää ketään "suojatyöpaikassa"!
Oletko sää vähän pehmee
Ai,+sen+vuoksi+kun+vaadin+verorahoilleni+vastinetta?
Ei+kuules+enää+nykyaikana+ole+varaa+pitää+ketään+"tyhjänpanttina",+ne+ajat+ovat+takanapäin,+myös+Eurajoella.+Kunnan+työntekijällä+pitää+olla+työkuormaa+per+työpäivä+vähintään+120%:a,+aina+pitää+jäädä+jotain+seuraavaan+päivään,+vaikka+painaisi+kuinka+paljon.+
Työnjohdon+pitää+valvoa,+että+työpäivät+käytetään+tehokkaasti,+eikä+esim.+autella+sukulaisten+yrityksissä+työajalla!+Teiden+varsilla+riittää+risusavottaa,+liikennemerkkejä+voi+oikoa+ja+vaihtaa,+täyttää+kuoppia+teille+jne.+
Kuten+nimimerkki+"tunninruokatunti"+kirjoitti,+niin+autoihin+ja+traktoreihin+olisi+syytä+laittaa+seurantalaite,+jota+myös+kuntalaiset+voisivat+seurata.+Ruokatunnit+pidettävä+TES:n+mukaisina,+ja+jos+havaitaan+kunnan+työntekijä+esim.+sukulaisen+yrityksessä+"maleksimassa",+niin+työsuhteen+purku+välittömästi.
Meneppäs joskus töihin, huomaat kyllä maailman olevan hiukan erilainen kun kuvittelet.
Nii, olet varmaan luvialaisena hämmästynyt siitä että työajalla täytyy tehdä oikein TÖITÄ... hyi helkkari! Ainakin jos oot töissä paikallisessa kunnan vanhustenhoitolaitoksessa missä toinen toistaan lihavammat ämmät istuu pitkin käytävän seiniä ja valittelee vaivojaan. Jotkut seurustelee ja jotkut sit kantaa vastuuta ja hoitaa hommia.. Vanhusraukat jotka on siinä vaan olemassa antamassa aiheen ämmien kokoontumiselle. Siellähän makaavat...
Okei. Kerrohan enemmän mitä siellä tapahtuu? Johtamisongelmia?
Laittaako Eurajoki kaikkiin autoihin sellaisen satelliiittitunnistimen, joka postiautoihinkin tuli? Nähtäisiin aika äkkiä missä kohteissa se aika menee...
Nyt puhut asiaa, olisi aika saada jotakin rotia noiden kunnantyöntekijöiden työaikoihin. Olisi monta esimerkkiä mutta en rupea tänne niitä laittamaan,soitan mielummin suoraan Eurajoenkunnan johtajalle.
Totta, tai voisi oikeastaan käydä puhumassa suoraan kasvotusten kun tämä uusi kunnanjohtaja virkaan astuu. Saa laittaa traktorikuskit ruotuun. Jos ei työt kiinnosta, niin menköön työkkärin tiskille taikka sukulaisten firmoihin töihin täyspäiväisesti!
Kuntaliitoksista on päättämässä paljon niitä joille joka liitos varmistaa taas viideksi vuodeksi säännöllisen tilipussin. Ennen vanhaan oli jotain jääviyspykäliä kunnan asioiden hoidossakin. Ei enää. Kyllä me maksetaan. Ennen oli kunnalla yksi rakennusmestari ja kunta rakensi itse kansakoulut ja muut tarpeelliset. Nyt on insinöörejä ja konttorimerkonomeneja pilvin pimein -ja rakennukset teetetään ulkopuolisilla firmoilla. Eteenpäinmenoa?
Eikös se rakennusmestar hoida noita parkkipirkon töit meijä kunnas,näi nää ole ymmärtän asia.
Onko lusmuilu jo lou uudessa kunnassamme. Kun kukaan ei kirjoita enää ylimääräisistä traktorikuskeista.
Se olisi ihana työ,20€ tunnissa ja varmaankin korvaus oman traktoorin käytöstä ja tietenkin korvaus omien työkalujen käytöstä mootorisahasta ja omista työvaatteista saa myös rahnaa. Niin ja kahvitunti on työaikaa silloin ei saa poistua työmaalta.
Ainakin meille on työpaikka taattu vuoteen 2021 saakka ja sitten voikin siirtyä hyvälle kunnallisen alan eläkkeelle. Onkos siellä Sahalla tai Polarilla samoja etuja ?
Noi auraukset.. kerroin jo jo jossakin kohtaa.. yhteyttä minuun, katotaan tarjokkaille sopiva paketti, autan rahoituksen järjestelyssä kyllä.