pelkään, että kani tulee yksinäiseksi, kun lähden!

Hei!
Olen lähdössä inttiin ja nyt mietin, miten kanini pärjää ilman minua. Sillä on hoitajia kyllä kotona mutta kun kani on niin kiintynyt minuun, että jo kahden päivän poissaolon jälkeen se alkaa näyttää alakuloiselta. Se sekoaa aina ilosta kun menen sitä aamulla ensi kertaa katsomaan ja sitten se seuraileekin minua päivät pitkät huoneesta toiseen, vessaankin tulee aina mukaan.
se juoksentelee ympärilläni, leikkii paljon kanssani ja käpertyy usein jalkojeni viereen makuulle paijattavaksi (voisi olla vaikka tunteja paijattavana). Ongelma on, että se ei osoita samanlaisia kiintymisen merkkejä muille, ja siksi pelkään, mitä kanille käy, kun olen siitä aina viikot erossa.
Toista kania emme voi vielä hankkia (ostan sellaisen kun muutan intin jälkeen omilleni), joten mikä neuvoksi? Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Oletteko useinkin pitkiä aikoja erossa kanistanne? Voiko kani ns. "unohtaa" minut, kun olen poissa, eikä sitten olekaan enää niin kiintynyt, kun palaan? Ei kai se voi masentua, ja jos voi, miten sen voi estää? Antakaa hyviä neuvoja, miten itse esimerkiksi toimitte, jos viette esim. kanin hoitoon vieraalle ihmiselle? Haluan, että kanini voi hyvin silloinkin, kun olen intissä, niin on ainakin yksi inttimurhe vähemmän!
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi , intissähän ei nykyään olla kun pariviikkoa kiinni.Ja sitten pääset jo viikonlopuiksi kotiin.Kyllä se kani sinut muistaa,ja kerkeät sitten vapailla sen kanssa touhuamaan.Mikäli vapailla ei suunta ole muualle...
Tärkeintä kanille on, että sen tilat on siivottu, laadulasta heinää, puhdasta vettä, paju tai haapakeppejä narskutettavaksi ja jyviä.Lisäksi vaihdellen kasviksia, joihin on pikkuhiljaa on totutettu.
Pääasia kanille on, että huolto pelaa, kun et itse ole paikalla ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäinenpupu kirjoitti:

Hei!
Olen lähdössä inttiin ja nyt mietin, miten kanini pärjää ilman minua. Sillä on hoitajia kyllä kotona mutta kun kani on niin kiintynyt minuun, että jo kahden päivän poissaolon jälkeen se alkaa näyttää alakuloiselta. Se sekoaa aina ilosta kun menen sitä aamulla ensi kertaa katsomaan ja sitten se seuraileekin minua päivät pitkät huoneesta toiseen, vessaankin tulee aina mukaan.
se juoksentelee ympärilläni, leikkii paljon kanssani ja käpertyy usein jalkojeni viereen makuulle paijattavaksi (voisi olla vaikka tunteja paijattavana). Ongelma on, että se ei osoita samanlaisia kiintymisen merkkejä muille, ja siksi pelkään, mitä kanille käy, kun olen siitä aina viikot erossa.
Toista kania emme voi vielä hankkia (ostan sellaisen kun muutan intin jälkeen omilleni), joten mikä neuvoksi? Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Oletteko useinkin pitkiä aikoja erossa kanistanne? Voiko kani ns. "unohtaa" minut, kun olen poissa, eikä sitten olekaan enää niin kiintynyt, kun palaan? Ei kai se voi masentua, ja jos voi, miten sen voi estää? Antakaa hyviä neuvoja, miten itse esimerkiksi toimitte, jos viette esim. kanin hoitoon vieraalle ihmiselle? Haluan, että kanini voi hyvin silloinkin, kun olen intissä, niin on ainakin yksi inttimurhe vähemmän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu