Olen menossa ensi syksynä opiskelemaan ammattioppilaitokseen sähköasentajaksi. Minua kiinnostaa tietää minkälaista matikka on alallani, ja pärjäänkö siellä. En ole kauheaan hyvä matikassa, taikka fysiikassa, olen 6-7 oppilas fysiikassa ja matikassa. Lisäksi minua hieman huolestuttaa se että en ole kauhea "koulurunkkari" mutta en myöskään "elämänkoululainen", tullaanko minua kiusaamaan siellä. Esimerkiksi nyt yläasteella olen hyvä monissa oppiaineissa ja olen kunnolla koulussa ja viittaan tunnilla, ja olen joutunut monesti kiusatuksi tunnollisuuteni takia. Kiusaajien takia minulla ei ole kavereita paljoa, ja kaikki lukioon menevät kiusaajat ja pissikset nauravat minulle. HUOM. en mene amikseen siksi että en ole suosittu, vaan siksi että minulla kiinnostaa sähköalan työt. En auo kenellekkään päätä ja puhun kohteliaasti koulussa muille:pärjääkö tällä amiksessa, siis niin että ne sätkänkäärijät ja lintsarit ei tule uikuttamaan.
Matikka sähköpuolella?Ja kysymyksiä amiksesta
EnOleMatemaattinen
34190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuskin se mitään kovin vaikeaa on. Onhan sinulla myös koko kesä aikaa kerrata peruskoulun matikat ja fysiikat jos koet ne mahdollisiksi kompastuskiviksi. Kirjastosta voisi löytyä oppikirjat niihin. Muiden ei pidä antaa latistaa omia tavoitteitasi.
Itsellä sähköasentajan tutkinto takana ja voin sanoa ettei matikka kovin vaikeaa ole. Matkikka pyörii lähinnä sähköön liittyvien laskukaavojen ympärillä, kuten ohmin laki, joita lasketaan sähköopin tunneilla.
Matikan tunneilla lasketaan lähinnä perusmatikaa ja jälleen on tärkeää opetella oikeat laskukaavat. Toisen asteen yhtälö on vaikein juttu, mikä sekin on kuitenkin peruskauraa. Lähinnä yläastetasoista matikkaa ja sen kertausta.
Kannattaa otta vakavasti matikka sähkölinjalla. Sille on käyttöä hommissakin myöhemmin.
Ite duunailin yli 43vuotta sähkölinjan käytyäni kaikenlaisissa sähköhommissa...nyt eläkkeelläkin mieli seikkailee sähkö juttujen kimpussa.
Hyvä ala,sinne vaan. Varovaisuutta itse työssä sitten!