Kohteliaat pakit?

Eli tilanne on se että, lopetin edellisen suhteen noin 2 kk sitten koska ei ole enää pitkään tuntunut miltään. Ja koska molemmat olimme asiasta samaa mieltä, pystyimme eroamaan ihan sovussa kavereina.

Nyt viime aikoina olen ollut kiinnostunut eräästä toisesta naisesta johon haluaisin tutustua enemmän. Tämä nainen pyörii samassa kaveriporukassa (mun kavereitä, ei exän) ja nähdään noin kerran kuukaudessa.
Eräänä iltana kun olin ottanut muutaman oluen, päätin pistää viestiä ja kysyin että lähtiskö joskus treffeille.

Mutta vastaus oli vähän epämääräinen. Kuulemma lähtee ihan mielellään, mutta sitten kun tilanne on rauhoittunut mun ja exän välillä. Vaikka meillä ei edes ole mitään "tilannetta" päällä exän kanssa (tämä nainen ei ehkä tiedä sitä).

Mitä mieltä olette tälläisestä?
Oliko vaan kohteliaat pakit vai mitä tää on?
Itse mietin että kun pyöritään samassa porukassa niin ei ehkä halunut loukata.
Mut toisaalta, miksi sanoa että lähtee mielellään kun tilanne on rauhoittunut? Eikö voisi sanoa kohteliaasti että ei kiitos?

Uskollaanko vielä joskus kysyä vai annanko olla? Ja mistä tiedän kauanko se haluaa odottaa? Viikko, kuukausi vai vuosi?
Ja jos joskus vielä uskollan, niin miten teen sen? Vähän noloa mennä kysymään uudelleen jos on kerran jo kieltäytynyt ja ei ehkä ole kiinnostunut.
5642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ne olleet pakit, mutta ei myöskään myöntävät vastaus... Itse ajattelisin, että halusi jättää asian auki. Ehkä hänellä oli joku tilanne päällä josta et ollut tietoinen? Tai joku toinen mielessä.

Äänestä

Eli lähtee mielellään sitten kun erosta on tarpeeksi aikaa. Mikä tässä oli vaikea ymmärtää?

Ne on miehet, jotka yrittävät juonitella aina puhumalla yhtä ja tarkoittamalla toista.

Äänestä
  • Niin ei minustakaan tässä ollut mitään epäselvää. Mies ei ymmärrä lukemaansa. Nainen on fiksu ja haluaa todellakin odottaa. On korrektia odottaa, erityisesti jos on yhteisiä ystäviä. Kukaan ei halua exän vihoja niskoilleen ja kukaan ei toisaalta halua laastarisuhdetta. 2kk on lyhyt aika erosta, joten selvitä nyt vaan oma pääsi kuntoon, että olet valmiina tulevaisuuden suhteisiin.

    Jos vaikka 2 kk:n kuluttua kysyt uudelleen, niin tiedät paremmin itsekin mitä haluat elämältä.

    Äänestä

Oot ääliö

Äänestä

Onko "erikoista", jos treffikumppani näkee kesken treffien kaverinsa ulkona (oltiin siis kahvilassa) ja sanoo, että mä meen tuonne ulos kaveria moikkaa? Oli siis tovin siellä. Minusta ehkä olis ollut parempi, jos ois niihin treffeihin keskittynyt. Vai mitä mieltä olette?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentävää kirjoitti:

Eli tilanne on se että, lopetin edellisen suhteen noin 2 kk sitten koska ei ole enää pitkään tuntunut miltään. Ja koska molemmat olimme asiasta samaa mieltä, pystyimme eroamaan ihan sovussa kavereina.

Nyt viime aikoina olen ollut kiinnostunut eräästä toisesta naisesta johon haluaisin tutustua enemmän. Tämä nainen pyörii samassa kaveriporukassa (mun kavereitä, ei exän) ja nähdään noin kerran kuukaudessa.
Eräänä iltana kun olin ottanut muutaman oluen, päätin pistää viestiä ja kysyin että lähtiskö joskus treffeille.

Mutta vastaus oli vähän epämääräinen. Kuulemma lähtee ihan mielellään, mutta sitten kun tilanne on rauhoittunut mun ja exän välillä. Vaikka meillä ei edes ole mitään "tilannetta" päällä exän kanssa (tämä nainen ei ehkä tiedä sitä).

Mitä mieltä olette tälläisestä?
Oliko vaan kohteliaat pakit vai mitä tää on?
Itse mietin että kun pyöritään samassa porukassa niin ei ehkä halunut loukata.
Mut toisaalta, miksi sanoa että lähtee mielellään kun tilanne on rauhoittunut? Eikö voisi sanoa kohteliaasti että ei kiitos?

Uskollaanko vielä joskus kysyä vai annanko olla? Ja mistä tiedän kauanko se haluaa odottaa? Viikko, kuukausi vai vuosi?
Ja jos joskus vielä uskollan, niin miten teen sen? Vähän noloa mennä kysymään uudelleen jos on kerran jo kieltäytynyt ja ei ehkä ole kiinnostunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu