Pelkkässä ainekehossa ei voi olla tietoisuutta

Vaaditaan jokin energia jotta voi tuntea olemassaolon.
Ja syy miksi tietoisuus ei katoa vaan vaihtaa vain paikkaa kuoleman jälkeen loputtomiin johtuu siitä, että kaikkialla on tilaa. Mihinkään maailmankaikkeus ei lopu
,missään ei tule seinä vastaan, siksi kaikkialla on tilaa tuolle energialle, että se ei voi ilmestyä johonkin kohtaan se energia tietoisuus, mikä olisi tyhjä kohta, mistä puuttuu tila jolloin se lakkaisi olemasta.
13246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei kuolema ole tietoisuuden teleportaatio johonkin toiseen kohtaan (materiaalisen maailmankaikkeutemme) avaruutta.

Äänestä
  • Tarkoittanet aivan oikein että tietoisuus on aina ja kaikkialla. "Aineessakin" eli materiassa on tietosuutta, siitä en lähde kinaamaan mikä on tietoisuuden ja energian ero, liekkö eroa lainkaan. Tietoisuus käyttää energiaa ja sitten seuraa väittely siitä kumpi oli ensin.
    On oppisuunta että energia "pyrki" tai "horjahti" johonkin suuntaan ja siitä seurasi seuraukset joita nyt havainnoimme eli tietoisuus. Toinen näkökulma, eli ensin oli tietoisuus joka halusi seuraukset, ja taas ollaan tässä.

    Olennainen havainto on että kumpikin ajatuskuvio edellytä kahta vaikuttajaa. Energia (tässä materia on myös energiaa)tai Mieli
    Minusta taas on oltava vain yksi ei voi olla kahta totuutta

    Tapelkaa saatte tupakkaa

    Äänestä

Ilman ainekehoa ei ole tietoisuutta.

Äänestä
  • Ja todisteet asiasta löytyvät, mistä?

    Äänestä

  • Poke se vaan jaksaa painaa... Koska muuten aiot esitellä ne vedenpitävät sielunvaelluksen todisteet? ;)

    Molskista vaan taas :)

    Äänestä

  • dogma-kalle kirjoitti:

    Poke se vaan jaksaa painaa... Koska muuten aiot esitellä ne vedenpitävät sielunvaelluksen todisteet? ;)

    Molskista vaan taas :)

    Kuten aina ennenkin, todisteita tarvitsee esittää vain esitetyille väitteille. Jos en esitä väitteitä sielunvaelluksen totuudesta, ei kai minun tarvitse sitä todistaakaan. Tämä on aivan alkeisasiaa jokaiselle rationaaliselle keskustelijalle.

    Jos löydät jostakin kirjoituksen, jossa olen väittänyt sielunvaelluksen olevan tosiasia, niin linkitä ihmeessä tänne. Linkki mukaan, jotta nähdään, sisältääkö kirjoitus pelkän julistuksen vai onko mukana jotakin asiaakin.

    Äänestä

  • "Jos löydät jostakin kirjoituksen, jossa olen väittänyt sielunvaelluksen olevan tosiasia, niin linkitä ihmeessä tänne. Linkki mukaan, jotta nähdään, sisältääkö kirjoitus pelkän julistuksen vai onko mukana jotakin asiaakin."

    Muistiongelmia? Nou hätä, autan ilman muuta kaveria mielelläni :) Kelasin ajan kuluksi muutaman ketjun... valinnanvaraa on vaikka lampaat söisi mutta otetaan nyt vaikka tämä, satumalta ketju jossa höpötellään ihmisen muistista :)

    "2) Mm. Buddha muisti valaistumiskokemuksessaan edelliset elämänsä maan päällä. Muissakin uskonnoissa kyseisen uskonnon keskushenkilö kertoo muistavansa kaikki edelliset elämänsä, sekä myös oppilaidensa elämät. Mutta spontaaneja jälleensyntymämuistoja esiintyy myös monilla valaistumattomilla lapsillakin kaikissa kulttuureissa, uskonnosta riippumatta." http://keskustelu.suomi24.fi/t/13945867/tietoisuus-ja-muisti#comment-81713801

    No niin, nyt sitten todistamaan väitettäsi. Voit aloittaa todistamisen vaikka näistä kohdista:

    1. Buddha oli todellinen historiallinen henkilö. Vilkaisu lontoonkieliseen wikiin antaa ymmärtää että siitä ei olla tietävissä piireissä edes mitenkään varmoja....

    2 Buddha todella itse koki tuon sarastuksensa. Juu juu niin kokiko vaiko eikö, siinäpä kysymys. Evidenssiä siis esiin !!

    3. Se mitä Buddha koki oli todellista, monesta lähteestä ristiintarkittavissa olevaa faktaa eikä vaan myyttinen kertomus. Kumminkohan päin tuokin mahtaa olla :-D

    Mukavaa askartelua :)

    Äänestä

  • dogma-kalle kirjoitti:

    "Jos löydät jostakin kirjoituksen, jossa olen väittänyt sielunvaelluksen olevan tosiasia, niin linkitä ihmeessä tänne. Linkki mukaan, jotta nähdään, sisältääkö kirjoitus pelkän julistuksen vai onko mukana jotakin asiaakin."

    Muistiongelmia? Nou hätä, autan ilman muuta kaveria mielelläni :) Kelasin ajan kuluksi muutaman ketjun... valinnanvaraa on vaikka lampaat söisi mutta otetaan nyt vaikka tämä, satumalta ketju jossa höpötellään ihmisen muistista :)

    "2) Mm. Buddha muisti valaistumiskokemuksessaan edelliset elämänsä maan päällä. Muissakin uskonnoissa kyseisen uskonnon keskushenkilö kertoo muistavansa kaikki edelliset elämänsä, sekä myös oppilaidensa elämät. Mutta spontaaneja jälleensyntymämuistoja esiintyy myös monilla valaistumattomilla lapsillakin kaikissa kulttuureissa, uskonnosta riippumatta." http://keskustelu.suomi24.fi/t/13945867/tietoisuus-ja-muisti#comment-81713801

    No niin, nyt sitten todistamaan väitettäsi. Voit aloittaa todistamisen vaikka näistä kohdista:

    1. Buddha oli todellinen historiallinen henkilö. Vilkaisu lontoonkieliseen wikiin antaa ymmärtää että siitä ei olla tietävissä piireissä edes mitenkään varmoja....

    2 Buddha todella itse koki tuon sarastuksensa. Juu juu niin kokiko vaiko eikö, siinäpä kysymys. Evidenssiä siis esiin !!

    3. Se mitä Buddha koki oli todellista, monesta lähteestä ristiintarkittavissa olevaa faktaa eikä vaan myyttinen kertomus. Kumminkohan päin tuokin mahtaa olla :-D

    Mukavaa askartelua :)

    Kiitoksia paljon vaivannäöstäsi! Löysit sentään jotakin. Tosin en tuossa millään muotoa esitä väitettä, että jälleensyntymä on tosi. (Arvelinkin, että et erota tekemätöntä ja tehtyä väitettä toisistaan.) Mainitsen tuossa vain, että sellaisesta ovat kertoneet niin historiallisesti Buddha kuin nykyajassa monet lapsetkin.Lapset tekevät tämän usein aivan spontaanisti heti kun pystyvät puhumaan, vaikka kulttuurissa asiaa ei edes tunnettaisi tai vaikka sitä kotona vastustettaisiin. Monesti heidän kertomansa asiat täsmäävät yksityiskohtaisesti jokin aika sitten kuolleiden ihmisten elämiin, joista heillä ei pitäisi olla mitään tietoa.

    Mutta koska en ole julistanut jälleensyntymän olevan tosi päinvastoin kuin yllä julistettiin että ilman ainekehoa ei ole tietoisuutta, niin esitetyn väitteen puuttuessa mitään todisteluvelvollisuuttakaan ei tietenkään ole. Olen tosin perehtynyt jonkin verran mm. Ian Stevensonin ja Jim Tuckerin tutkimusaineistoon, ja niistä varmaan riittää ammennettavaa kaikille, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Jotkut kertomuksista ovat melko vakuuttavia, täytyy myöntää. Ja yllätys, mm. youtubesta löytyy paljon mielenkiintoista aineistoa. Ks. vaikkapa:

    https://www.google.fi/search?q=youtube reincarnation children&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b&gfe_rd=cr&ei=X8NVWK6mHNOq8wf_n5SoDg

    Aineistoon tutustumisen lomassa olet tietenkin edelleen tervetullut todistamaan väitteesi, että ilman ainekehoa ei ole tietoisuutta, jos olet tehdyn väitteen takana.

    Äänestä

  • "Tosin en tuossa millään muotoa esitä väitettä, että jälleensyntymä on tosi."

    No heko heko. Argumentoit ketjussa muistojen aivosidonnaisuutta vastaan nimenomaan sillä. Muutoinhan argumenttisi olisi pelkkää tyhjää lätinää.

    Äänestä

  • dogma-kalle kirjoitti:

    "Tosin en tuossa millään muotoa esitä väitettä, että jälleensyntymä on tosi."

    No heko heko. Argumentoit ketjussa muistojen aivosidonnaisuutta vastaan nimenomaan sillä. Muutoinhan argumenttisi olisi pelkkää tyhjää lätinää.

    "Argumentoit ketjussa muistojen aivosidonnaisuutta vastaan nimenomaan sillä."

    Höpsis. Ihmisten jälleensyntymämuistot oli esitetty vain yhdeksi kohdaksi harkittavaksi pitkässä listassa, joiden kautta muistin mahdollista aivosidonnaisuutta/ei-aivosidonnaisuutta voidaan lähestyä. Ei siellä kaiken muun tekstin lomassa jälleensyntymää kielletä, muttei myöskään tehdä väitettä että se on tosi. Jos olet toista mieltä, niin todista väitteesi ja näytä kohta, jossa julistetaan jälleensyntymän olevan tosi.

    Ja sitä odotellessa, esitä todisteet julistuksellesi, että ilman ainekehoa ei ole tietoisuutta.

    Mutta koska olet niin innokas saamaan todistusaineistoa jälleensyntymästä, niin voidaanhan näin pyynnön esittämisen jälkeen sitä aineistoa tuoda esille ja asiasta avata vaikka oma ketju. Siitä tulee kuitenkin olemaan julistuksen henki kaukana, vaan omasta puolestani ketjussa käsitellään ainoastaan ihmisten spontaaneja jälleensyntymämuistoja ja asiaan liittyvää tutkimusaineistoa.

    Äänestä

  • reluctant-advocate kirjoitti:

    "esitä todisteet julistuksellesi, että ilman ainekehoa ei ole tietoisuutta"

    Tsiisus on sinulla iso mielikuvitus tai sitten helskutin huono taito tunnistaa kirjoittajia :-D

    Selkeyden vuoksi kirjottelen tätänykyä tällä samalla nikillä sen minkä kirjoittelen. Suosittelisin samaa eräille muillekin...

    Jaa mikähän tuollainen "ainekeho" mahtaa käsitteenä olla ja toisaalta mihin "tietoisuudella" viitataan tässä yhteydessä? Ihmisen kokemaan tietoisuuteenko? Vai kissan? Vai johonkin hypoteettiseen universaaliin tietoisuuteen? Eipä tuohon "julistukseen" juuri osaa kantaa noin heikolta pohjalta ottaa.

    Kuiteskin hyvää Joulun odotusta multinikille (ja kaikille muillekin lukijoille!) ja tuokoon pukki paljon lahjoja tuohon avaamaasi ketjuun, minua se ei aiheena kiinnosta pätkän vertaa.

    Joten molskista vaan taas :)

    Äänestä

  • Koemme siis itsestään selvänä ja vahvasti sellaista, mikä ei oikeastaan ole totta vaan yhteinen illuusio
    Ja nyt äkkiä vääntämään kenen illuusio tuli näin tieteellisesti todistetuksi vääräksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

energiaaaa kirjoitti:

Vaaditaan jokin energia jotta voi tuntea olemassaolon.
Ja syy miksi tietoisuus ei katoa vaan vaihtaa vain paikkaa kuoleman jälkeen loputtomiin johtuu siitä, että kaikkialla on tilaa. Mihinkään maailmankaikkeus ei lopu
,missään ei tule seinä vastaan, siksi kaikkialla on tilaa tuolle energialle, että se ei voi ilmestyä johonkin kohtaan se energia tietoisuus, mikä olisi tyhjä kohta, mistä puuttuu tila jolloin se lakkaisi olemasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu