Onko normaalia, että pari asuu kaukana toisistaan?

Olen saanut kuulla, että nainen, jota en ole koskaan tavannut ja josta tiedän vain etunimen, haluaisi tutustua minuun. Hän asuu 700 km päässä kaupungista jossa minä asun, Oulussa. Pääkaupunkiseudulta voi tietenkin lentää Ouluun tapaamisiin, mutta onko tosiaan niin, että jotkut pitävät normaalina aloittaa suhde noin suuren välimatkan kanssa?
9477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On normaalia, miksei olisi. Mene käymään ja tutustu, sittenhän sen näkee. Ei nykypäivänä välimatka ole mikään este ellei ole täysin rahaton ettei voi matkustaa koskaan. Enkä sano, että joka viikko tarvisi eden alussa nähdä.

Äänestä
  • Kiitos kehotuksesta! Mutta on outoa, ettei tarvetta olisi suhteen alussa nähdä usein. Minusta se on juuri päin vastoin, eli alussa kun vielä tutustutaan, olisi syytä tavata usein (pari kertaa viikossa), jos mahdollista. Tämä olisi välimatka huomioon ottaen hyvin hankalaa.

    Rahaton en ole, mutta matkustamiseen kuluu joka tapauksessa rahaa ja jos suhde välimatkan vuoksi kuitenkin hyytyy, sen rahan olisi voinut käyttää hyödyllisemmin vaikka muiden kanssa tutustumiseen tai omiin menoihin.

    Outoa.

    Äänestä

Sinä tiedät naisesta vain etunimen? Hän tietää vain sinun etunimen ja tietää että sinä olet insinoori, taiteilija, pastori ... mikä tahaansa ammattilainen ja hän haluaisi tutustua sinuun?
Delettaa (poista) tuo ihminen ajatuksistasi, ellei hän todella ole jotain (viesteissään) niin ainutlaatuisen mielenkiintoista että hänen tapaamisesna olisi ajan arvoista.

Kuulehan mies, eiko Oulun seudulla ole ketään naista joka voisi viehättää sinua - naista joka olisi paljon konkreettisempi?Etko voisi käyttää energiaasi heidän etsimiseen?

Äänestä
  • Kyllä hän tietää tuttavien kautta minusta koko nimen, ammatin, asuinpaikan, kuka ties tulot ja varat jne. Tuttaviltani olen kuullut hänestä.

    >Kuulehan mies, eiko Oulun seudulla ole ketään naista joka voisi viehättää sinua - naista joka olisi paljon konkreettisempi?Etko voisi käyttää energiaasi heidän etsimiseen?

    Miksi käyttäisin aikani oululaisten naisten etsimiseen? Kyllä täällä etelässä on viehättäviä naisia ihan tarpeeksi. Nytkin treffit tiedossa! ;)

    Äänestä

Miksi joku joka ei ole ikinä edes nähnyt sinua livenä olisi niin kiinnostunut sinusta niin paljon, että tuosta noin vaan aloittaisi kanssasi "suhteen"?

Onhan tämä naine voinut jollekin sinun tutun tutulle jossain kaverikuvassa sinut nähtyään tai kapakassa, että ton kanssa voisi olla, mutta ei se tarkoita sitä, että nainen haluaa sun kanssa suhdetta. Luultavasti siinä kävisi niin, että kun tämä nainen näkisi sinut livenä ja olisi kanssasi tunnin tai kaksi hän toteaisi, että kiitos mutta ei kiitos!

Sun juttusi, miten tämä nainen tietää sun tulot, varat, ammatit sun muut, vähän niin kuin nainen olisi sun rahojen perässä, antaa aihetta epäillä että sinä olet aika sekopää.

Äänestä
  • Ööh... En ole puhunut siitä, että hän haluaisi suhdetta. Siis kuulin, että hän haluaa tutustua minuun, josta voi päätellä, että ainakin treffit olisi ehkä tiedossa. Miksi toisiaan hän mitään muuta haluaisi? En usko.

    Hän on puhunut minut pitkään tunteneiden ihmisten kanssa ja ilmeisesti siitä syystä saanut positiivisen kuvan. Mutta mielestäni on outoa, jos yrittäisimme tutustua enemmän, koska välimatka on niin pitkä, että emme voisi kumminkaan tavata usein. Parhammillaan voisimme ehkä kaivata toisiamme, koska emme näkisi toisiamme riittävän usein ja lopputulos olisi ennalta selvä: "kiitos, mutta ei kiitos."

    Minä sekopää? OK. Enhän voi tietää ennen kuin tutustuisin, minkä perässä hän on.

    Äänestä

Ei ole normaalia ja se suhde loppuu 3 vuoden jälkeen.

Äänestä
  • Sinun suhteet loppuu jo ennen alkua tuolla asenteella onneksi niin, ei kukaan ole sinusta kiinnostunut ikinä tyydy siihen.

    Äänestä

Etkös tiedä, että miehellä on vaki nainen koko ajan kotona ! Sinä senkun tulet vain juopottelee tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peli-säännöt kirjoitti:

Olen saanut kuulla, että nainen, jota en ole koskaan tavannut ja josta tiedän vain etunimen, haluaisi tutustua minuun. Hän asuu 700 km päässä kaupungista jossa minä asun, Oulussa. Pääkaupunkiseudulta voi tietenkin lentää Ouluun tapaamisiin, mutta onko tosiaan niin, että jotkut pitävät normaalina aloittaa suhde noin suuren välimatkan kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu