Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vain yhdellä ohi ja tulos "Ei voittoa"

Sunnuntaina ManU kämmäsi, taas. Kolmesta kohteesta kaksi oli jo omassa lapussa kiinni ja tietysti ManUlle maaleina 0 ja 2. Jotenkin sitä vaan pieni betsari toivoisi saavansa edes panoksensa takaisin, kun oli kuitenkin niin lähellä peräti 76759 -kerroin.

Mikä on lajitovereilla suurin aivan vierestä ohi mennyt monivetopotti?
21323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Manu ja muut jätit on monesti betseissä kertoimien kannalta hyviä vain jos niistä uskaltaa pelata ohi eli vastapalloon. Tuossa mainitsemassasi pelissäkin tasapeli maksoi varmasti oikein arvanneelle paremmin kuin suosikin yhden maalin voitto. Mutta kuka nyt tappioita laskisi. Vedonlyönnin pitää olla vain hauskaa ajanvietettä. Itsekin aikanaa kerännyt kioskeilta kimppoja suurin odotuksin. Osumia välillä toki jotain mutta ei kehuttavaksi asti. Nykyään kioskit jääneet rauhaan kun netissä jo liiankin helposti kimpat ja tulosseurannat saatavilla. Moniveto on omassa rankingissa vakion ohella kotoisen monopolin paras pelimuoto. Parhaimmillaan kun saa jo 5/25 sentin uhkapelillä jännitystä tuntikausiksi, niin eipä ne nippanappahuditkaan sitten niin pahasti ketuta. Lottoa ja muita satapros. onnenpelejä nyt ei kannata mainitakaan.
https://livevakio.fi on lauantaisin auki vakion haravia jännätessä ja
http://tuuletus.net lähes joka kerta ainakin lätkäkierroksia jännätessä.
Nykyään paras pelata vähämaalisia tuloksia (ja tasureita) lätkään ja isompia repeämisiä futikseen. Ennen oli tuokin toisinpäin. Mikäköhän EU direktiivi tuonkin käänsi :)

Äänestä

Ittellä meni kymmenen vuotta sitten ohi tietokoneen arpoma NHL-monari. Ratkaiseva ja väärin mennyt kohde oli Phoenix - Philadelphia, joka päätty 4-0 ja rivissä oli Philadelphian maalimäärät 1,2 ja 4. Meni sellainen 30000 euroa huti yhden maalin päästä. Siihen lopetin myös monivetopelaamisen. Tiedän, ettän voita omilla, enkä arvotuilla monareilla.

Pitkävedossakin on mennyt tonnin voitoja sivu suun lisäaikamaaleilla yms..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puulisti kirjoitti:

Sunnuntaina ManU kämmäsi, taas. Kolmesta kohteesta kaksi oli jo omassa lapussa kiinni ja tietysti ManUlle maaleina 0 ja 2. Jotenkin sitä vaan pieni betsari toivoisi saavansa edes panoksensa takaisin, kun oli kuitenkin niin lähellä peräti 76759 -kerroin.

Mikä on lajitovereilla suurin aivan vierestä ohi mennyt monivetopotti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu