Monelle tää elämä on vain tää elämä, eletään tää elämä ja sitten kuollaan. Suuri osa ihmisistä ei tiedä, että olis mahdollisuus tän elämän jälkeen myös johonkin parempaan.
Raamatussa, Jumalan kirjassa paljastetaan ja kerrotaan tämä: Sitten kun Jeesus tulee takaisin hakemaan omansa.....alkaa iankaikkinen elämä. Elämä ei lopu tähän, vaan osalla ihmiskuntaa se jatkuu ikuisuudessa. Raamatussa kerrotaan, että Jumala luo tämän maailmamme kerran uudestaan. Synti on saastuttanut ja turmellut maailmamme pahasti. Ensin maa puhdistetaan tulella ja senjälkeen Jumala luo tämän maailman uudestaan. Se tulee olemaan todella ihana uusi maa, ekä siellä ole enää sairautta eikä kuolemaa. Ja asumisoikeutta tänne tarjotaan kaikille ihmisille.
Siis tarjotaan...mutta kuitenkin vain osa ihmisistä sinne pääsee. Kaikki ihmiset on tehnyt syntiä, eli rikkonut Jumalan käskyjä, ja tän tähden kukaan ei olis pääsemässä ikuiseen elämään , vaan olis tän elämän jälkeen joutumassa kadotukseen, helvettiin, jossa rangaistuksen jälkeen olisi toinen kuolema.
Jeesus Kristus on kuitenkin Golgatalla Jerusalemissa sovittanut meidän syntimme että voimme saada syntimme anteeksi Hänen kauttaan, kun uskomme Häneen ja vastaanotamme Hänet Vapahtajaksemme. Myös ihmisten jotka haluu ikuiseen elämään tulee myös luopua syntielämästään, synneistään ja suostua elämään Jumalan lain ja käskyjen mukaisesti. Eli uskoa Jeesukseen ja luopuen synneistään kääntyä kuuliaisuuteen. Niin silloin pääsee ikuiseen elämään. Suosittelen. On parempi vaihtoehto kuin helvetti.
Raamatussa, Jumalan kirjassa paljastetaan ja kerrotaan tämä: Sitten kun Jeesus tulee takaisin hakemaan omansa.....alkaa iankaikkinen elämä. Elämä ei lopu tähän, vaan osalla ihmiskuntaa se jatkuu ikuisuudessa. Raamatussa kerrotaan, että Jumala luo tämän maailmamme kerran uudestaan. Synti on saastuttanut ja turmellut maailmamme pahasti. Ensin maa puhdistetaan tulella ja senjälkeen Jumala luo tämän maailman uudestaan. Se tulee olemaan todella ihana uusi maa, ekä siellä ole enää sairautta eikä kuolemaa. Ja asumisoikeutta tänne tarjotaan kaikille ihmisille.
Siis tarjotaan...mutta kuitenkin vain osa ihmisistä sinne pääsee. Kaikki ihmiset on tehnyt syntiä, eli rikkonut Jumalan käskyjä, ja tän tähden kukaan ei olis pääsemässä ikuiseen elämään , vaan olis tän elämän jälkeen joutumassa kadotukseen, helvettiin, jossa rangaistuksen jälkeen olisi toinen kuolema.
Jeesus Kristus on kuitenkin Golgatalla Jerusalemissa sovittanut meidän syntimme että voimme saada syntimme anteeksi Hänen kauttaan, kun uskomme Häneen ja vastaanotamme Hänet Vapahtajaksemme. Myös ihmisten jotka haluu ikuiseen elämään tulee myös luopua syntielämästään, synneistään ja suostua elämään Jumalan lain ja käskyjen mukaisesti. Eli uskoa Jeesukseen ja luopuen synneistään kääntyä kuuliaisuuteen. Niin silloin pääsee ikuiseen elämään. Suosittelen. On parempi vaihtoehto kuin helvetti.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Minä suosittelen elämään, sillä se on parempi kuin elää ja odottaa että pääsee elämään vasta kuoleman jälkeen... Elämä kuoleman jälkeen kun on melko suuri ehkä...
"Monelle tää elämä on vain tää elämä, eletään tää elämä ja sitten kuollaan"
Näin on näreet---eli näin voimme havaita elämän suhteen ja kaikki muu, ainakin suurimmalle osalle ihmisistä on uskomuksia kukin omien uskontojensa ja näkemyksiensä mukaisesti.
"Raamatussa, Jumalan kirjassa..."
Raamattu on ihmisten laatima kokoelma uskomuksia ja näkemyksiä....joka lähtöön! Vanha testamentti ei kerro mitään Jumalasta, vaan jumalista jotka tulivat jostakin, elivät kuin ihmiset, laativat sääntöjä, sotivat, hävittivät kansoja eli olivat egoistisia paskiaisia.
"... kukaan ei olis pääsemässä ikuiseen elämään , vaan olis tän elämän jälkeen joutumassa kadotukseen, helvettiin, jossa rangaistuksen jälkeen olisi toinen kuolema."
Tämä uskomus on täydellinen vale, jonka kristinuskon laatijat perustivat Paavalin juutalais-roomalais-kreikkalaisiin uskomuksiin ja "näkyihinsä" (joiden uskotteli tulevan itse Jeesukselta :)))
"Jeesus Kristus on kuitenkin Golgatalla Jerusalemissa sovittanut meidän syntimme että voimme saada syntimme anteeksi ..."
Jeesuksen itsensä kerrotaan opettaneen, että Jumala/Isä antaa meille aina syntimme (erehdyksemme) anteeksi ain kun mekin annamme ne anteeksi (niin itsellemme kuin toisille)! Kaikki muu on keksittyä kristinuskon laatijien toimesta. Mikään pelkästään usko ei pelasta mistään, vaan tekee ihmisestä eräänlaisen ajatusmaailmansa zombin joka ei uskalla ELÄÄ täysillä (ks. Jeesuksen vertaus miehestä joka kätkee aarteensa maahan) kokea ja oppia näkemään laajemmin, kasvaa tietoisuudessaan ja ymmärryksessään = valaistua kohti sitä tietoisuutta minkä veljemme ja mestarimme Jeesuskin oli saavuttanut (on heitä ollut muitakin...)!
"Monelle tää elämä on vain tää elämä, eletään tää elämä ja sitten kuollaan"
Näin on näreet---eli näin voimme havaita elämän suhteen ja kaikki muu, ainakin suurimmalle osalle ihmisistä on uskomuksia kukin omien uskontojensa ja näkemyksiensä mukaisesti.
"Raamatussa, Jumalan kirjassa..."
Raamattu on ihmisten laatima kokoelma uskomuksia ja näkemyksiä....joka lähtöön! Vanha testamentti ei kerro mitään Jumalasta, vaan jumalista jotka tulivat jostakin, elivät kuin ihmiset, laativat sääntöjä, sotivat, hävittivät kansoja eli olivat egoistisia paskiaisia.
"... kukaan ei olis pääsemässä ikuiseen elämään , vaan olis tän elämän jälkeen joutumassa kadotukseen, helvettiin, jossa rangaistuksen jälkeen olisi toinen kuolema."
Tämä uskomus on täydellinen vale, jonka kristinuskon laatijat perustivat Paavalin juutalais-roomalais-kreikkalaisiin uskomuksiin ja "näkyihinsä" (joiden uskotteli tulevan itse Jeesukselta :)))
"Jeesus Kristus on kuitenkin Golgatalla Jerusalemissa sovittanut meidän syntimme että voimme saada syntimme anteeksi ..."
Jeesuksen itsensä kerrotaan opettaneen, että Jumala/Isä antaa meille aina syntimme (erehdyksemme) anteeksi ain kun mekin annamme ne anteeksi (niin itsellemme kuin toisille)! Kaikki muu on keksittyä kristinuskon laatijien toimesta. Mikään pelkästään usko ei pelasta mistään, vaan tekee ihmisestä eräänlaisen ajatusmaailmansa zombin joka ei uskalla ELÄÄ täysillä (ks. Jeesuksen vertaus miehestä joka kätkee aarteensa maahan) kokea ja oppia näkemään laajemmin, kasvaa tietoisuudessaan ja ymmärryksessään = valaistua kohti sitä tietoisuutta minkä veljemme ja mestarimme Jeesuskin oli saavuttanut (on heitä ollut muitakin...)!
Ei kiinnosta!
Kyllä, herra on minun paimeneni,mitään ei minulta puutu.
Sano se ukrainalaisille!
Mä oon ihan varma, että kun kuollaan, me päästään maailmaan täynnä lohikäärmeitä, jotka opettavat meille tanssimaan sambaa pilvillä. Ja se on vaan alkua – myöhemmin siellä on jäätelökoneet, jotka tekevät mitä tahansa makua haluat, paitsi maksamakkaraa, se on siellä kiellettyä. Elämä jatkuu villisti, ja enkelit opettavat meille kuinka soittaa ilmaharppua. Tätä ei kerrota kirkoissa, koska ne haluaa pitää sen salassa.
Älä sekoile!
Vain tyhmät haluvat elää ikuisesti, kuolema kruunaa elämän!
Kuolema tekee elämästä arvokkaan!
Allahin kautta ikuiseen elämään!
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTn7lxSzG-7D81qJNZuqeU6i5Drui-PhvZkkfrGyo8Bf_7q3Pwl-LjPAMM&s=10
Ei kiinnosta!
Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen.
Joku kysyi:
”KYSYMYS SIELUSTA
Minulla on mielikuva että sielu on kuin pieni pallo joka leijailee kun ruumis kuolee ja lentää uuteen kehoon kuin henki. Pitääkö tämä paikkaa? Vai onko ruumis kristinuskon tavoin sielu eri koko ihmis olemus”
Vastaus:
Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.
Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.
Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.
Jīva on äärimmäisen pieni mutta tietoinen ja yksilöllinen henkinen olento (aṇu). Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pieni fyysinen kappale, joka voitaisiin paikantaa jonnekin kehossa.
sinä - jīva – ātmā - ikuinen tietoinen sielu.
Jīva on ikuinen tietoisuus, joka on määrältään/olemukseltaan aṇu eli äärettömän pieni suhteessa Jumalaan, mutta se on silti todellinen yksilö eikä Jumalan persoonaton osa.
Aṇu tarkoittaa hyvin pientä, atominkaltaista tai äärimmäisen hienojakoista ja kun sanotaan että jīva on aṇu, ei tarkoiteta, että sielu olisi pieni fyysinen pallo tai atomi.
Tarkoitetaan ennen kaikkea, että jīva on äärettömän pieni suhteessa Jumalaan.
Jumala - vibhu eli rajaton, kaikkialle ulottuva, ääretön
jīva - aṇu eli pieni, rajallinen yksilöllinen tietoisuus
sthūla-śarīra – karkea/fyysinen keho
sūkṣma-śarīra – hienojakoinen keho, johon liittyvät esimerkiksi mieli ja äly
jīva/ātman – varsinainen tietoinen yksilö
Tämä on tärkeä ero. Kuolemassa jīva ei vain "irtoa ruumiista ja leijaile" vapaana henkenä. Jälleensyntymiseen liittyy myös hienojakoinen keho ja karma.
Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.
Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.
Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.
Jīva / ātmā - ikuinen yksilöllinen sielu eli tietoinen elävä olento.
Hienojakoinen keho (sūkṣma-śarīra) eli psyyke: mieli, äly, ego sekä samskārat ja vāsanāt eli psyykkiset vaikutelmat ja taipumukset.
Fyysinen keho (sthūla-śarīra) - aineellinen keho.
Eli:
jīva eli ole psyyke eikä ole fyysinen keho
Samalla jīva on se tietoinen olento, joka kokee tämän psyyken kautta.
Hyvä vertaus olisi:
Jīva on kokija, psyyke on kokemisen hienojakoinen väline ja fyysinen keho on karkea väline.
Samskāra tarkoittaa ennen kaikkea psyykeen eli hienojakoiseen kehoon jäänyttä vaikutelmaa tai jälkeä. Se ei tarkoita itse sielua eli jīvaa.
Samskāra puhdistusriittinä
Sanskritin saṃskāra voi tarkoittaa riittiä tai seremoniaa, jolla ihmistä valmistetaan tai puhdistetaan. Veda-perinteessä on erilaisia saṃskāroja elämän eri vaiheisiin.
Samskāra psyykkisenä vaikutelmana
Samskāra - psyykeen jäävä vaikutelma/jälki, jonka aikaisempi kokemus, ajatus tai toiminta on jättänyt.
Esimerkiksi:
ihminen kokee jotakin - kokemus jättää psyykeen jäljen - jälki vaikuttaa myöhempiin ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen.
Samskāra ei siis ole sama asia kuin muisto. Voimme muistaa tapahtuman, mutta samskāra tarkoittaa tässä sitä syvempää vaikutusta, jonka tapahtuma on jättänyt psyykeen.
Jīva, tietoisuus ja samaistuminen
Sielun eli jīvan sanotaan sijaitsevan sydämen alueella, mutta kyse ei ole fyysisestä sydämestä, johon tehdään leikkauksia, vaan metafyysisestä keskuksesta olemuksemme sisällä.
Jīva on ikuinen tietoisuuden hiukkanen. Brahman tarkoittaa henkistä, kaiken läpäisevää todellisuutta. Jīvaa voidaan verrata auringonvalon yksittäiseen säteeseen: se on henkinen ja tietoinen, mutta ei sama asia kuin Brahman kokonaisuutena.
Jīvan luonnollinen ominaisuus on tietoisuus. Ehdollistuneessa tilassa tietoisuus samaistuu siihen kehoon ja psyykeen, jonka yhteydessä se toimii. Siksi ihminen alkaa ajatella olevansa ruumis, mieli, tunteet, muistot ja halut.
Todellisuudessa jīva ei ole fyysinen keho eikä hienojakoinen keho eli psyyke. Jīva on itse ikuinen tietoinen elävä olento.
Vapautuminen ei tarkoita sitä, että sielu pitäisi pelastaa tuhoutumiselta. Jīva on ikuinen ja tuhoutumaton. Vapautuminen tarkoittaa vapautumista tietämättömyydestä, väärästä samaistumisesta ja aineellisesta ehdollistumisesta sekä jīvan todellisen, ikuisen luonteen.
-----------------------
Samskāra on psyykeen jäänyt vaikutelma.
Vāsanā on tästä vaikutelmasta syntyvä taipumus, halu tai kallistuma.
Vṛtti on mielen aktiivinen ajatus, mielentila tai mielen liike.
Karma on toiminta.
Toiminta jättää jälleen uusia samskāroja.
Näin syntyy kehä:
Samskāra, vāsanā, vṛtti, karma, uusi samskāra.
Samskāra on psyykeen jäänyt jälki, vāsanā on siitä nouseva taipumus tai halu, vṛtti on mielen aktiivinen liike sen ympärillä ja karma on siihen perustuva toiminta.
Ja tämän kaiken kokija ei ole psyyke vaan jīva.
-------------------
"Ihmisellä ei ole sielua – ihminen on sielu"
Tämä on erittäin hyvä tapa ilmaista jīva-opetuksen perusidea.
Jīva ei ole ensisijaisesti fyysinen ihminen, jolla sattuu olemaan sielu. Jīva on ikuinen elävä olento, joka tällä hetkellä toimii tietyn fyysisen ja hienojakoisen kehon yhteydessä.
Siksi:
En ole keho, jolla on sielu. Olen jīva, joka käyttää kehoa.
Tämä on kuitenkin enemmän opetuksellinen muotoilu kuin väite siitä, että sanaa "ihminen" ei saisi koskaan käyttää.
---------------------
Kun puhutaan "sielusta sydämen alueella", ei pidä automaattisesti ajatella, että fyysisessä sydämessä olisi pieni sielupallo.
jīva on aṇu, mutta tämä ei tarkoita, että se olisi fyysinen pieni esine, jonka voisi löytää anatomisesti jostakin sydämen kohdasta.
---------------------
Hienojakoinen keho / psyyke - mieli, äly, ego, samskārat, vāsanāt jne.
Fyysinen keho - aivot, sydän, hermosto ja muu biologinen keho
Paramātmā - Jumalan läsnäolo sydämessä
Lisäksi "metafyysinen sydän" ei tarkoita yksinkertaisesti fyysisen sydämen takana sijaitsevaa toista anatomista sydäntä. Se on pikemminkin henkinen/filosofinen tapa puhua sydämen alueesta tietoisuuden ja Jumalan sisäisen läsnäolon yhteydessä.
Jīva ja Jumalan läsnäolo sydämessä
Kun puhutaan jīvasta ja Jumalan läsnäolosta sydämessä, ei pidä ajatella, että fyysisen sydämen sisällä olisi pieni sielupallo tai fyysinen Jumalan olento.
------------------------------
Jīva eli itse elävä olento ei ole fyysinen ruumis eikä psyyke. Jīva on ikuinen, tietoinen ja henkinen olento. Fyysinen kuolema ei tuhoa jīvaa.
Siksi "pelastuminen" ei tarkoita ensisijaisesti sitä, että jokin vaarassa oleva sielu pelastetaan IKUISELTA HELVETILTÄ.
MUTTA VAPAUDUTAAN
Mistä sitten vapaudutaan?
Tietämättömyydestä (avidyā) ja aineellisesta ehdollistumisesta.
Jīva alkaa samaistua:
"Minä olen tämä keho."
"Minä olen tämä mieli."
"Minun haluni ovat minä."
"Minä olen tämän aineellisen maailman nauttija."
Tämän seurauksena jīva joutuu saṃsāran, syntymän ja kuoleman kiertokulun, alaisuuteen.
Vapautuminen tarkoittaa siis ennen kaikkea tämän väärän samaistumisen ja tietämättömyyden päättymistä.
Filosofiassamme mennään vielä pidemmälle kuin pelkkään tietämättömyydestä vapautumiseen.
Vapautuminen ei ole vain sitä, että "ymmärrän olevani sielu", vaan että jīva herää omaan ikuiseen suhteeseensa…
Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen. Sitä ei uhkaa edes ikuinen helvetti.
Jīva on ikuinen, tuhoutumaton ja tietoinen elävä olento. Sen todellinen olemus ei voi tuhoutua eikä joutua aineellisen kärsimyksen kohteeksi.
Jīva kuuluu henkiseen todellisuuteen. Kärsimys ja nautinto liittyvät aineelliseen, ehdollistuneeseen olemassaoloon sekä hienojakoiseen että fyysiseen kehoon.
Kärsiä voi siis hienojakoinen keho eli psyyke ja fyysinen keho, mutta kärsimys ei kuulu itse elävän olennon eli jīvan ikuiseen olemukseen.
Siksi vapautuminen ei tarkoita sielun pelastamista tuhoutumiselta tai ikuiselta helvetiltä. Vapautuminen tarkoittaa vapautumista tietämättömyydestä, väärästä samaistumisesta ja aineellisesta ehdollistumisesta.
JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN. SITÄ EI UHKAA EDES IKUINEN HELVETTI.
JĪVA ON IKUINEN, TUHOUTUMATON JA TIETOINEN ELÄVÄ OLENTO. SEN TODELLINEN OLEMUS EI VOI TUHOUTUA EIKÄ JOUTUA AINEELLISEN KÄRSIMYKSEN KOHTEEKSI.
JĪVA KUULUU HENKISEEN TODELLISUUTEEN. KÄRSIMYS JA NAUTINTO LIITTYVÄT AINEELLISEEN, EHDOLLISTUNEESEEN OLEMASSAOLOON SEKÄ HIENOSYJISEEN ETTÄ FYYSISEEN KEHOON.
KÄRSIÄ VOI SIIS HIENOJAKOINEN KEHO ELI PSYYKE JA FYYSINEN KEHO, MUTTA KÄRSIMYS EI KUULU ITSE ELÄVÄN OLENNON ELI JĪVAN IKUISEEN OLEMUKSEEN.
----------------------------
Helvetillisessä olotilassa voidaan kokea kärsimystä väliaikaisesti, mutta kärsimys kuuluu kehoon ja psyykeen, ei itse jīvan ikuiseen olemukseen.
Jīva eli elävä olento ei muutu kärsiväksi, tuhoutuvaksi tai kuolevaiseksi. Se voi kuitenkin samaistua väliaikaiseen kehoon ja psyykeen ja siksi kokea niiden kärsimyksen omakseen.
Toisin sanoen:
keho ja psyyke kärsivät jīva kokee niiden kautta - mutta kärsimys ei kuulu jīvan ikuiseen luontoon.
Siksi edes helvetillinen olotila ei tarkoita, että itse jīva olisi ikuisesti kärsimykseen tuomittu.
Selitetäänpä tuo paholaisen temi. Kun se jatkuvasti nostetaan esiin.
Selityksenä tässä muutamia katkelmia tästä kirjasta, ERI PAIKOISTA.
Erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä
https://occultnthings.com/cdn/shop/products/azd105_580x.jpg?v=1678032850
https://www.amazon.com/Spiritual-Warrior-Uncovering-Psychic-Phenomena-ebook/dp/B005P1AZTA
Henkinen soturi I: Henkisten totuuksien paljastaminen psyykkisissä ilmiöissä
________________
Tulette tietämään, että on olemassa monia paholaisia tai demoneja, mutta silti niitä ei oikeasti ole olemassa! Puhumme paikasta, jota kutsutaan helvetiksi, mutta joka on todellisuudessa tietoisuuden tila.
Paholaisen ja helvetin tulkinta, joka ei tarkoita niitä samalla tavalla kuin tavallisessa kristillisessä tulkinnassa.
Helvetti on "tietoisuuden tila" ja paholaisen ympärille rakentuva pelko voi itsessään muodostaa psyykkisen ansan.
Tämä sopii hyvin siihen erotteluun, jota olemme tässä keskustksellistä ehdollistunutta tietoisuuden tilaa ja/tai tiettyä aineellistaessä tietoisuuden tilassa koetaan kärsimystäelussa tehneet:
"paholainen" ei tarkoita välttämättä yhtä suurta, sarvipäistä olentoa, ja että jīvaa kidutetaan helvetissä ikuisesti.
--------------------------
Paholaisen todellinen vaikutus ilmenee ihmisen psyykessä: ylpeydessä, vihassa, himossa, kateudessa, ahneudessa, pelossa ja muissa aineellisissa taipumuksissa.
Jīva itse ei muutu pahaksi eikä kärsimys kuulu sen ikuiseen olemukseen.
Jos helvetillisessä tietoisuuden tilassa koetaan kärsimystä, kärsivä taso on ehdollistunut psyyke ja siihen liittyvä keho, ei jīvan ikuinen olemus.
"Paholainen" - aineellisen tietoisuuden pimeät ja tuhoavat taipumukset
"Helvetti" - äärimmäisen kärsimyksellinen ehdollistunut tila
Mutta:
Jīva - ikuinen, tietoinen ja tuhoutumaton elävä olento
---------------------------
"paholainen" ei tarkoita välttämättä yhtä suurta, sarvipäistä olentoa, ja että jīvaa kidutetaan helvetissä ikuisesti.
Helvetti voi olla väliaikainen kärsimyksellinen tila, mutta jīva itse ei ole helvetissä kärsivä ikuinen olemus. Kärsimys kuuluu väliaikaiseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon eli psyykeen. Jīvan ikuinen olemus säilyy muuttumattomana.
Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.
Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.
Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.
Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?
Myös huippututkijat ajattelevat samaa:
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.
https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/
Räisäsen Rosoinen Raamattu
Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)
"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:
väärästä identiteetistä
karmallisesta sidonnaisuudesta
tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta
Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Ei ole ikuista kadotusta.
Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.
Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.
Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.
"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.
Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.
Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.
Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.
Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.
Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.
Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.
Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.
Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.
Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.
Älykkäät kristityt sanovat:
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.
Älykkäät kristityt sanovat myös:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Jumalan ikioma Auschwitz
On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.
Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.
Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.
Älykkäät kristityt sanovat myös:
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä, eivät kaktuksia. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä ja ovat jälleen tulossa ihmisiksi.
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen.
Mitään pelastettavaa ei edes ole!
Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.
Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.
Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.
Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.
Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.
"Raamatussa, Jumalan kirjassa paljastetaan ja kerrotaan tämä: Sitten kun Jeesus tulee takaisin hakemaan omansa"
"Toinen tuleminen"
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Joten kyseessä on joku muu kui Jeesus.
Jos Jeesus todella on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, kuinka silloin voisi olla edes mahdollista, että hän alkaisi toimia väkivaltaisesti? Se tuntuu epäjohdonmukaiselta, eikä sovi siihen, mitä Jeesus on monille tarkoittanut kautta historian. Mutta toki kaikki tämä on myös kulttuurinen ja teologinen pohdinta, jossa uskomukset voivat olla hyvin henkilökohtaisia.
Miksi kristityt eivät itse mieti Jeesusken luonteen muuttumista ”toisessa tulemisessa”?
"Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
"Raamatussa, Jumalan kirjassa paljastetaan ja kerrotaan tämä: Sitten kun Jeesus tulee takaisin hakemaan omansa"
"Toinen tuleminen"
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.
Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.
Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.
Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.
Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.
Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.
Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.
Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.
Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa.
Monissa maailmanuskonnoissa ja muinaisissa kulttuureissa esiintyy kertomuksia aikakauden päättymisestä, maailman uudistumisesta ja joskus myös pelastaja- tai uudistajahahmosta. Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat suuresti, nämä kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on kautta historian ollut tarve pohtia maailman kohtaloa ja toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta. Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.
Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa.
Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.
Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta?
Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.
"Raamatussa, Jumalan kirjassa paljastetaan ja kerrotaan tämä: Sitten kun Jeesus tulee takaisin hakemaan omansa"
"Toinen tuleminen"
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi, joukkoteloitukseksi, Jeesus ei voi muuttua pyöveliksi!
Tai voiko?
Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.
Joukkoteurastus - onko se todella jeesus?
Milloin Jeesusksesta tulle teurastaja?
"Toisessa tulemisessa?"
Onpa luonne kummasti muuttunut!
Milloin Jeesuksesta tulee teurastaja?
"Toisessa tulemisessa?"
Jos niin olisi, kaikki maailman rikolliset kalpenisivat hänen julmuuden edessä!
Eikä ole niin, että kaikki vapautuisivat, kuten joissakin muissa uskonnoissa, vaan he joutuisivat suoraan ikuiseen helvettiin. Armeliasta! Jeesusmaista!
No tervepä terve, täällä sitä on taas kaivettu vanha keskustelu naftaliinista. Tämä ketjuhan on vuodelta 2016, jotta kohta saadaan juhlia kymmenvuotispäiviäkin. Vanha kansakoulunopettaja alkaa jo miettiä, onko tässä keskustelupalsta vai arkisto, johon käydään säännöllisesti lisäämässä omaa aineistoa.
Minä luin näitä uusimpia kirjoituksia ja jäin muutamaa asiaa miettimään.
Ensinnäkin, kenelle näitä pitkiä tekstejä oikein kirjoitetaan? Jos tarkoitus on keskustella muiden kanssa, niin eikö silloin pitäisi välillä pysähtyä katsomaan, mitä toinen kysyi ja mitä siihen vastattiin? Nyt näyttää siltä, että samaa aihetta käsitellään monessa peräkkäisessä viestissä, välillä lainataan edellinen teksti ja jatketaan siitä taas uudella selityksellä.
Entä mikä olisi semmoinen vastaus, joka saisi tämän asian loppumaan tai ainakin etenemään? Jos kysymys on Jeesuksen toisesta tulemisesta, niin kysytään siitä. Jos kysymys on helvetistä, niin käsitellään sitä. Jos kysymys on jīvasta ja sielusta, niin pysytään siinä. Mutta jos jokaisen vastauksen jälkeen tulee viisi uutta viestiä, joissa sama asia selitetään uudestaan vähän eri sanoilla, niin milloin tässä on saatu jotakin uutta selville?
Sitten vielä minä kysyn ihan hyväntahtoisesti: onko tarkoitus saada joku toinen ymmärtämään oma näkemys, vai onko tärkeintä saada oma näkemys kirjoitettua jälleen kerran näkyville? Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäisessä kuunnellaan myös vastapuolta. Jälkimmäisessä riittää, että oma teksti tulee julkaistuksi.
Ja vielä yksi kysymys, kun vanhoja ketjuja nostellaan yhä uudelleen: miksi juuri nämä vuosia vanhat keskustelut pitää herättää henkiin? Eikö samalle asialle voisi tehdä yhden selkeän aloituksen, jossa kertoo oman näkemyksensä ja vastaa sitten niihin kysymyksiin, joita muut oikeasti esittävät? Vai onko vanhassa ketjussa se etu, että sinne saa lisätä uuden luvun omaan kirjaan ilman, että tarvitsee aloittaa keskustelua alusta?
Minä en väitä, etteikö uskonnosta saisi kirjoittaa pitkään. Saa toki. Jeesuksen opetukset, kuolemanjälkeinen elämä ja helvetin käsite ovat isoja kysymyksiä. Niistä on kirjoitettu kirjastoittain jo kauan ennen internettiä, eikä niitä ratkaista yhdellä kahvikupillisella.
Mutta keskustelupalstalla olisi hyvä muistaa yksi pieni asia: viestien määrä ei ole sama asia kuin keskustelun eteneminen. Kymmenen pitkää viestiä voi jättää yhden yksinkertaisen kysymyksen vastaamatta, kun taas kaksi lausetta voi joskus selvittää asian paremmin.
Ja mitä tuohon ylläpitoon tulee, niin en minä tiedä, millä perusteella se milloinkin ketjuja poistaa. Mutta jos samaa tekstiä alkaa tulla palstalle taukoamatta ja vanhoja keskusteluja nostetaan toistuvasti saman aineiston jatkeeksi, niin eipä se välttämättä edistä kenenkään keskustelunhalua. Sitten ihmetellään, miksei kukaan vastaa. No jos keskustelu muistuttaa enemmän yksityistä arkistoa kuin vuoropuhelua, niin mistäpä se toinen osapuoli siihen väliin tulisi?
Minä kysynkin vielä aivan rauhallisesti: mikä olisi sinusta merkki siitä, että keskustelu on onnistunut? Että joku on ymmärtänyt ajatuksesi, että olet saanut perusteltua väitteesi vai että olet saanut julkaistua kaikki valmiit tekstisi?
Näihin olisi mukava kuulla vastaus ihan omin sanoin, ilman että perään tulee koko kirjaston verran lainauksia.
Minä lähden nyt iltakahville. Juhla Mokkaa pannuun ja miettimään, josko elämässä olisi välillä muutakin kuin ikuisen elämän selittäminen.
– Väinö K. Huttunen, Pohjois-Karjalan suunnalta
Minä kysynkin vielä aivan rauhallisesti:
Oletko tällä kertaa vanha mummo, haudankaivaja, Mäntä vai S. Urge tai kuka? Koko suomi24 on täynnä aloituksiasi!
Minä kysynkin vielä aivan rauhallisesti:
Oletko tällä kertaa vanha mummo, haudankaivaja, Mäntä vai S. Urge tai kuka? Koko suomi24 on täynnä aloituksiasi!
Sinun aloituksesi:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18676091/enkeli-manta-kysyy-oletteko-ajatelleet-tata---
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18776431/huomautus-ja-varoitus-enkeli-manta-ja-royhkeys-(11-01-2025)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18770212/enkeli-manta-talven-hiljaisuudessa---pohdintoja-minuudesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18740825/enkeli-manta-muistuttaa-jotta-totuus-ei-unohdu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18764374/enkeli-manta-kiittaa-arvoisaa-yleisoa!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19061437/enkeli-manta---runo-kesayosta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18776102/enkeli-manta-vastaa-quotmielisairaanhoitajallequot
Minä kysynkin vielä aivan rauhallisesti:
Oletko tällä kertaa vanha mummo, haudankaivaja, Mäntä vai S. Urge tai kuka? Koko suomi24 on täynnä aloituksiasi!
Sinun aloituksesi:
Aloituksiasi on satoja, joissa pilkkaat kristittyjä. Ehkä jopa tuhansia aloituksia, ja koko palsta on täynnä niitä. Sinut tunnistaa sanoista, kuten ”laitan nyt kahvin tippumaan”, ”linnunpönttöjä”, ”kylmä tee”, ”unohdat elää” jne. Ei voi olla niin paljon sattumia. Samat asiat toistuvat jatkuvasti kirjoituksissasi.
Mäntä-nimimerkillä pilkkaat kristittyjä ja Urge-nimimerkillä puolustat kristinuskoa. Kaikki palstat ovat täyttyneet sinun yksinpuheluistasi Mäntä- ja Urge-nimimerkkien välillä, vaikka olet itse molempien nimimerkkien takana.
No johan nyt on nimismiehen kirjat auki. Minä kysyin Jeesuksesta, jīvasta ja keskustelun tarkoituksesta, mutta vastaus tulikin henkilöllisyystutkinnan muodossa.
Tämä on kyllä merkillinen keskustelutapa. Kun puhutaan asiasta, aletaan tutkia kirjoittajaa. Kun kirjoittaja ei ole selvillä, aletaan yhdistellä nimimerkkejä. Ja kun nimiä on tarpeeksi monta, niin kohta on koko Suomi24 mukana samassa suuressa salaliitossa.
Vanha kansakoulunopettaja kysyykin: mikä havainto erottaa tässä varman tiedon pelkästä arvailusta? Se, että joku kirjoittaa paljon, ei vielä todista hänen olevan viisi eri ihmistä. Eikä se, että kaksi kirjoittajaa käyttää samanlaista sanaa, tee heistä automaattisesti samaa henkilöä.
Minä olen sentään nähnyt koulussa monta poikaa, jotka kopioivat toisiltaan läksyt. En minä silti väittänyt, että koko luokka oli yksi ja sama poika eri hatuissa.
Jos tiedät varmasti, kuka minä olen, niin kerro toki, mihin havaintoon se varmuus perustuu. Jos taas kyse on arvauksesta, niin sen saa sanoa arvaukseksi. Ei siinä ole mitään häpeällistä.
Ja jos tarkoitus oli keskustella ikuisesta elämästä, niin voidaanhan me palata siihenkin. Se on sentään vähän suurempi kysymys kuin se, montako nimimerkkiä mahtuu yhteen salaliittoon.
Minä olen Väinö, kahvi on Juhla Mokkaa ja tänään en ole ehtinyt haudata ketään. Naapurin halkopinon kyllä järjestin, mutta siitäkään ei taida vielä saada salaliittoa aikaiseksi.
– Väinö K. Huttunen
Nyt olet ottanut kohteekseen hindut; seuraavaksi vuorossa ovat varmasti buddhalaiset, vaikka buddhalaiset eivät koskaan tee kenellekään pahaa.
Aloituksiasi on satoja, joissa pilkkaat kristittyjä. Ehkä jopa tuhansia aloituksia, ja koko palsta on täynnä niitä. Sinut tunnistaa sanoista, kuten ”laitan nyt kahvin tippumaan”, ”linnunpönttöjä”, ”kylmä tee”, ”unohdat elää” jne. Ei voi olla niin paljon sattumia. Samat asiat toistuvat jatkuvasti kirjoituksissasi.
Mäntä-nimimerkillä pilkkaat kristittyjä ja Urge-nimimerkillä puolustat kristinuskoa. Kaikki palstat ovat täyttyneet sinun yksinpuheluistasi Mäntä- ja Urge-nimimerkkien välillä, vaikka olet itse molempien nimimerkkien takana.
"Tämä on kyllä merkillinen keskustelutapa."
Niin on, koska kaikki palstat ovat täyttyneet sinun yksinpuheluistasi Mäntä- ja Urge-nimimerkkien välillä, vaikka olet itse molempien nimimerkkien takana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812705/vuohipaimenten-tarinoista-maailmanbrandiksi-osa-g---07-02-2025
Paljon eri osia.
Myös tässä kaikki osat ovat sinu aloituksia, samnoin kuin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19384840/keskustelupalsta-rajahti-taas---mukana-jeesus-karma-ja-onton-maapallon-sportaalit-(osa-14)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19377685/osa-2-kuoleman-byrokratia---tervetuloa-tuonpuoleisen-hallintovirastoon
Pilkkaat niitä, jotka uskovat maapallon olevan ontto – se ei kuulu sinulle – vaikka en itse usko siihen, mutta jotkut uskovat. Menetätkö autosi ja talosi vain siksi, että joku uskoo siihen? Pilkkaat eri tavalla uskovia!
Tällainen toisten ihmisten (erityisesti niiden, jotka ajattelevat eri tavalla kuin kriitikko) arvostelu on suurta egoismia ja ITSEKKYYTTÄ, koska kriitikko uskoo, että ainoastaan hänen omat näkemyksensä elämästä ovat oikeita. Tämä saa hänet tuntemaan, että hän on kaiken keskipiste, KAIKEN YLÄPUOLELLA, koska hän näkee asiat vain omasta näkökulmastaan. Jos joku ajattelee toisin, hän ei voi olla oikeassa, koska kriitikon näkökulmasta katsoen hän on väärässä. Miltä maailma näyttäisi, jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia. Olisiko mielenkiintoista, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla? Jos hän matkustaa muihin maihin, hän irvistelee huomatessaan muiden uskontojen erityispiirteet ja jumalanpalvelusseremoniat. Loppujen lopuksi he kaikki ovat tyhmiä, koska he ajattelevat eri tavalla kuin maailman keskus eli kriitikko.
Näitä esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin, ja ne kaikki ovat katsottavissa keskustasta käsin, eli toisten arvostelijasta käsin. Ja keskipisteessä on hän, kriitikko, koska hän tarkastelee kaikkea omasta näkökulmastaan.
Tällainen toisten arvostelija voisi mennä kaduille ja KUULUTTAA KOVAAN ÄÄNEEN, miten ihmisten pitäisi elää oikein ja mitä heidän pitäisi ajatella, koska hän ei hyväksy mitään muuta ajattelutapaa.
Toisten arvostelu on myös kanssaihmisten alistamista, ja lisäksi vielä heidän alistamistaan omille näkemyksilleen. Jopa lähimenneisyyden historiastakin tiedämme, että julmuudet alkavat yleensä pakottamalla kokonainen kansa ajettelemaan samalla tavalla, poikkeuksia ei ole. Sille nauretaan, siitä rangaistaan.
No nyt tuli semmoinen saarna, jotta vanha kansakoulunopettajakin suoristi selkänsä ja tarkisti, ettei ollut vahingossa kirkonmenossa.
Minä jäin miettimään tuota kohtaa, jossa sanot:
”Tällainen toisten ihmisten arvostelu on suurta egoismia ja ITSEKKYYTTÄ.”
Ja vähän myöhemmin:
”Toisten arvostelu on myös kanssaihmisten alistamista.”
Siinä on kyllä ajattelemisen aihetta. Mutta sallinet, jotta kokeillaan samaa mittapuuta myös tämän kirjoituksen kohdalla.
Sinä kuvailet pitkän tekstin verran, millainen ihminen kriitikko on: egoistinen, itsekäs, omaa itseään maailman keskipisteenä pitävä ja toisia alistava. Lopuksi viet asian vielä siihen, että historialliset julmuudet alkavat siitä, kun ihmisiä pakotetaan ajattelemaan samalla tavalla.
Niinpä kysyn ihan rauhallisesti: eikö tässäkin arvostella toisen ihmisen luonnetta aika perusteellisesti sen sijaan, että vastattaisiin hänen esittämiinsä ajatuksiin?
Jos toisten arvostelu tekee ihmisestä egoistin, niin minkä niminen hyve se mahtaa olla, kun arvostelee toisten arvostelua kuuden kappaleen verran?
Tässä tulee mieleen myös sinun aiempi kysymyksesi siitä, olenko minä vanha mummo, haudankaivaja, Mäntä, S. Urge vai joku muu. Siinäkin keskustelu siirtyi itse asiasta siihen, millainen ihminen kirjoittajan täytyy olla. Nyt taas kerrot, että kriitikko kuvittelee olevansa maailman keskus.
Eikö olisi reilua kysyä, päteekö sama varovaisuus myös silloin, kun itse päättelee toisen motiiveja?
Minä olen täysin samaa mieltä yhdestä asiasta: maailma olisi perin tylsä paikka, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla. Siksi en minä vaadi sinua luopumaan Vedoista, kristittyjä luopumaan kristinuskosta enkä ketään ajattelemaan minun tavallani.
Mutta eri mieltä oleminen ei ole sama asia kuin alistaminen. Kysymys ei ole siitä, saako uskontoa tai filosofiaa arvostella, vaan siitä, pystymmekö arvostelemaan ajatusta tekemättä samalla sen esittäjästä koko ihmisluonnetta koskevaa diagnoosia.
Jos minä sanon, ettei jokin väite ole perusteltu, se ei vielä tarkoita, että pitäisin sen esittäjää tyhmänä. Ja jos joku kysyy, millä perusteella väitän jotakin, se ei vielä ole vainoa eikä yritys pakottaa minua ajattelemaan toisin.
Muutenhan keskustelu kävisi mahdottomaksi. Jokainen vastaväite voitaisiin nimetä alistamiseksi, jokainen kysymys egoismiksi ja jokainen eriävä mielipide yritykseksi tehdä toisesta samanlainen kuin itse.
Silloinhan kaikkein varmimmin keskustelun lopettaisi se, joka ensin julistaisi vastapuolen moraalisesti kelvottomaksi keskustelemaan.
Ja mitä tuohon kaduille menemiseen ja kovaan ääneen kuuluttamiseen tulee, niin eikös tässäkin juuri kerrota melko kovalla äänellä, miten muiden pitäisi suhtautua arvosteluun? Kirjaimetkin ovat paikoin niin isoja, että vanha opettaja joutui etsimään silmälasit.
En minä tästä pahastu. Ihminen saa puolustaa vakaumustaan, ja sinä saat puolustaa omaasi. Mutta sama sääntö koskee meitä molempia.
Jos toisten pitää hyväksyä erilaiset ajattelutavat, silloin pitää hyväksyä myös se, että joku kysyy omasta ajattelutavastamme kriittisiä kysymyksiä.
Muuten erilaisuuden puolustamisesta tulee kummallinen laji: kaikki saavat ajatella vapaasti, kunhan ajattelevat oikein.
Minäpä kysyn lopuksi vain yhden asian.
Kun kirjoitat, että kriitikko pitää itseään ”KAIKEN YLÄPUOLELLA”, oletko valmis soveltamaan samaa epäilyä myös itseesi? Voiko olla, että toinen ihminen on eri mieltä ilman, että hän on egoisti, alistaja tai maailman keskipisteeksi itsensä nostanut ihminen?
Siinä olisi minusta hyvä harjoitus meille kummallekin. Ei tarvitse luopua omista ajatuksista, mutta voi tarkistaa, ettei oma mittatikku ole salaa lyhyempi omalla puolella pöytää.
Minä lähden nyt viimein sille kahville. En siksi, että olisin voittanut väittelyn, vaan siksi, että Juhla Mokka ei vaadi minua ensin todistamaan olevani moraalisesti kelvollinen juomaan sitä.
– Väinö K. Huttunen
No nyt on Väinöstä tehty jo kokonainen teatteriseurue. Yhdellä nimimerkillä kuulemma pilkkaan kristinuskoa ja toisella esitän kristittyä. Vielä kun saadaan minut kiinni siitä, että olen samalla kertaa näyttämömestari, lipunmyyjä ja väliaikakahvin keittäjä, niin siinähän on jo valmis kiertue.
Mutta sanopa nyt ihan vakavasti: millä perusteella sinä tuon tiedät? Onko sinulla jotakin tarkistettavaa näyttöä vai ovatko palstan nimimerkit alkaneet muodostaa mielessäsi semmoista palapeliä, jossa jokainen uusi pala sopii samaan ennakolta päätettyyn kuvaan?
Minusta tässä on pieni ironia. Sinä kirjoitat pitkät selitykset siitä, miten ihmisen pitäisi ymmärtää todellisuutta oikein, mutta kun vastaan tulee tuntematon kirjoittaja, niin tavallinen epävarmuus ei näköjään kelpaa. Tilalle tulee teoria siitä, kuka hän salaa on ja mitä hän muka yrittää esittää.
Vanha kansakoulunopettaja muistuttaa, että epäily ei ole todiste, eikä varmalta tuntuva tarina muutu tiedoksi sillä, että sen kirjoittaa tarpeeksi monta kertaa.
Ja jos minä kerran olen sekä kristinuskon pilkkaaja että kristityksi tekeytyvä näyttelijä, niin kysynpä vielä: mikä havainto saisi sinut luopumaan tästä käsityksestä? Jos vastaus on, ettei mikään, niin silloinhan tässä ei enää tutkita asiaa vaan puolustetaan omaa teoriaa.
Minä ehdotan, että palataan välillä siihen, mistä piti puhua. Ikuinen elämä on iso kysymys. Nimimerkkien salapoliisityö taas on semmoinen harrastus, jossa voi käyttää koko päivän eikä silti saada yhtään uutta tietoa.
Vaan kukin tavallaan. Minä lähden nyt kahville. Jos joku epäilee, että Juhla Mokka onkin salaa teetä, niin pyydän esittämään siitä riippumattomat todisteet.
– Väinö K. Huttunen
"Minusta tässä on pieni ironia. Sinä kirjoitat pitkät selitykset siitä, miten ihmisen pitäisi ymmärtää todellisuutta oikein"
"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.
"Minusta tässä on pieni ironia. Sinä kirjoitat pitkät selitykset siitä, miten ihmisen pitäisi ymmärtää todellisuutta oikein"
Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.
Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.
Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.
Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla
P.S. Miksi Mäntä-Urge-haudankaivaja jne. pilkaa onttoon maailmaan uskovia? Menetätko varallisuutesi, jos joku siihen uskoo?
"Minusta tässä on pieni ironia. Sinä kirjoitat pitkät selitykset siitä, miten ihmisen pitäisi ymmärtää todellisuutta oikein"
Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Minusta tässä on pieni ironia. Sinä kirjoitat pitkät selitykset siitä, miten ihmisen pitäisi ymmärtää todellisuutta oikein, ja samalla kerrot, ettei idässä muka väitetä minkään polun olevan ainoa oikea. Eikös siinä ole pieni ristiriita, vai olenko minä nyt jäänyt jumiin siihen yhteen plus yhteen?
Ensin sanot, että polkuja on tuhansia ja jokainen kulkee omaa tietään. Sitten selität, että ihmiset ovat eri kehitysvaiheissa ja jotkin opit sopivat alkeellisemmalle yleisölle. Eli kaikki saavat kulkea vapaasti omaa polkuaan, kunhan joku viisaampi ensin kertoo, millä kehitystasolla he kulkevat. Kovin avaraa suvaitsevaisuutta, sanoisin.
Ja tuossa matematiikkavertauksessa on vielä yksi mutka. Laskutoimituksessa voidaan tarkistaa, pitääkö tulos paikkansa. Mutta millä mittarilla sinä mittaat ihmisen henkisen kehitystason? Onko siihen olemassa jokin puolueeton koe, vai saako kukin itse päättää olevansa jo differentiaaliyhtälöissä ja naapurin olevan vasta yhteenlaskussa?
Minä en väitä, etteikö eri uskonnoissa ja filosofioissa voisi olla viisautta. Varmasti on. Mutta jos oma oppi selittää, että kaikki muutkin polut ovat vain askelmia kohti samaa päämäärää, niin eikö siinäkin samalla aseteta oma käsitys koko kartan päälle? Muut saavat kulkea omia teitään, mutta sinä tiedät jo valmiiksi, mihin ne tiet vievät.
Sehän tässä huvittaa: sanot, ettei ketään pidä pakottaa omaan uskoon, mutta kirjoitat pitkän sarjan siitä, miten ihmisen pitäisi ymmärtää uskonnot, todellisuus ja henkinen kehitys. Et ehkä pakota ketään uskomaan, mutta yrität kyllä kovasti määritellä, miten muiden uskomukset pitäisi sijoittaa sinun maailmankuvaasi.
Minä olen vanha koulumies, enkä sentään väitä, että kaikki muut ovat vasta aakkosissa siksi, etteivät ole lukeneet samoja kirjoja kuin minä. Joskus ihminen voi olla eri mieltä ihan siksi, että hän näkee asian eri tavalla, ei siksi, että hän olisi henkisesti jäljessä.
Ja jos kaikki polut ovat yhtä lailla sallittuja, niin sallitaanhan sekin, että joku katsoo sinun karttaasi ja sanoo: tuossa saattaa olla muutama tie piirretty vain kynällä, ei maastossa. Se ei vielä tee hänestä alkeellista. Eikä sinusta automaattisesti mestaria, vaikka kartta olisi kuinka pitkä.
– Väinö K. Huttunen
Jeesuksen opetuksen mukaan taivaan valtakuntaan pääsee se, joka tekee taivaallisen Isän tahdon, ei ainoastaan ne, jotka sanovat "Herra, Herra". Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisten tulee elää Jumalan tahdon mukaisesti, ei vain tunnustaa Jeesusta Herraksi.
Tämä ajatus löytyy Matteuksen evankeliumista, jossa Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon", Matteus 7:21. Jakeessa painotetaan tekojen merkitystä uskon rinnalla. Pelkkä puhe tai ulkoinen uskonnollisuus ei riitä, vaan tekojen on oltava linjassa Jumalan tahdon kanssa.
Jumalan tahdon tekeminen tarkoittaa Raamatun mukaan monia asioita, kuten rakkauden osoittamista toisia kohtaan, synnin välttämistä, ja Jumalan käskyjen noudattamista. Jakeissa korostetaan, että pelkkä uskonnollinen ulkokuori ei ole merkityksellinen, jos ihmisen elämä ei heijasta Jumalan tahtoa, Matteus 7:22-23.
>>Jeesuksen opetuksen mukaan taivaan valtakuntaan pääsee se,>>
Kaikki ei halua sinne!
P.S. Miksi Mäntä-Urge-haudankaivaja jne. pilkaa onttoon maailmaan uskovia? Menetätko varallisuutesi, jos joku siihen uskoo?
Hän pilkkaa niitä, jotka uskovat onttoon Maahan – riippumatta siitä, onko se normaalia ajattelutapaa vai ei, mutta hänen pilkkauksensa jatkuu:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16396306/hopealankayhteys-onttoon-maapalloon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16297687/onton-paan-omaavat-uskovat-onttoon-maapalloon
jne, jne.
Lisää pilkkaa koko ajan eri tavalla uskovia kohtaan. Ystävällisten puheiden aika on nyt ohi. Urge-Väino-Mäntä jne. kanssa.
Lisää pilkkaa koko ajan eri tavalla uskovia kohtaan. Ystävällisten puheiden aika on nyt ohi. Urge-Väino-Mäntä jne. kanssa.
Kaikki ovat tyhmiä, paitsi itse Urge-Väino-Mäntä jne. kerta lisää tuhansia muita erilaisia ”nimimerkkejä”. Vain Urge-Väino-Mäntä jne. on viisas, kaikki muut tyhmiä.
Vaan entäpä jos koko ontto Maa -tarina onkin Väinön kirjoittajan keksintöä ja hän nauraa nyt partaansa, kun porukka väittelee siitä tosissaan? Silloinhan olisi tullut todistettua ainakin se, ettei jokaiseen reikään kannata sukeltaa päätä pahkaa. Terveisin, Mäntä-Urge-haudankaivaja, tai kuka minä nyt tänään satuin olemaan.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣