Ero tulossa miten selviän?

Minä olen eroamassa neljän vuoden suhteesta rakkaaseen avopuolisooni todettuani, ettei meidän suhde toimi koska molemmilla on liikaa selvittämättömiä kaunoja toisaan kohtaan.

Minun kohdallani ne ovat: kun hän huijasi minut muuttamaan toiselle paikkakunnalle luvaten yhteenmuuttoa, kihlauksen purku, koska ei halunnut kertoa siitä sukulaisilleen eikä ystävilleen, hääpäivän peruminen, ettei tukenut kun minä sain keskenmenon ja nyt uusimpana ja viimeisenä niittinä kun hän tönäisi minua niin että minä kaaduin portaissa ja minulta murtui muutama kylkiluu. :( Kipu on aivan sietämätön.

Erityisen ongelmallisen tästä erosta tekee se, että minä olen todella yksinäinen ja hän on kahta kaveria lukuunottamatta ainut, joka on minun sosiaalinen tukiverkko niin kysyisinkin että mistä voisin saada lisää kavereita? Minä en ole sosiaalinen luonne, joka uskaltaisi mennä esim kaupan kassajonossa juttelemaan vaan hiljainen ihminen. Sellainen, joka istuu aina bussissakin yksin toivoen että joku istuisi viereen ja sanoisi edes muutaman sanan vaikka säästä. Hän on onnistunut mustasukkaisuudellaan karkoittamaan suurimman osan minun kavereistani. :(
8206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minulla on samatilanne, haluaosin ystäviä. Mistäpäin olet?

Äänestä
  • Pirkanmaan alueella tarkemmin sanottuna Tampereella. Entä missä päin sinä olet?

    Äänestä

  • Seinäjoelta

    Äänestä

  • Tuo kommentti oli siis tarkoitettu sinulle SielunSiskoja, että voisitko laittaa minulle sähköpostia niin tutustuttaisiin? Minua ei haittaa, vaikka et tällä samalla paikkakunnalla asukkaan kun minä olen valmis panostamaan siihen että tutustun ihmisiin ja matkustamaan tapaamaan sinua jos näyttää että meillä kemiat natsaa ja tullaan juttuun. :)

    Äänestä

Ole tyytyväinen kun pääset miehestä eroon.
Ota yhteyttä niihin ystäviisi jotka mies karkotti. Loppujen lopuksi mikään ei ole niin helppoa kuin vanhan ystävyyssuhteen uudelleen aloittaminen! Siitä jatketaan mihin aikoinaan jäätiin.

Äänestä
  • Kai minä olen suoraan sanottuna näin jälkikäteen ihan tyytyväinen, että se karkoitti ne kaverit, koska siinä se nähdään että kuka on oikea kaveri ja kuka ei. Ja minulla ei todellisuudessa sellaisia ollut kauhean montaa, kun niin moni luikki karkuun kun minulla oli vaikeaa ja minä olisin tarvinnut tukea. Ja sitten sellaiset jotka olivat jotain muuta kuin kaveruutta vailla minä itse karkoitin.

    Äänestä

Sinä olet kyllä aika kaukana, mutta et kuitenkaan niin kaukana ettei kannatattaisi tutustua silti :) Laitatko vaikka sähköpostia minulle tänne suomi24:n?

Äänestä

Siihen auttaa aika. Vaikka kuinka tuntuisi pahalta, niin pidä mielessä että se helpottaa jossain vaiheessa.. Älä vain missään tapauksessa palaa takaisi, olet muuten samassa alkupisteessä ja kaikki on taas edessä. Itseä asian käsittelyssä auttoi kirjojen luku, joiden kautta pystyin muodostamaan ymmärrystä asiasta. Eli etsi kirjoja luonne/persoonallisuushäiriöistä. Yksikin hyvä ystävä, jolle voit avautua, on todella hyvä juttu. Millaisista asioista olet kiinnostunut, löytyisikö tällaisen harrastuksen kautta uusia ystäviä. Onko esim kirjastossa lukupiiriä tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellu_9111 kirjoitti:

Minä olen eroamassa neljän vuoden suhteesta rakkaaseen avopuolisooni todettuani, ettei meidän suhde toimi koska molemmilla on liikaa selvittämättömiä kaunoja toisaan kohtaan.

Minun kohdallani ne ovat: kun hän huijasi minut muuttamaan toiselle paikkakunnalle luvaten yhteenmuuttoa, kihlauksen purku, koska ei halunnut kertoa siitä sukulaisilleen eikä ystävilleen, hääpäivän peruminen, ettei tukenut kun minä sain keskenmenon ja nyt uusimpana ja viimeisenä niittinä kun hän tönäisi minua niin että minä kaaduin portaissa ja minulta murtui muutama kylkiluu. :( Kipu on aivan sietämätön.

Erityisen ongelmallisen tästä erosta tekee se, että minä olen todella yksinäinen ja hän on kahta kaveria lukuunottamatta ainut, joka on minun sosiaalinen tukiverkko niin kysyisinkin että mistä voisin saada lisää kavereita? Minä en ole sosiaalinen luonne, joka uskaltaisi mennä esim kaupan kassajonossa juttelemaan vaan hiljainen ihminen. Sellainen, joka istuu aina bussissakin yksin toivoen että joku istuisi viereen ja sanoisi edes muutaman sanan vaikka säästä. Hän on onnistunut mustasukkaisuudellaan karkoittamaan suurimman osan minun kavereistani. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu