Telakkayrittäjä haluaa satoja tuhansia euroja

"Se on meille elämän ja kuoleman kysymys" – Telakkayrittäjä haluaa satoja tuhansia euroja tavallisilta ihmisiltä
Yle: Talous ja politiikka -
Itä-Uudellamaalla toimiva Suomenlahden Telakka kääntyi yksityisten kuntalaisten puoleen, kun suuret sijoittajat eivät lähteneet mukaan uuden telakan rakentamiseen. Haaveissa siintää kokonaan uusi telakkarakennus Loviisaan, mutta rahaa kuitenkin puuttuu neljästä miljoonasta vielä melkein yksi kokonainen.

– Tarvitsemme yksityistä rahoitusta vielä päälle 700 000 euroa. Se on meille elämän ja kuoleman kysymys, sillä ilman sitä hanke ei toteudu. Sen hakeminen on ollut aika haastavaa, koska pääomasijoittajille me olemme liian pieni yritys, sanoo toimitusjohtaja Jukka Jaatinen Suomenlahden Telakasta.
Pääomasijoittajille me olemme liian pieni yritys Jukka Jaatinen

Kun isot sijoittajat eivät kiinnostuneet, kääntyivät katseen pienempiin kukkaroihin. Rahamarkkinakeskus tarjosi yritykselle suorasijoitusvaihtoehtoa, jossa tavalliset ihmiset voivat sijoittaa pieniin pörssin ulkopuolisiin yrityksiin.

– Tavallisten ihmisten pankkitileillä on kymmeniä miljardeja euroja rahaa. Moni haluaisi investoida, mutta ei ole löytänyt sopivaa kohdetta. Koitamme erityisesti puhutella tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole aikaisemmin sijoittaneet, sanoo toimitusjohtaja Tommi Hänninen Rahamarkkinakeskuksesta.
Rahoitusmuoto yleistyy vuosi vuodelta

Jaatinen tarttui nopeasti uuteen rahoitusmuotoon ja niin on tehnyt moni muukin yritys. Viime vuonna joukkorahoituksen kautta kulki Suomessa jo noin 84 miljoonaa euroa. Yleistymiseen on vaikuttanut muun muassa pitkään jatkunut taantuma sekä pankkien maksukykyvaatimusten kiristyminen.

– Kun puhutaan pienestä perheyrityksestä, ei välttämättä ole olemassa merkittäviä reaalivakuuksia, jotka se voisi antaa pankille rahoituksen pantiksi. Useimmiten halutaan myös pitää yrtyksen ohjat omissa käsissä, eikä luovuttaa niitä konkreettisesti ison sijoittajan käsiin, sanoo neuvotteleva virkamies Aki Kallio Valtiovarainministeriöstä.

Joukkorahoitusmuotojen sääntelyä kevennettiin syyskuussa voimaan tulleella joukkorahoituslailla. Laki toi myös alalle selkeyttä ja yhteiset pelisäännöt.
Rahaa kotikumien yrityksille

Rahamarkkinakeskuksen malli on tarkoitettu pääsääntöisesti pienten kotimaisten tuotantoyritysten tarpeisiin. Lisäksi toiminta perustuu vahvasti siihen, että myös sijoittaja hyötyy kaupasta rahallisesti.
Keskitymme korostetusti jo olemassa oleviin ja historiaa omaaviin yrityksiin Tommi Hänninen

– Me keskitymme korostetusti jo olemassa oleviin ja historiaa omaaviin yrityksiin. Ei niinkään startup-teknoyrityksiin, joiden yhteydestä joukkorahoitus useimmiten tunnetaan, sanoo Hänninen.

Hännisen mukaan suorasijoittamisesta ovat kiinnostuneita esimerkiksi kotiseuturakkaat ihmiset, jotka haluavat tukea oman paikkakunnan yrityksiä. Myös Suomenlahden Telakan tapauksessa sijoittajiksi toivotaan paikallisia Loviisalaisia. Onnistuessaan hanke toisi alueelle työpaikkoja.

– Me olemme työllistämässä noin 15 henkilöä heti, kun toiminta Loviisassa saadaan käyntiin. Lisäksi olen luvannut, että viiden vuoden aikana väkimäärä vähintäänkin tuplaantuu, sanoo Jaatinen.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

smallinvestments kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu