Vauva poikkitilassa rv 35, kysymyksiä kaikesta

Ensimmäinen raskauteni ja synnytykseni meni kaikin puolin nappiin. Odotamme nyt toista lastamme, tänään tuli 35 viikkoa täyteen. Tämäkin raskaus on muutoin sujunut hyvin, mutta vauva ei vieläkään ole innostunut kääntymään vaan viihtyy vatsassa tasan poikittain. Muutaman päivän päästä on ultra, jossa vauvan asentoa istukan sijaintia tarkistetaan (itselle kun jäi mieleen kummittelemaan kakkosultra, jossa istukka näytti aluksi olevan vähän kohdunsuun edessä).

Vähän kuitenkin jännittää kun auva ei ole vieläkään kääntynyt. Millaisia kokemuksia teillä on sikiön kääntämisestä? Itsellä ainakin istukka juuri tuossa alhaalla edessä niin, että mitenhän mahtaa onnistua. :o entä onko siitä vaaraa vauvalle?

Olen jo vähän yrittänyt valmistautua ajatukseen keisarileikkauksesta. Käsittääkseni perätilassakin oleva vauva voisi joskus syntyä alateitse, mutta tuskin poikkitilassa sentään. Luin jostain, että jos vaikean tarjonnan takia suunnitellaan sektio niin se ajoitetaan viikkoa ennen laskettua aikaa. Esikoinen syntyi kuitenkin jo kaksi viikkoa ennen laskettua. Muutama päivä ennen synnytystä irtosi limatulppa. Niin että voisikohan sektion tehdä vaikka heti limatulpan irrottua?

Hirveästi kysymyksiä oli äsken vielä mielessä... niin tuosta keisarileikkauksesta vielä, että kauanhan siitä toipuminen kestää ja millaista se on se toipuminen siis? Entä jos halutaankin vielä kolmas lapsi, miten keisarileikkaus vaikuttaa seuraavaan raskauteen?

Siinäpä kaikki mitä tulee nyt mieleen kysyä, kiitos vastauksista. :)
01569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


0986532568075 kirjoitti:

Ensimmäinen raskauteni ja synnytykseni meni kaikin puolin nappiin. Odotamme nyt toista lastamme, tänään tuli 35 viikkoa täyteen. Tämäkin raskaus on muutoin sujunut hyvin, mutta vauva ei vieläkään ole innostunut kääntymään vaan viihtyy vatsassa tasan poikittain. Muutaman päivän päästä on ultra, jossa vauvan asentoa istukan sijaintia tarkistetaan (itselle kun jäi mieleen kummittelemaan kakkosultra, jossa istukka näytti aluksi olevan vähän kohdunsuun edessä).

Vähän kuitenkin jännittää kun auva ei ole vieläkään kääntynyt. Millaisia kokemuksia teillä on sikiön kääntämisestä? Itsellä ainakin istukka juuri tuossa alhaalla edessä niin, että mitenhän mahtaa onnistua. :o entä onko siitä vaaraa vauvalle?

Olen jo vähän yrittänyt valmistautua ajatukseen keisarileikkauksesta. Käsittääkseni perätilassakin oleva vauva voisi joskus syntyä alateitse, mutta tuskin poikkitilassa sentään. Luin jostain, että jos vaikean tarjonnan takia suunnitellaan sektio niin se ajoitetaan viikkoa ennen laskettua aikaa. Esikoinen syntyi kuitenkin jo kaksi viikkoa ennen laskettua. Muutama päivä ennen synnytystä irtosi limatulppa. Niin että voisikohan sektion tehdä vaikka heti limatulpan irrottua?

Hirveästi kysymyksiä oli äsken vielä mielessä... niin tuosta keisarileikkauksesta vielä, että kauanhan siitä toipuminen kestää ja millaista se on se toipuminen siis? Entä jos halutaankin vielä kolmas lapsi, miten keisarileikkaus vaikuttaa seuraavaan raskauteen?

Siinäpä kaikki mitä tulee nyt mieleen kysyä, kiitos vastauksista. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu