Kevään vaaleista pysäköinti- ja kuntatalo vaalit

Kunnan päättäjien suuruudenhullut hankkeet täytyy torpata keväällä järjestettävien vaalien tuloksella. Kuntalaisia ei hyödytä massiiviset rakennelmat aivan kunnan eteläreunassa kirkolla, harvalla sinne on mitään asiaa Sääksjärveltä, tai Kuljusta jne.
Uusi kunnantalo ja pysäköintitalo on turhuutta, tilaa on aina riittänyt ja ympärillä tilaa riittää laajeta, keskustaa on turha sumputtaa.
Rahaa voi käyttää paljon hyödyllisemmin kuntalaisten kannalta ja veroja ei voi enää yhtään kiristää, pikemminkin pitäisi laskea. Investoinnit pitää tehdä siten, että ne koituu kuntalaisten parhaaksi, ei kunnanjohtajien monumenteiksi. Rakentakoon itselleen vaikka pyramidit, kunhan tekevät omilla rahoillaan.
6270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samaa mieltä

Äänestä

Surullista mutta totta, että 5-9 vuotiailta vietiin koulukyyditys, jos matka kouluun ei ole vähintään 5km .
Puistattaa kun sitten puuhataan parkkihalleja ja suunnitellaan tekoja joilla ikäänkuin ""pakotetaan"" parkkihalliin käyttäjiä.

Miksi nuo tuntuu niin väärältä ja sattuu syvältä, en vaan voi ymmärtää.

Äänestä

Miten kunnan päättäjät hanketta puolustavat ja perustelevat kuntalaisille?. Kuntalaiset lopulta maksavat koko lystin, niin kuvittelisi heidän saavan kunnon perustelut vastineeksi?
Ihmeen hiljaista on ollut päättäjien taholta, luulisi paukuttelevan henkseleitä ja kertovan epäileville, kuinka hienosta hankkeesta on kysymys ja miten se palvelee maksajiaan?.
Perusteluksi ei kaikille riitä, ettei hyvä kelpaa, vaan täytyy olla paras, kun se ei oikein näytä kuntalaisia vakuuttaneen. Millä mittarilla paras ja mistä katsottuna, valoittakaa kun en tyhmänä sitä ymmärrä.

Äänestä

Arvovaalit tulossa~!~ jos ihmiset muistavat tyytymättömyytensä päätöksiin jossa arvot ovat päässeet unohtumaan.

Äänestä

Joo tulee Jussia ja Ollia ikävä tämä "uusi kunnanjohtaja" on aivan hullu pyrkyri ei ajattele kuntalaisia olenkaan mistä on tullut ?

Äänestä

Aiemmin Lempäälässä asui maan tyytyväisimmät asukkaat. Nykyisin saa vaikutelman, että Lempäälässä asuu maan tyytymättömimmät asukkaat. Jotain on tapahtunut pienessä ajassa ja päättäjien olisi syytä katsoa itseään vakavasti peilistä, koska tyytymättömien määrät kasvaa.
Olisiko aika tunnustaa, että jotain pitäisi muuttaa, ja olisi syytä kuunella herkällä korvalla kuntalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keväälläValppaana kirjoitti:

Kunnan päättäjien suuruudenhullut hankkeet täytyy torpata keväällä järjestettävien vaalien tuloksella. Kuntalaisia ei hyödytä massiiviset rakennelmat aivan kunnan eteläreunassa kirkolla, harvalla sinne on mitään asiaa Sääksjärveltä, tai Kuljusta jne.
Uusi kunnantalo ja pysäköintitalo on turhuutta, tilaa on aina riittänyt ja ympärillä tilaa riittää laajeta, keskustaa on turha sumputtaa.
Rahaa voi käyttää paljon hyödyllisemmin kuntalaisten kannalta ja veroja ei voi enää yhtään kiristää, pikemminkin pitäisi laskea. Investoinnit pitää tehdä siten, että ne koituu kuntalaisten parhaaksi, ei kunnanjohtajien monumenteiksi. Rakentakoon itselleen vaikka pyramidit, kunhan tekevät omilla rahoillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu