Onko aika antaa periksi

ei vaimoni petti hyvän ystäväni kanssa laivalla minua kännissä no meillä on ollut vaikeaa, mutta törkeä käytös kaverilta jolle tarjosin asuntoa kun oli asunnoton. minäkään en aivan puhdas ole olin ulkomailla 3viikkoa ja tapasin mukavan naisen ja. Kun tulin suomeen vietin aikaa kun odottelin junaa tämän naisen kanssa mutta en pannut häntä, kun taas vaimoni teki no toki olen ihastunut tähän uuteen naiseen en vain haluaa erota vaikka tiedän et vaimoni on suudellut miehiä kun olin ulkomailla ja ehkä minua askarruttaa sekin että ennen reissua vaimoni kävi risteily ja meni ystävä kanssa sänkyyn ei voinut minulle ennen reissua kertoa no tästä täytyy nousta niin sekin vaimoni sanoo että seksi kännissä on ihan eri asia kuin esimerkiksi ihastuminen ja suudelmat?
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä sen panon voi antaa anteeksi. Jos kerta sanoo ettei muuta syytä ollut. Kyllä minunkin puoliso sai anteeksi panonsa kun kertoi ne syyt. Ei halua jatkoja ym. Ja haluaa todella jatkaa kanssani. Unohtui se pano aikanaan ja selvitty on. Jos teillä ei ole muita ongelmia.

Äänestä

ei hyvä päivä !!!!siis pitäisikö tuollainen hyväksyä?
ei kun akka vaihtoo pettää muuten sua uudestaan älä tee itseäsi aisankantajaksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siunsote kirjoitti:

ei vaimoni petti hyvän ystäväni kanssa laivalla minua kännissä no meillä on ollut vaikeaa, mutta törkeä käytös kaverilta jolle tarjosin asuntoa kun oli asunnoton. minäkään en aivan puhdas ole olin ulkomailla 3viikkoa ja tapasin mukavan naisen ja. Kun tulin suomeen vietin aikaa kun odottelin junaa tämän naisen kanssa mutta en pannut häntä, kun taas vaimoni teki no toki olen ihastunut tähän uuteen naiseen en vain haluaa erota vaikka tiedän et vaimoni on suudellut miehiä kun olin ulkomailla ja ehkä minua askarruttaa sekin että ennen reissua vaimoni kävi risteily ja meni ystävä kanssa sänkyyn ei voinut minulle ennen reissua kertoa no tästä täytyy nousta niin sekin vaimoni sanoo että seksi kännissä on ihan eri asia kuin esimerkiksi ihastuminen ja suudelmat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu