Onko nämä syyt jättää mies jota rakastan? mitäteen

Olemme seurustelleen n. vuoden ja minulla on tullut suuri ahdistus ja huono itsetunto alempien seikkojen takia. En tiedä mitä ajatella tästä, joten voisitteko auttaa selvittämään ajatuksiani.

Poikaystäväni on ihana ja rakastava mies. Olen kysynyt häneltä olenko hänen mielestään täydellinen ja hän vastasi etten ole, sillä ei täydellistä naista ole. Loukkaannuin sillä minusta hän on MINULLE täydellinen ja MINUN silmissäni maailman paras ja ihanin, mutta sitä en näköjään ole hänelle. Nyt noin kuukausi tuon jälkeen hän kuitenkin sanoo että olen täydellinen, mutta uskon että hän vain halua välttää riitaa.
Minulla on muutenkin huono itsetunto parivuotta sitten tapahtuneesta kiusaamisesta ja isäni alkoholismista ja epä läsnäolosta. Katsomme paljon elokuvia ja emme voi välttää alastomuutta. Minulla tulee todella epämiellyttävä olo kun televisiossa näkyy suoraan jonkun toisen naisen tissit tai peppu. Poikaystävä sanoo ettei pidä muiden tisseistä, mutta jos kysyn uudestaan hän myöntää ettei äskeisissä tisseissä ollut mitään vikaa ja hänen mielestään minulla ei ole parhain kroppa. Maailmassa on tyttöjä/naisia paljon, mutta haluaisin olla edes yhdelle ihmiselle se prinsessa ja täydellinen. En tiedä enää pystynkö uskomaan mitä poikaystäväni minulle sanoo koska hän aina valehtelee sillä yrittää mielyttää mua vaik todellisuudessa tiiän et hänen mielestään tolla on parempi peppu ku mulla HUOH EN TIEDÄ ENÄÄ MITÄ TEHDÄ. Aina musta tuntuu etten riitä. En riitä ystävilleni en isälleni. Aina on minua parempia ja ihanempia. Tuntuu vaan tosi ahdistavalta edes olla alasti poikaystäväni edessä kun ei tunnu olo kauniilta tai hyvältä, sillä tietää että viime leffan ruskeaveriköllä oli paremmat tissit ja kauniimpi ja seksikkäämpi. Miksi hän on edes kanssani jos en ole sitä parasta :( MITÄ MÄ TEEN ITKETTÄÄ VAAN
10626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Samaistun tuohon tarinaasi. Olen kuullut tuota samaa, mutta mieti nyt. Ei kukaan ole täydellinen ja täydellistä kroppaa ei ole. Miehet on miehiä ja himoitsevat kaikkea mikä liikkuu mutta sun luonne on se mikä ratkaisee. Olemalla itsevarma ja pukeudut kauniisti niin ei mitään hätää.

Äänestä

Tuonlaisilla kysymyksilläsi sinä huolellisesti ja harkiten kinuat epäsopua!
Salli toisille tilaisuus ajatella omilla aivoillaan ja kunnioita heidän mielipiteitään. Onhan sinullakin omasi (arvostat poikaystävääsi ) , hän arvostaa ja kunioittaa sinua - viihtyyhän hän seurassasi! (tosin, kuinka kauan, riippuu aivan sinusta itsestäsi!!)

Miksi siis typerällä jankuttamisellasi ja epäreiluilla kysymyksilläsi ajat ihmiset pois luotasi? Mitä sinä teet, on kovin epäreilua toista kohtaan.
Ajattele joskus muitakin kuin itseäsi ja omaan napaasi tuijottamista! Miltä sinusta tuntuisi jos toiset koko ajan kyselisivät noin tyhmiä saadakseen sitten "hyvän" syyn oikutella ja olla "olevinaan huonompi"?!

Sen sijaan että olet koko ajan tyytymäton itseesi, kohota mielesi korkeammalle tasolle kunnioittamaan ja arvostamaaan kaikkea sitä kauneutta ja hyvyyttä jota sinä olet saanut liikaakin: terveen kehon kaikkine toimivine jäsenineen , aisteineen ja aivoineen. Lakka syottämästä sikoja typerine ja halventamine ajatuksinesi!!!!!!!!!!

Äänestä

Ai sä kirjotat tän joka palstalle. Joopa. ..kertoo että sä et ole muuta kuin huomionhakuinen vinkuiita. Kasva muutama vuosi ennenkuin yrität leikkiä parisuhdetta kenenkään kanssa.

Äänestä

Toisella palstalla vingutaan kun se maailman ihanin ja täydellinen kumppani/mies ei enää pyyhikään leivänmuruja pöydältä eikä tee himahommia, ei osaa laittaa lautasta astianpesukoneeseen jne jne.
Näin ne täydelliset ihmiset ja parisuhteet muuttuvat epätäydellisiksi ja päättyvät aikanaan katkeraan eroon.

Äänestä

Kuulostaa hieman naiselta jonka kanssa seurustelin noin vuoden! Sellasella erotuksella että mä sanoin hänelle ihan rehellisesti et minusta hän on maailman kaunein,seksikkäin ja kaikin puolin aivan helkkarin upea Mimmi! K.o. naisella oli heikko itsetunto eikä hän uskonut mitä minä sanoin ja tämän lisäksi hän oli mustasukkainen vielä! (Itse myönsi olevansa) Tuntui pitävän minun Sanomia asioita vaan Jonkin sortin mielistelynä vaikka ihan oikeasti sitä tarkoitinkin mitä sanoin! Lisäksi hän tietyn oudon tapahtuman vuoksi luuli minun pettäneen häntä vaikka näin en edes ollut tehnyt! Aiheeton syyttely tuntui häijyltä! Hän sanoi että on sitä mieltä että minä haluan häneltä vain seksiä en muuta! Vaikkakin Olin häneen tulenpalavasti rakastunut! Aikansa kaikki oli kuin "unelmaa" mutta ilmeisesti sen takia kun luuli minun pettävän/pettäneem häntä hän rupesi pitämään yhteyttä moneen miespuoliseen "ystäväänsä" ja kuitenkin kielsi minua pitämästä yhteyttä exääni jonka kanssa Olin puhtaasti vaan kaveri! Nooh! Suhde meni loppua kohden riitelyksi ja nyt loppui muutama päivä sitten! Tuntuu pahalta! Nooh! Elämä jatkuu mut harmittaa koska todella rakastin tätä naista enemmän kuin ketään ikinä ja olisin voinut hänen kanssa olla vaikka lopun elämääni!

Äänestä

Onko yksi vaikeimmista asioista parisuhteessa ymmärtää/hyväksyä että maailmassa on paljon nykystandardien mukaisia kauniita ihmisiä ja aina joku on kauniinpi kuin itse on. Samoin missit; aina tulee kauniimpi ja nuorempi tilalle.Ja nykymissit,,,,ei niiden nimiä edes muista eikä tunnista lehdissä kun klassinen kauneus on katoavaista. Mutta asiaan:entä jos kävisi itsessään läpi sen narsistisen vaatimuksen, että "vain minä" voin olla kaunis kumppanini silmissä ja sitten katsoisi itseään armollisesti; omia kauniita piirteitään.
Nuorelle miehelle vinkiksi: oman naisen kuullen ei kehuta muita naisia televisiossa eikä kaupassa tms., ei muuta kuin koirakouluun me miehet jotka noin ajattelemattomasti naisiaan kohtelevat. Naisen luontainen tarve on saada olla se parisuhteen prinsessa; kaikkein kaunein oman miehen silmissä. Naisen tulee saada kuulla se sanat.
Miehillä on omat tarpeensa vastaavasti; heillä huoli usein siitä osavatko pitää naisensa tyytyväiseniä, mutta se sitten jo toinen tarina :)

Äänestä

Miehet on perseestä

Äänestä
  • Äitin perseestä ne tytötkin tulee..

    Äänestä

  • Skunk_haisee kirjoitti:

    Äitin perseestä ne tytötkin tulee..

    Onpa sinun äidilläsi kummallinen anatomia? Kuule, kerron sulle salaisuuden; me kaikki muut ollaan synnytty äidin kohdusta emättimen kautta tai sektiolla vatsanpeitteiden läpi.. Sinä ehkä sieltä toisesta reiästä.

    1Äänestä

Itse ajattelen, että toinen ihminen voi olla täydellinen toiselle, jolloin hän riittää omana itsenään. Mutta silti, jos myöntää ettei itse ole täydellinen ja antaa toisellekin mahdollisuuden olla epätäydellinen, sallii molemmille silloin vähittäisen muuttumisen ja kasvun.

Teidän ehkä kannattaa jutustaa asiasta keskenänne ja mennä parisuhdekurssille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieras1992 kirjoitti:

Olemme seurustelleen n. vuoden ja minulla on tullut suuri ahdistus ja huono itsetunto alempien seikkojen takia. En tiedä mitä ajatella tästä, joten voisitteko auttaa selvittämään ajatuksiani.

Poikaystäväni on ihana ja rakastava mies. Olen kysynyt häneltä olenko hänen mielestään täydellinen ja hän vastasi etten ole, sillä ei täydellistä naista ole. Loukkaannuin sillä minusta hän on MINULLE täydellinen ja MINUN silmissäni maailman paras ja ihanin, mutta sitä en näköjään ole hänelle. Nyt noin kuukausi tuon jälkeen hän kuitenkin sanoo että olen täydellinen, mutta uskon että hän vain halua välttää riitaa.
Minulla on muutenkin huono itsetunto parivuotta sitten tapahtuneesta kiusaamisesta ja isäni alkoholismista ja epä läsnäolosta. Katsomme paljon elokuvia ja emme voi välttää alastomuutta. Minulla tulee todella epämiellyttävä olo kun televisiossa näkyy suoraan jonkun toisen naisen tissit tai peppu. Poikaystävä sanoo ettei pidä muiden tisseistä, mutta jos kysyn uudestaan hän myöntää ettei äskeisissä tisseissä ollut mitään vikaa ja hänen mielestään minulla ei ole parhain kroppa. Maailmassa on tyttöjä/naisia paljon, mutta haluaisin olla edes yhdelle ihmiselle se prinsessa ja täydellinen. En tiedä enää pystynkö uskomaan mitä poikaystäväni minulle sanoo koska hän aina valehtelee sillä yrittää mielyttää mua vaik todellisuudessa tiiän et hänen mielestään tolla on parempi peppu ku mulla HUOH EN TIEDÄ ENÄÄ MITÄ TEHDÄ. Aina musta tuntuu etten riitä. En riitä ystävilleni en isälleni. Aina on minua parempia ja ihanempia. Tuntuu vaan tosi ahdistavalta edes olla alasti poikaystäväni edessä kun ei tunnu olo kauniilta tai hyvältä, sillä tietää että viime leffan ruskeaveriköllä oli paremmat tissit ja kauniimpi ja seksikkäämpi. Miksi hän on edes kanssani jos en ole sitä parasta :( MITÄ MÄ TEEN ITKETTÄÄ VAAN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu