Sterm, ahtaajien oppisopimuskoulutus, uutisia?

Hain, kävin haastattelussa. Nyt stressaa, viimeinen haastattelupäivä oli kuulemma eilen. Onko kenellekkään kuulunut asiasta vielä mitään?Valituille ilmoitellaan kuulemma tämän viikon aikana.
261530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ahtaajaksi pääseminen vaatii sen, että haastattelussa pyllistät ja avaat peräaukkosi astuttavaksi. Ei tee kipeää, käytössä on kiinalainen akselirasva!

Äänestä
  • Harmi kun keskustelupalstoille kommentoimaan pääseminen ei vaadi aktiivista aivotoimintaa.

    Äänestä

Ahtaajia ei juuri tunneta siitä, että olisivat älykkäitä. Ahtaajaksi ei haluta, sinne päädytään, kun muualle ei huolita.

Äänestä
  • Mikä tuuri näille että tienaavat saman kuin lääkärit. Monessa halutussa ammatissa ei juurikaan tienaa.

    Äänestä

on täällä pentuja saatana asialliseen kysymykseen aloittaja ei voi saada järkevää vastausta

Äänestä
  • ps imen munaa ja annan persettä olisi hyvä ahtaaja

    Äänestä

Ahtaajat on homoja ja haisee paskalle. Jos eivät laiskottele, ovat lakossa. Palkkoja liioitellaan, todellisuudessa ahtajaa tienaa 1600€/kk ilmaiset kiinalaiset akselirasvat.

Äänestä
  • Mutta satamassa on parhaat suklaajunat!

    Äänestä

Onko tänään suklaajunaa?

Äänestä

joku lapsukainen heti aamulla 7.14 jo tietokoneen ääressä ja suklaata tekis mieli

Äänestä

Vain Kotkassa, homokommunistien sateenkaarikehdossa.

Äänestä

Varmasti paljonkin hakijoita,mutta odottele rauhassa onhan tätä viikkoa jäljellä.Äläkä välitä noista typeristä vastaajista.Mikä pervo pahuus joissakin ihmisissä onkaan.Nyt huomasin että aloitusviesti 18.10 eli tiedät jo saitko paikan. Onnea 🌠 niille jotka pääsivät

Äänestä

Aapee, pääsitkö kyseiseen koulutukseen?

Äänestä

Transfennica aloittaa operoinnin vuodenvaihteen jälkeen haminassa. Myös akselirasvat ovat vaihtuneet oliiviöljyyn, luistaa paremmin.

Äänestä

Mielenkiintoista,ensin irtisanotaan osaavaa porukkaa ja heti kohta koulutetaan uusia tilalle??? Eihän tässä vaan "lypsetä" valtiolta ja kunnilta koulutustukia??? Ja tuskimpa niillä "koulutettavilla" paikataan kesälomakauden henkilöstöpulaa??? Noh......halvemmaksi tulee vetekille kun valtio maksaa henkilöstökulut.............

Äänestä
  • Noin se aina on mennyt tekevät mitä haluavat maksoi mitä maksoi ihmiset pelkkiä numeroita.

    Äänestä

hietanen ajetaan alas ja haminaa pyöritetään suurimmaksi osaksi tilapäis työ voimalla että näin

Äänestä
  • Pääasia että on töitä haminassa ja tilapäisiä ahtaajia on satamassa ollut iät ajat.

    Äänestä

  • Mitä höpiset. Hietasta tarvitaan risteilijöiden satamaksi joten rahtiliikenteen on väistyttävä. Kyse ei ole alasajosta.

    Äänestä

  • tiedänminäkinjotain kirjoitti:

    Mitä höpiset. Hietasta tarvitaan risteilijöiden satamaksi joten rahtiliikenteen on väistyttävä. Kyse ei ole alasajosta.

    Aivan sama mitä siellä nekri punikki landiassa tapahtuu

    Äänestä

UPM ja Stora joutuu lopettamaan Stevecon eli myös Stremin tukemisen tämän vuoden jälkeen!
Eu kieltää kilpailulainsäädön tiukennuksella eritoten paperi ja logistiikka yhtiöiden rahoitus kytkökset.
Eli tappion tekemisen loputtava , ilmaiset tuki miljoonat tilikauden paikkaukseen loppuvat.

Äänestä
  • Eikös ne UPM ja Stora omista stevecon omistaja tekee mitä haluaa eli osakkeen omistajjat.

    Äänestä

mites siellä haminassa töitä ollut tilapäisillä ? kuulemma huonosti

Äänestä
  • No ketä se tilapäisten hommat kiinnostaa? Niillä merkitystä ole kellekään.

    Äänestä

  • Käyppäs ihan hehkilökohtaisesti kysymässä kyseisiltä herroilta.Miren siinä mahtaisi käydä.

    Äänestä

  • Paskoin just hattuun ku housut meni viime viikolla tilapäisesti käytyökelvottomaksi. Oon kova poika ahtamaan maggaraa grillii. Terkkuja Rehnille ja muille kepulaidille hyvi tää menee ku kommarit ja IKL ottaa kohta verisesti yhteen. Kannattaa muidenki käydä ostaa kaljaa ja maggaraa ku kohya alkaa kunno väännöt bensaa on heitetty molempiin leireihin kehkeh.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Stressaa kirjoitti:

Hain, kävin haastattelussa. Nyt stressaa, viimeinen haastattelupäivä oli kuulemma eilen. Onko kenellekkään kuulunut asiasta vielä mitään?Valituille ilmoitellaan kuulemma tämän viikon aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu