Millainen oli teidän eka paniikkikohtaus?

Mä luulin, tai itseasiassa olin varma, että olin saanut jonkun vakavan sairauskohtauksen. En saanut henkeä, sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kuulin ja näin olemattomia, en tiennyt onko tämä totta vai ei, oli siis epätodellinen olo. Kun se oli kestänyt ehkä 20-30 min, soitin hätänumeroon ja sain sanottua osoitteni ja ovikoodin. Tuntui, että kesti ikuisuuden ennenkuin ambulanssi tuli ja olin AIVAN VARMA, että kuolen ennen sitä. Se oli jotain ihan hirveää. Kun ensihoitajat tulivat, pystyin juuri ja juuri avattua oven. Sain olkavarren lihakseen jotain rauhoittavaa eikä sen jälkeen kestänyt kauaakaan kun kohtaus oli ohi. Siis täysin psyykkistä, muta oireet olivat erittäin fyysisiä. Menin kahdeksi yöksi vielä Auroraan tarkkailuun.

Sama. Ambulanssilla päivystykseen. En ottanut asiaa heti hoitoon ja kärsin panikkihäiriöstä vuoden! Tulin tänne palstalle vain pyörähtämään, jos jotakuta pystyisin auttamaan... Googleta Ari Saario. Hänen oppiensa mukaan pääsin ongelmasta eroon, mutta kesti liian kauan, että hänen ohjeensa otin käyttöön.

Ensimmäinen kerta oli riparilla. En ollut tottunut hyörintään ja kuumettakin oli kuukautisten ja ahdistuksen takia. Sain jonkun ihme täti-tehtävän kun leikittiin naimisiinmenoa (kiitos tiettyjen tahojen) ja jouduin pukeutumaan kittanaan, reikäiseen puku-asuun, joka pursusi minua itseään aukoistaan. - No, viileä kuin olen niin nielin, aina siihen asti kun tuli ruokailu ja kaikkien silmät suuntasivat minuakin päin.. Jos jalat olisivat toimineet, niin olisin juossut, mutta nyt täytyi tyytyä vain sanomaan kysymyksille, että olen kunnossa, vain huono olo. Lusikallistakaan ei tälle ahmatille mennyt alas, mutta puolen tunnin päästä jälkiruoka sentään.;) - Tuo oli (johdoton) ensimmäinen ja aikaa on yli parikymmentä vuotta - kroonisena nykyään ja sydänkin rappeutunut stressistä.

Olen vanhemmiten tulkinnut kokemukseni paniikkikohtaukseksi. Tämä tapahtui ollessani n. 10vuotias. Kävelin yksikseni ulkona ja jostain vatsan alueelta lähti nousemaan ylöspäin aaltoileva fyysinen tunne, samalla tuli jotain vanhoja muistikuvia jostain tapahtumista. Olo oli todella kummallinen ja pelottava. En voinut kertoa siitä kenellekään, sillä äitini oli kuollut jo muutama vuosi aiemmin. Isälle ei kannattanut sanoa mistään ikävistä eikä paljon muistakaan asioista mitään.
Tuo tapahtuma sitten myöhemmin palasi mieleeni ja yritin miettiä mitä se oli ja siinä muistellessa sitä olotilaa se alkoi tulla uudelleen. Se havainto rauhoitti aikalailla, ja järkeilin ettei se voi olla mitään kauhean "vaarallista" kun ajattelemalla sitä se ilmaantui.
Myöhemmin aikuisena erään todella vaikean elämäntilanteen aikana se työssä ollessa yllättäen iski niin kovaa että pyörryin. Ainakin työkaverit olivat sitä mieltä ja soittivat ambulanssin.
Pari päivää tuon tapahtuman jälkeen se sattui kun ajoin kaupungilla autoa, mutta kyydissäni ollut henkilö pakotti ajamaan ja jotenkin pystyinkin.
Keskivaikea masennus on diagnosoitu mutta nuo paniikkikohtaukset ovat pysyneet poissa.

Se on ikävä tiune, koska se tuottaa ahdistuksen, jossa ei ole järkeä, ja kasan pelkotiloja, joteka jää ns. aivoihin odottamaan seuraavaa samaa kokemusta

Ihan eka oli lievä verrattuna sen jälkeisiin. Ruuhkaisessa kaupassa yhtä-äkkiä sydän alkoi hakkaa, happi meinas loppuu, tuli epätodellinen olo ja pyörrytti.Kohtaus kesti varmaan max. muutaman minuutin. Sen jälkeen jäi hönö ja epätodellinen olo loppupäiväksi.

Välissä olikin pitkä tauko ja sen jälkeen tulleet ovat olleet pahempia ja päivystykseen olen mennyt pari kertaa. ( Itse kävelly kun asun lähellä.) Yleensä alkaa sydämentykytyksellä johon liittyy rintakipuilua. Happi meinaa loppua ja pinnallista hengitystä. Siitä se sitten rullaakin itsekseen eteenpäin kun luulen saavani sydärin ja tunnelma lietsoo itse itseään. Päivystyksessä olen saanut nuivahkoa kohtelua, mikä on jäätävää tilanteessa, jossa luulen oikeasti kuolevani. Nämä kohtaukset on kestäneet pidempään, 20-30 min, ja alkaneet tilanteissa joissa olen yksin ja/tai yksin vastuussa lapsistani.