Wanha lieksalainen ja pieni kysymys illan ratoksi

Kysyn erästä Lieksassakin vaikuttanutta kuuluisuutta.

Saksassa, Virossa ja Itävallassa opiskelleena hän valmistui ammattiinsa suorittaen Suomessa ammattinsa laillistamiseen vaadittavat harjoittelut ja tutkinnot. Tämän jälkeen hän aloitti ammatin sijaisuuden Lieksassa, jossa tapasi tulevan vaimonsa, joka oli hammaslääkäri. Pariskunta vieraili usein hammaslääkäri Inkeri Ryynäsen luona Lieksan Hovilassa.

Kuka hän oli tämä mies ja mikä oli hänen ammattinsa Lieksassa ollessaan?
951426
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

Olisiko Antti Siimes, tuo hammaslääkäri jotenkin vaikuttaa vihjeeltä .(Meri Siimes).

Äänestä
  • Aloittaja

    Antti Siimes olisi hyvä vastaus, mutta häntä en tällä kerralla Kysynyt. Kysymäni henkilö, jonka Lieksassa oloaika kesti varsin lyhyen aikaa, oli Suomessa laajemmin tunnettu kuin Antti Siimes.

    2Äänestä

Aloittaja

Palaan huomennea kysymykseen miehestä, josta tuli kuuluista aivan muista toimista kuin siitä mihin hän oli opiskellut.

1Äänestä

Meri Siimes varmmaan.

Äänestä

Hiltunen on paljo kuulusanpi, hevosparissikka. Oli niin isot poijatki, jotta sivuttaen piti männä Simohurttaan sissään.

Äänestä

Arvataan E.J. Raappana.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hänen toimensa olivat lähellä luontoa Suomen Lapissa.

    Ei ollut Raappana.

    1Äänestä

Majewski?

Äänestä

Vastaan itselleni,ei ollut.Hänen vaimo oli farmaseutti.

Äänestä
Aloittaja

Eräänä avainsanana hänen elämästään voisi olla joutsen.

2Äänestä
  • Suomen joutsen?

    Äänestä

Kyseessä on Yrjö Kokko. En tiennyt hänen Lieksa kytkennöistään, mutta Pessi ja Illusia on tehty joutsenten suojelemiseksi.

2Äänestä
  • Aloittaja

    Yrjö Kokko hän oli. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli elänlääkärin viransijaisuus Lieksassa, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa.

    2Äänestä

  • Näkyy olleen eläinlääkäri. Tietenkin varsinaisesti Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu oli se laulujoutsenen suora suojelukirja. Muistelen myös Pessin ja Illusian joissain painoksissa olevan maininnan tuoton käytöstä laulujoutsenten suojelemiseksi. Upeita klassikkoteoksia molemmat.

    2Äänestä

Tähän kysymykseen en olisi osannut vastata , suoralta kädeltä.

Sikäli hyvä, että herätti muistoja kopassani.
Oikean vastauksen myötä (malttinen), muistot liittyvät erääseen Pielisjärven kylään. Siellä Yrjö Kokolla oli joku yhteys, ja muistelen hänen käyneen ystäviensä kanssa Pielisellä kalalla. Ja ainoa Kokon kirja jonka muistan lukeneeni, on Alli- jäänreunan lintu. Nuorena erämiehenä muistan sen lukeneeni joskus 60-luvun loppupuolella.

Hyvä kysymys, Vaikka en ehtinytkään mukaan aiemmin.

Malttinen on kyllä niin "maltillinen", että ajattelen häntä isolla alkukirjaimella;)

2Äänestä
  • Aloittaessani ketjun lukemisen, oletin minäkin, että lukion opettajani Siimeksen Antti olisi ollut oikea vastaus. Mutta ei. Antti ajeli Saab 96:lla autolla.

    Hänen kokeissaan ei kukaan uskaltanut luntata;)

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Antti Siimes oli hyvin ”avarakatseinen” opettaja.

    ”Vastaapas sinä siinä edessä kuinka sanotaan latinaksi Sisilia on saari”. Silloin kolme etupulpetin tyttöä nousi samaan aikaan ylös pulpeteistaan.

    3Äänestä

  • Simul sapiens et callidus.

    Mukava ei ole häpeä. Tyhmyys olisi suurempi.

    Tuoksu kaiken enemmän ei ole ajattelemattomilla, saavutettavissa.

    1Äänestä

  • wanha_lieksalainen kirjoitti:

    Antti Siimes oli hyvin ”avarakatseinen” opettaja.

    ”Vastaapas sinä siinä edessä kuinka sanotaan latinaksi Sisilia on saari”. Silloin kolme etupulpetin tyttöä nousi samaan aikaan ylös pulpeteistaan.

    Siimeksellä oli valtava tietous monelta alalta.
    Olin joskus kuuntelemassa hänen esitelmäänsä muinaisen Rooman rakennustekniikasta.

    2Äänestä

Entä kuka oli tämä. Hyvin suuri ja erittäin voimakas oli iso pomo voimalaitos työmaalla ja tietyömailla. Syntynyt 1930 - 1940. Ollut myöhemmin opettaja Otaniemessä.

Äänestä

Sukunimi taisi olla Turunen asui keskustassa.

Äänestä

Mahdammeko olla Ohranjyvässä, Tampereella?

Ei, ei sittenkään. Antaapa toistenkin mietiskellä.

Äänestä
  • Aikoinaan kävin Ohranjyvässäkin asuessani jonkin aikaa Tampereella, sillä siellä oli päivisin halpa ja hyvä lounas.

    Äänestä

Miten Ohranjyvä tähän liittyy ja mikä paikka se on.

Äänestä

Nomikäänderiffi on sama hörhö kuin Toni Tampereelta siksi aina vetää Tampereen joka asiaan

Äänestä

Vain yhden Tonin tunnen Tampereelta. Tuskin sama.

liirum.laa. Voiskoon tuo olla noin. Ohranjyvässä yhden Otilan kanssa haastelin...
Kuopiossa samankaltaisessa hyvässä viihtymispaikassa yksi Jaakko oli keppostensa kanssa hyvää seuraa. Kiteellä Heikin ja kumppaninsa kanssa pohdiskeltiin aikoinaan kirjojen syntyjä syviä. Simpauttajan ja sen sisimmän synnyn juuri siksi ymmärrän paremmin.
Uskottavuus on jotain sellaista, että se on ilmeisen nähtävissä, kaikessa tekemisissämme.

Tähän valitsen nyt yhden Jaakon tunnetuimmista kappaleista loppukevennykseksi. Syy. Kohtahan taas järvet jäätyy, Pielinenkin;)

https://www.youtube.com/watch?v=jODYahMtc6A

Äänestä
  • Niin. Rruokakin oli hyvää Ohranjyvässä, ja sitä oli riittävästi.

    Äänestä

Mutta takaisin asiaan. Kuka tuo lieksalainen Otaniemessä opettajana toiminut Lieksassa aikoinaan hyvin tunnettu iso mies oli?

Äänestä
  • Aloittaja

    Muistelen erästä isokasvuista miestä 60-luvulta, mutta hänellä oli lyhyt ruotsinkielinen sukunimi, jota nyt en (vielä) muista. Tarkoittanetko samaa?

    2Äänestä

Kun tuo on selvinnyt niin minä laitan oman henkilökysymyksen eräästä lieksalaisesta. Ilmeisesti helpompi.

1Äänestä

Olisko sittenkin ollut Åke. Häneen käy tuntomerkit. Åke oli piirikunnan parhaita urheilijoita ja iso ja vahva kuin härkä.

Äänestä

Huomio Protestimökinpoika muistaisko se tuttusi voimlaitostyömaalta oliko Åke sen sukunimi entä wanhaliksalainen tai kuka muu tahansa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Nimi oli lyhyt, mutta ei mielestäni aivan noin lyhyt. Pitää vielä hieroa aivonystyröitä.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Muistelen henkilöä, jonka sukunimi alkoi kirjaimella S ja etunimi kirjaimella J.
    Kysyjä voisi kommentoida arvauksia.

    2Äänestä

  • Minun serkkuni oli hitsaajana voimalaitostyömaalla ja nimi on Kinnunen Jamalista. Kaivinkoneen huoltaja ja rasvaaja on Leppälä Enosta. Asuvat nyt pääkaupunkiseudulla eikä heillä ole mitään tekemistä Lieksa sivuilla olevien kirjoitusten kanssa.

    1Äänestä

  • rotestimökinpoika kirjoitti:

    Minun serkkuni oli hitsaajana voimalaitostyömaalla ja nimi on Kinnunen Jamalista. Kaivinkoneen huoltaja ja rasvaaja on Leppälä Enosta. Asuvat nyt pääkaupunkiseudulla eikä heillä ole mitään tekemistä Lieksa sivuilla olevien kirjoitusten kanssa.

    Etkös huomannut että kysytään muistaako he tätä miestä

    Äänestä

  • muitaako kirjoitti:

    Etkös huomannut että kysytään muistaako he tätä miestä

    Joo, luin vähän hätäisesti tuon kysymyksen. Täytyypä kysellä jos joskus olen puheilla. Tuo Enon mies on jo aika vanha ja kerran kyselin nimiä, mutta sanoi että taitaa dementia jo iskeä. Serkkupojan luona voisi pistäytyä, näkkyypähän.

    Äänestä

Muistaako Kamuttaja nimen hän taitaa olla huippu näissä henkilöiden tunnistuksessa.

Äänestä

On tainnut nimen kysyjä unohtaa antaa vastauksen arvailuihin. Lieneekö isoa miestä ollutkaan? Kysyjä voisi hieman helpottaa kysymystä, jos siihen vielä vastauskin löytyy.

Äänestä
  • Kun en enää muista itsekään sitä nimeä kun olin lapsi ja siinnä vaihtui muutaman kerran asukkaat. Muistan miehen kun hän tuli meille pojille usein maalivahdiksi jalkkikseen. Päästi pallon lähes aina läpi ja me oltiin mielestämme hyviä. Vanhempien puheita hänestä muistelen. Oli kuulemma joku lukenut mies ja opetti myöhemmin monta vuotta Otaniemessä.

    2Äänestä

Aloittaja

Tiedän erään minua vanhemman miehen, jonka uskon muistavan tämän suurikokoisen entisen lieksalaisen miehen. Hän muistaakseni kertoikin tästä miehestä minulle. Käyn tapaamassa häntä eräässä hoitolaitoksessa lähipäivinä. Palaan asiaan.

2Äänestä
  • Kiitos paljon wanhalieksalainen. Se iso mies on varmaan jo manan majoilla.

    2Äänestä

Tähän väliin voin heittää kysymykseni: Kuka oli Lieksassa se kova kävelijä joka muistaakseni käveli joskus yönseutuna Lieksasta Joensuuhun. Näin hänet monesti, oli sinivalkoinen pipo päässä ja taisi olla sokea toisesta silmästään. Nimi on unohtunut.

1Äänestä
  • Eino Halinen

    1Äänestä

  • Niinpä olikin, kiitoksia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    rotestimökinpoika kirjoitti:

    Niinpä olikin, kiitoksia.

    Kirjoitin Einosta vuosi sitten seuraavaa:

    Muistan Einon ja hänen urheilutaustansa. Hän oli Lieksan Urheilijoiden aktiiveja ja toimi seurassa eri tehtävissä, esimerkiksi sihteerinä 1970-luvulla. Eino oli hoikka, lyhyehkö sitkeä mies. Ulkonäöstä muistan, että hänellä oli jotakin vikaa toisessa silmässä. Hän suoritti ennätyskävelynsä jo aikuisiässä. Hän taisi menehtyä sydänvaivoihin.

    2Äänestä

  • wanha_lieksalainen kirjoitti:

    Kirjoitin Einosta vuosi sitten seuraavaa:

    Muistan Einon ja hänen urheilutaustansa. Hän oli Lieksan Urheilijoiden aktiiveja ja toimi seurassa eri tehtävissä, esimerkiksi sihteerinä 1970-luvulla. Eino oli hoikka, lyhyehkö sitkeä mies. Ulkonäöstä muistan, että hänellä oli jotakin vikaa toisessa silmässä. Hän suoritti ennätyskävelynsä jo aikuisiässä. Hän taisi menehtyä sydänvaivoihin.

    Oliko hän myös laulumiehiä? Googlesta löytyy tietoa ja kuva jossa Pajamon Kalle johtaa kuoroa. Solistina Mauno Kuusisto. Eino Halinen alarivissä ensimmäinen vasemmalta.

    Äänestä

Kiinnostavia henkilöitä tuntuu olevan menneisyydessä paljonkin. Todella mielenkiintoinen seutu.

1Äänestä

Missä luuraa Kamuttaja arkistoineen vois vaikka tietää.

Äänestä

Lieksa-Pielisjärllä oli 1950- luvulla vain 4 paikallisia miehiä yli 190 cm ja Ropotti viides mutta hän ei ollut paikallinen.

Äänestä

Åke on virhe veikkaus.
Hän oli kyllä hyvä urheilija, isohko, ja aika voimakas, pituutta hieman yli 180 cm muistaakseni, mutta ammatti ei täsmää.

1Äänestä

Tuo tieto pitkistä miehistä, pitää ihme kyllä paikkansa.

1Äänestä

Yksinkirjoittelu alkoi taas.

Äänestä

Autan minun tunnistamisessa.

Ollessani aikoinaan opiskeluaikoina Tampereella, minut tapasi toisinaan paikasta nimeltä Simpukka.
Olin siellä hankkimassa opiskelurahaa, sillä rahoitin kaiken itse ilman velkaa, tai vanhempien tukea.

2Äänestä

Mitä teit noissa simpukka kahviloissa.

Äänestä

Missä on Tampereella Hiljan silta. Minun äiti on opiskeluaikoina ollut siellä töissä. Mitä työtä sillalla voi tehdä. Anteeksi kun kysyn täällä mutta täällä näkyy löytyvän Tampereen tuntijoita.

2Äänestä

Hiljan Silta ja Simpukka olivat ravintoloita Tampereella.

2Äänestä

Nyt vedit hatusta ei kumpikaan ollut ravintola. Jos olet käynyt niin kerro missäpäin tai minkä kadun varrella olivat.

Äänestä

Hiljan Silta oli lähellä yliopistoa ja Simpukan nimi oli myöhemmin Onnela ja se sijaitsi Puutarhakadun varrella. Sekin on vaihtanut nimeään jo moneen kertaan. Jossakin vaiheessa paikalla oli ravintola Tampereen Tivoli. En tiedä onko enää.

Sinä jjjuuuii taidat olla se palstan vastaan vänkyttäjä.

2Äänestä
  • Oikein sijoitit Hiljan sillan ja Simpukan.

    2Äänestä

Toinen valhe sinulta et tiennyt suuntaakaan missä ne olivat eikä ollut kumpikaan ravintola. Vanha-lieksalainen tämä on toinen valhe josta jäit kiinni. Mikä tarve sinulla on keksiä Aku Korhos tarinoita.

Äänestä
Aloittaja

Tässä ketjussa oli kyse henkilöstä nimeltä Yrjö Kokko.

4Äänestä

Nyt alko selittää wanha kun jäi kiinni valeesta

Äänestä
  • Koska sinulla ei ole mitään oikeaa kirjoitettavaa, voit pysyä poissa näistä asiaketjuista. Ei näissä kukaan sinua todesta ota.

    4Äänestä

Aloittaja

Väittelyäkin voidaan palstalla toki harjoittaa. Sen pitää olla kuitenkin asiallista sanailua ilman alatyylisiä ilmaisuja. Sana valehtelija tai toisten osapuolten monisanainen nimittely eivät kuulu sivistyneeseen väittelyyn. Palstalla ollaan erimielisiä monista asioista ja se on ihan hyvä piirre, mutta keskustelun pitää olla silti kohteliasta. En lähde mukaan sellaiseen väittelyyn, jossa vastapuolelta loppuvat asiapitoiset sanat ja turvaudutaan loukkaaviin heittoihin. Se paljastaa välittömästi väittelijän häviön eikä keskustelua ole syytä enää jatkaa, koska se on muuttumassa saman asian jankutukseksi.

4Äänestä
  • Taitaa tuo sinun kimppuusi käyminen johtua siitä, kun minua, hänen mielikohdettaan, ei ole näkynyt paljoa täällä.
    Hän tarvitsee jonkun johon purkaa henkistä pahaa oloaan.

    Hänen kanssaan ei kannata lähteä sanasotaan, sillä sitä hän juuri toivookin.

    3Äänestä

Kuka tuntee Tamperetta senverran että kertoisi kuka ei tiedä.

Äänestä

Kyllä tuolla oli Hiljan silta lähellä Yliopistoa ja Simpukka Puutarhakadulle sijoitettu oikein.

Simpukka oli vielä silloin minun aikaa suuri tanssipaikka.
Olin siellä usein ovimiehenä ja järjestysmiehenä.
Paikka oli silloin aika levoton ja häiriöaltis, siksi minut palkattiin sinne.

Ajattelin vain, että jos joku on käynyt opiskeluaikoinaan siellä, niin on nähnyt minut.

Olin myös tienaamassa opiskelurahaa Ankkuri-klubissa järkkärinä, jota joskus Hymyssä kuvattiin Suomen hurjimmaksi klubiksi.

Se oli erään Yliopiston opiskelijoiden osakunnan klubi.

"Jostain syystä" minua pyydettiin tuon tyylisiin paikkoihin.

3Äänestä
  • Aloittaja

    Asustelin kolmen vuoden ajan Tampereella 60 luvun lopulla opiskelun merkeissä ja moneen ravintolaan tuli silloin kurkisteltua. Oskarin Hovissa oli vain naisten tansseja joka ilta ja Cabaret Oskar keskustorin ja Takon lähellä oli vähän hienompi paikka erilaisine esityksineen. Kaijakka oli vuorotyöläisten tanssipaikka, joka oli auki yötä päivää.

    Työelämässä ollessani tein usein matkoja 70 luvun lopulla ja 80 luvun alkupuolella Tampereelle ja yhtiömme suosi hotelli Tammeria. Vierailin silloin Tampellassa ja Valmetissa työasioissa.

    3Äänestä

Vänkääjä oli väärässä Kamuttaja ratkaisi asian.

3Äänestä

joko nyt uskotte ainakin nämä kaksi sinistä on sama kehuu Tampereen tuntemisella

Äänestä
  • Joo molemmat kehuvat. Eikö olekin erikoista?

    1Äänestä

Minä olen asunut Tampereella jo viisikymmentä vuotta ja tiedän nuo kuvaukset Tampereesta keksityiksi. Wikipediasta yritetty onkia heikoin tuloksin.

Äänestä
  • Noin nuorena et voi itse muistaa kyseessä olleita paikkoja. Olet silloin vasta syntynyt.

    3Äänestä

  • Palstan pankakoskelainen vänkyttäjä ei ole edes käynyt koskaan Tampereella kun ei tiedä sen legendaarisista ravintoloista yhtään mitään. Muka viisikymmentä vuotta...
    Muistatko edes Ainon baarin Pankakoskelta?

    3Äänestä

Kamuttajan valest alkaa mennä liian paksuiksi netistä ei löydy että simpukka olisi ollut tanssi paikka. Ne on Shellin baareja.. Eikä ankkuri klupia ole ollut koskaan missäään

Äänestä
  • Vai muka simpukat Shellin baareja! Hah hah haa. Jopa vitsin pukkasit.

    3Äänestä

Se ravintola oli pieni ei siinä mitään tanssi paikkaa ole voinut olla.

Äänestä
  • Simpukka oli todella suuri tanssiravintola eikä sinne helposti päässyt selvin päin. Se mikään Shellin pieni kahvila ollut.

    3Äänestä

  • multisiltalainen kirjoitti:

    Simpukka oli todella suuri tanssiravintola eikä sinne helposti päässyt selvin päin. Se mikään Shellin pieni kahvila ollut.

    Todellakin, Simpukka oli Tampereen suurin ympärivuotinen tanssipaikka 60- luvulla.
    Kun minä oli ovella, ei humalassa päässyt ollenkaan, se vähensi järjestyshäiriöitä.
    Joskus oli meno aika rajua, pahimmassa murtui poliisilta leukaluut (paikalla n. 20 poliisia).
    En ollut sinä iltana siellä, ja järkkärit olivat laskeneet juopuneita sisään.

    Hyvin harvoin jouduin käyttämän voimakeinoja.
    Siihen vaikutti kaksi asiaa, ensiksi olin hyvä suustani, joten sillä yleensä pärjäsin.
    Toinen oli ulkoinen olemus, jolla selvisin lopuista.

    Kyllä täällä näkyy olevan monta todellista Tampereen tuntijaakin.
    Nykyään en sinne nokkaani pistä, en ole vuosiin käynyt.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    60-luvulla opiskelijoiden keskuudessa suosittuihin tamperelaisiin ravintoloihin kuului Hämeenkadun varrella sijainnut Osuusliike Voiman ravintola. Se oli tasokas tanssiravintola, jossa järjestettiin kerran viikossa lauluilta. Usein lähdimmekin sinne tutun opiskelijaporukan kanssa ”kiakaseen”, kuten paikalliset asian ilmaisivat.

    Vaikka menopaikkoja Tampereella riitti, piipahdimme joskus naapurissakin Nokialla tutustumassa paikalliseen ”kulttuuriin”. Suosikkeihin silloin kuului tanssiravintola Musta Härkä, jossa tanssi-iltoina säesti oikea tanssiorkesteri.

    Ainakaan pariin vuosikymmeneen en ole minäkään Tampereen seudulla vieraillut. Onhan se hieman syrjässäkin.

    2Äänestä

Lopeta. Jo kamuttaja tuo valehtelu simpukoista ei sinusta ole ovimieheksi eikä järkkäriksi. Muistamme sinut lapsena olit pieni ja laiha ikäisekseen riisitautinen ja vammainen

Äänestä

Oletko muka kovempi kuin 20 poliisia. salli minun nauraa oikein räkänen nauru. oletko joku mustanaamio tai tartsani nyt kyllä nolasit itsesi täysin.

Äänestä
  • Kannattaisi lukea mitä on kirjoitettu, eikä lukea mitä ei ole kirjoitettu.

    2Äänestä

Missä se ankkuri klubi oli muistelen kuulleeni joskus opiskelu aikoihin siitä juttuja erikoisesti kovaotteisista portsareista. Sisko meni naimisiin yhden kanssa. Asuu nykyään Saksassa.

1Äänestä

Keksitty juttu on se ankkuri klubi

Äänestä

Murretta huumorilla. Tampereen epäkesko Ilveksen tiskillä kuuntelin usein kuultuna;) Nämä lenteli jo siellä kun olin töitteni takia ryhtymässä.

https://www.youtube.com/watch?v=lZfjZnLkmrk

Älköön kukaan loukkaantunut ollos.

1Äänestä

Ankkuri-klubi oli osoitteessa Hallituskatu 7, Aamulehden talo.

2Äänestä

Nyt kamu valehtelee ei Aamulehti ole Hallitukadulla soitin serkulle Tampereella ja hän sanoi sen olevan pitkä ja paksu vale

Äänestä

En puhunut missä Aamulehti on nykyään, vaan missä oli 60- luvulla.

2Äänestä
  • Missä se oli?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


wanha_lieksalainen kirjoitti:

Kysyn erästä Lieksassakin vaikuttanutta kuuluisuutta.

Saksassa, Virossa ja Itävallassa opiskelleena hän valmistui ammattiinsa suorittaen Suomessa ammattinsa laillistamiseen vaadittavat harjoittelut ja tutkinnot. Tämän jälkeen hän aloitti ammatin sijaisuuden Lieksassa, jossa tapasi tulevan vaimonsa, joka oli hammaslääkäri. Pariskunta vieraili usein hammaslääkäri Inkeri Ryynäsen luona Lieksan Hovilassa.

Kuka hän oli tämä mies ja mikä oli hänen ammattinsa Lieksassa ollessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu