Miten saada varovasti ääni käyntiin tauon jälkeen?

Heips! Kärsin pari vuotta sitten hankalista vatsaongelmista. Olin sillon hetken kuorossa ja ääni meni. En saanut kuntoutusta tai tutkimuksia ääneen. Aloitin nyt opistolla aloittelijoiden laulukurssin, mutta pelkään kamalasti äänen menetystä. En tiedä, haittaako pelkoni enemmän kuin sairaus. Olen kuntoutustuella, joten varaa yksityisiin tutkimuksiin ei tällä hetkellä ole (siltä varalta että joku ehdottaisi lääkäriä). Julkiselta puolelta koetan saada vatsan tähystyksen, jota ei ole tehty (näkyyköhän siinä äänihuulten kunto?). Äänestäni puuttuu melkein oktaavi. Minun on vaikeaa ja hidasta saada ääni auki, ja ääneni ei kestä paljoa. Äänen tuotto tuntuu työläältä, ei luonnolliselta.

Eli: Otan vastaan ääniongelmasiilta kokemuksia siitä, millaiset ääniharjoitteet olisivat parhaita. Tarkoitukseni on ottaa laulun aloitus maltillisesti - muuten ääneni ei kestä. Werbeck-menetelmän mukaan olen välillä tehnyt ääniharjoituksia (joskus kävin ko. lyhytkurssilla), mutta olen niihinkin tylsistynyt, eivätkä ne mitään ihmettä tarjoa.

Lax vox -letkun ajattelin ensi viikolla hankkia, näin niitä Viikin Yliopiston apteekissa. Pääasia että voisi joitain harjoituksia tehdä.
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


auts_voice kirjoitti:

Heips! Kärsin pari vuotta sitten hankalista vatsaongelmista. Olin sillon hetken kuorossa ja ääni meni. En saanut kuntoutusta tai tutkimuksia ääneen. Aloitin nyt opistolla aloittelijoiden laulukurssin, mutta pelkään kamalasti äänen menetystä. En tiedä, haittaako pelkoni enemmän kuin sairaus. Olen kuntoutustuella, joten varaa yksityisiin tutkimuksiin ei tällä hetkellä ole (siltä varalta että joku ehdottaisi lääkäriä). Julkiselta puolelta koetan saada vatsan tähystyksen, jota ei ole tehty (näkyyköhän siinä äänihuulten kunto?). Äänestäni puuttuu melkein oktaavi. Minun on vaikeaa ja hidasta saada ääni auki, ja ääneni ei kestä paljoa. Äänen tuotto tuntuu työläältä, ei luonnolliselta.

Eli: Otan vastaan ääniongelmasiilta kokemuksia siitä, millaiset ääniharjoitteet olisivat parhaita. Tarkoitukseni on ottaa laulun aloitus maltillisesti - muuten ääneni ei kestä. Werbeck-menetelmän mukaan olen välillä tehnyt ääniharjoituksia (joskus kävin ko. lyhytkurssilla), mutta olen niihinkin tylsistynyt, eivätkä ne mitään ihmettä tarjoa.

Lax vox -letkun ajattelin ensi viikolla hankkia, näin niitä Viikin Yliopiston apteekissa. Pääasia että voisi joitain harjoituksia tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu