Onnea Tuusula!!!
Käytin ennen ohimennen palveluja useamman kerran viikossa, nyt aion turvallisuussyistä kaasutella pitäjänne ohi.
Tuusula aloittaa pakolaisten vastaanoton
09.09.2016 klo 13.15
Ensimmäiset kiintiöpakolaiset saapuvat Tuusulaan syksyn aikana. Kunta on valmistautunut pakolaisten vastaanottamiseen monin tavoin. Valtuusto päätti kesäkuussa, että Tuusula ottaa vastaan 91 kiintiöpakolaista kuluvan ja ensi vuoden aikana.
Tuusulan kunta on ilmoittanut Ely-keskukselle olevansa valmis vastaanottamaan ensimmäiset kiintiöpakolaisperheet lokakuussa. Ensimmäiset kymmenen kiintiöpakolaista saapuu Tuusulaan syksyn aikana ja muuttaa Pohjois-Tuusulaan. Tuusula jatkaa maahanmuuttajien vastaanottoa syksyn ja ensi vuoden aikana valtuuston tekemän päätöksen mukaan.
Tuusula on valmistautunut monin tavoin pakolaisten vastaanottamiseen
Tuusulan kunta on palkannut maahanmuuttokoordinaattorin ja rekrytoi tällä hetkellä pakolaisohjaajaa. Maahanmuuttokoordinaattori aloittaa tehtävässään syyskuun puolivälissä. Nyt palkattavalla henkilöstöllä on mahdollisuus tukea myös muita Tuusulassa asuvia maahanmuuttajia. Maahanmuuttokoordinaattori tekee yhteistyötä muiden kotouttamiseen osallistuvien toimijoiden kanssa. – Kotouttamiseen tarvitaan monialaista yhteistyötä, kunnanjohtaja Hannu Joensivu sanoo.
Lisäksi Tuusulaan perustetaan syksyn aikana toinen valmistavan opetuksen luokka. Uusi valmistavan opetuksen luokka perustetaan Pohjois-Tuusulaan, Kolsan koululle. Tuusulan ensimmäinen valmistavan opetuksen luokka toimii Hyökkälän koululla Etelä-Tuusulassa. – Hyökkälän koulun valmistavan opetuksen ryhmä on täynnä, koska Etelä-Tuusulaan on muuttanut lisää valmistavaa opetusta tarvitsevia lapsia ja nuoria. Lisäksi uuden valmistavan luokan perustaminen Jokelaan lyhentää Pohjois-Tuusulassa asuvien lasten koulumatkoja, opetuspäällikkö Markus Torvinen sanoo.
Lisäksi pakolaisperheille on etsitty sopivia asuntoja. Asuntoja on haettu yhteistyössä Y-Säätiön ja VVO:n kanssa. – Perheasuntoja on helpoin löytää, koska niihin kohdistuu vähäisin kysyntä, asuntotoimenpäällikkö Outi Hämäläinen kertoo. Kiintiöpakolaisille tarjotaan asuntoja ympäri kuntaa asuntotilanteen mukaan.
Lisäksi valtuusto hyväksyi kesäkuussa Tuusulaan uuden kotouttamisohjelman.
Ely-keskus ehdottaa kunnalle muutosta vastaanotettavaan kohderyhmään
Ely-keskus on ehdottanut Tuusulan kunnalle, että Tuusula vastaanottaa jatkossa kiintiöpakolaisten sijaan turvapaikkaprosessin kautta oleskeluluvan saaneita. – Kiintiöpakolaisten kuntapaikkatilanne on muuttunut viime kuukausina, kun lähes kaikille Suomeen tuleville kiintiöpakolaisille on voitu osoittaa kuntapaikka, sosiaalipalvelujen päällikkö Marja-Liisa Palosaari kertoo muuttuneesta tilanteesta. Kunnanhallitus käsittelee asiaa 12. syyskuuta.
Tuusulan valtuusto päätti kesäkuussa, että Tuusula ottaa vastaan 91 kiintiöpakolaista kuluvan ja ensi vuoden aikana. Valtuuston päätöksen mukaan Tuusula vastaanottaa tänä syksynä 25 kiintiöpakolaista, ensi kevään aikana 33 kiintiöpakolaista ja syksyn 2017 aikana 33 kiintiöpakolaista. Puolet kuntapaikoista on varattu lapsiperheille.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Niinpä. Tyhmät päättäjät Tuusulalla. Taitaa kunta loppupeleissä enemmän hävitä kuin voittaa tässä pelissä jos todelliset menetykset pakolaisten vastaanottamisesta lasketaan mukaan. Suren kulttuuripitäjän puolesta jo nyt.
No, enemmän minua ainakin häiritsee Harri-homokyttä, joka asuntonsa katolle asentelee kameroita ja kyttää iltalenkillä ulkoilijoita ... pahempi vaihtoehto tuollainen sairas, työtön ihminen on kuin pakolaislapset...Nukarinkoskella kalassa
Joo,ne "pakolaislapset " käy välillä tappelemassa ja tyttöjä ahdistelemassa. Eipäs kaunistella tilannetta.
Tuusulan tytöt, antakaa niille pimpsaa, niin ei tarvi raiskata, ei se pillu siitä kulu.
Kyllä niille kakkonenkin kelpaa että siitä vaan jakamaan..
Ei sekään siitä kulu.
Yksityiset hammaslääkäritkin rikastuvat - veronmaksajat maksavat matujen hampaiden korjaukset yksityisellä puolella. Koska näin käy kantasuomalaisille
Pitää huomioida, että Tuusula painostettiin ottamaan määrätty määrä pakolaisia, joten asia ei ole aivan yksioikoinen.
Pitää kuitenkin vain toivoa, että kulttuurilliset ja kansalliset eri näkemykset eivät tule näkymään ulkoisesti, eivätkä sisäisesti ja harmoninen yhteiselo jatkuu.
Jos osaat englantia, niin ovat useimmiten mahtavia tyyppejä, ellet sitten ole ennakkoluulojen uhri.
Saatanan suvakit halusi ne tänne, ei tarvinnut yhtään painostaa.
no voi helvetti. saatanan sipilä joka mainosti suomea onnelana. siinä on meille tuusulan veronmaksajille taas lisää maksamista. haista sipilä vittu ja rahoita noita loisia vain omilla rahoillasi jos kiinnostaa minua ei kiinnosta.
Entä jos olisit vieraassa maassa samanlaisessa asemassa pakolaisena? Et osaisi uutta kieltä ja kulttuurikin olisi toisenlaista.
Mikäs siinä. Pääsisi panemaan aika monen kundin kanssa.
Tämän aloittajan massapostituskirjeissä vaihtuu vain paikkakunnan nimi kun hän "kaasuttelee ohi".
Se kuka yrittää enää pakolaisia puolustella, on melko heikoilla.
Suomi on ottanut niitä maksimimäärän poliitikkojen toljottaessa tilannetta, mutta Viro vain murto-osan ja Unkari ei sitäkään EU.n painostuksesta huolimatta...mutta onko EU rankaissut Viroa..?? ---ei--entä Unkaria --ei...joten mitä vv###a niitä tänne enää rahdataan???
Ei ihme ettei löydy edullista perheasuntoa. Saatana. Haluaisi vaihtaa edullisempaan.
IHANAA!!! Toivottavasti tulee sellaisia oikein tummia afrikkalaisia.
Hei me tienataan tällä