Kokemuksia RVM Yhtiöstä / Investiumista

Tässä kokemuksiani RVM Yhtiöstä / Investiumista. Vajaa viisi vuotta sitten otin sijoitusvakuutuksen ja varainhoitoratkaisun heidän kauttaan. Syy oli se, että mainostivat etsivänsä parhaat sijoitus- ja vakuutusratkaisut. Tapaamisissa käytiin suunnitelma läpi ja esiteltiin komeaa kasvukäyrää sijoitusvakuutus- ja varainhoitoratkaisulle vs. sijoittaminen ilman sijoitusvakuutusta. Varainhoidoksi valitsin täyden valtakirjan varainhoidon. Puhe oli 6 % vuotuisesta tuottotavoitteesta, jolle tottakai nyökyteltiin hyväksyvästi. Myyntihetkellä sijoitusvakuutus- ja varainhoitokokonaisuuden kulurakenne koostui yhteensä neljästä eri kulusta, joita ei tietenkään laskettu asiakkaalle auki. Jos koko kulurakenne olisi esitetty selkeästi asiakkaalle, olisi tyhmempikin tajunnut, että kyseessä on kokonaisuutena todella kallis ratkaisu, ellei varainhoito todella tuota hyvin, ja 6% tuottotavoitteeseen ei hyvin todennäköisesti tulla millään pääsemään. Nyt tilanne vajaan viiden vuoden jälkeen on se, että sijoitettu pääoma on kasvanut vain noin yhden prosentin vuodessa, eli tuottoa ei ole tullut juuri mitään. Korkeat kulut ovat syöneet matalat tuotot. Varainhoito on hävinnyt indeksille keskimäärin reilusti yli prosentin vuodessa, eli eipä ole tullut kovasti mainostettua korkoa korolle vaikutusta.. Myyntipuheilla ja lupauksilla siis ei ole mitään katetta, eikä yhteyshenkilöni tietenkään ottanut mitään vastuuta asiasta. Muutama vuosi sitten käytiin tilanne läpi Investiumin toimistolla. Yhteyshenkilöni vain kysyi minulta, mitä haluat tehdä, eikä esittänyt mitään ratkaisua. Puheissa vaan koitti kääntää päätä puhumalla tyyliin eikö me uskota ja toivota että pörssikurssit nousevat? Käsittääkseni usko ja toivo eivät pörssikursseihin vaikuta. Tapaamisen lopuksi lupasi lähettää sähköpostiini ehdotuksen jolla saataisiin tuottoja ylös. En koskaan saanut sähköpostia. Lisäksi käännytyspuheessa yhteyshenkilöni mainitsi, että sijoitusvakuutushan on ilmainen perustamiskulun maksamisen jälkeen. Todellisuudessa hallinnointikustannuksia kertyy edelleen perustamiskulun jälkeen lähes 700 euroa vuodessa. Kuka kutsuu tätä ilmaiseksi? Eli yhteyshenkilöni valehteli minulle. Sijoituspäätöksen jälkeen yhteyshenkilöni kutsui minua tapaamisiin jossa oli tarkoitus käydä läpi sijoituksieni arvo, mutta todellisuudessa tapaamisessa minulle koitettiin suu vaahdossa myydä uusia tuotteita ja puljata rahaa edes takaisin, jotta RVM/Investium saisi välityspalkkionsa. Kokonaisuudessaan minulla on mennyt täysin luotto kyseiseen yhtiön toimintaan. Yrittävät vain pumpata maksimituoton välittämättä hyvästä asiakassuhteesta. Jos olisin valinnut päivittäispankkini ratkaisun, olisi varallisuus kasvanut useita tuhansia euroja enemmän. No, matkan varrella oppii, ja onneksi en sijoittanut enempää RVM/Investiumin kautta.

Kannattaa lukea nämä hesarin jutut:
http://www.hs.fi/talous/a1434854812915
http://www.hs.fi/talous/a1434854764034
5563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen juuri aikeissa ryhtyä säästämään heidän kauttaan, ja vakuutushakemuskin jo lähetetty (rahaa ei ole kuitenkaan liikkunut mihinkään suuntaan, vielä). Olen nyt tutkinut asiaa vähän enemmän ja alkanut miettimään, että näinköhän muodostamani ansiarvio on kuitenkaan oikean suuntainen. Vaikuttaa joidenkin mielestä olevan aika kankea ratkaisu verrattuna moniin muihin vastaaviin ja myös itseäni tuo (10 v.) sitoutuminen mietityttää. Jos säästöille olisikin tarvetta tilanteessa jossa elämäntilanne äkisti vaikka muuttuu ja sopimus pitäisi lopettaa kesken, niin seurauksena on ilmeisen kovat kulut

Säästää pitäisi kuitenkin jotenkin järkevästi ja en ole luonteeltani sellainen, että kovin aktiivisesti haluaisin seurata pörssikursseja. Joten palkkion maksaminen jollekin toiselle siitä hyvästä, että hoitaa rahojani viisaasti on mielestäni hyväksyttävä kulu. Koen myös houkuttelevana sen, että rahastoja on todella useita ja rahastojen vaihto vakuutuskuoren sisällä onnistuu ilman veroja.

Usein näissä keskusteluissa korostuvat negatiiviset kokemukset, mutta olisin kiinnostunut lukemaan myös tyytyväisten asiakkaiden näkemyksiä.

Äänestä

Ole varuillasi vakuutuskuoren kanssa ja laske kaikki kulut auki, ja ota huomioon kuinka pitkään kätesi ovat sidotut sijoitusratkaisun kanssa. Jälkikäteen katsottuna minulle valehdeltiin, eikä esimerkiksi esitetty kulurakennetta selkeässä muodossa. Ja jos ei luvattuun tuottoon päästä kuten omassa tapauksessani, Investium ei tietenkään ota tästä mitään vastuuta, vaan kaikki on sinun omalla vastuulla. Investiumia ei kiinnosta muu kuin saada mahdollisimman kovat palkkiot heille ja sitoa sinun kätesi johonkin sijoitusratkaisuun mahdollisimman pitkäksi aikaa! Kehottaisin tutustumaan ensin esim. eri toimijoiden varainhoitorahastoihin ja indeksirahastoihin. En viitsi mainita tässä eri toimijoita, ettei tule mainostettua mitään tahoa. Kulusi pysyvät kohtuullisina, ja kätesi eivät ole sidotut vuosiksi kalliiseen sijoitusvakuutusratkaisuun.

Äänestä
  • Minäkään+en+ala+mainostamaan,+kerron+vain+että+minulla+on+sijoitusvakuutus+jossa+itse+kuori+maksaa+0,4%+vuodessa+ja+siellä+on+indeksirahastoja+kolme+kappaletta.+Näiden+vuotuinen+hallinnointipalkkio+on+yhteensä+0,535%+joten+alle+prosentti+vuodessa+hela+hoito.+Ei+merkintä+eikä+lunastuspalkkiota,+ei+mitään+aikarajaa.+Voin+kuluttua+vaikka+ensi+viikolla++nostaa+rahat+mutta+en+sitä+tietenkään+tee+koska+vasta+kuoreen+olen+rahaa+laittamassa.+En+laita+kaikkea+kerralla+vaan+parin+vuoden+aikana.+Myöskin+rahastojen+painotusten+muuttaminen+on+ilmaista.+Aion+pari+kertaa+vuodessa+tasapainottaa+salkkua.Tulevista+tuotoista+emme+tiedä+yhtään+mitään.+Joka+väittää+tietävänsä+valehtelee.+Ainoa+minkä+tiedämme+on+kulut.+Vaatikaa+nollatuottolaskelmaa,+siitä+näkee+kaikki+kulut.+On+aivan+järjetöntä+maksaa+monen+prosentin+vuotuisia+hallinnointipalkkioita,+ne+on+kaikki+poissa+tuotosta.+Yli+prosenttia+vuodessa+ei+kannata+maksaa.+Aktiiviset+rahastot+häviävät+pitkässä+juoksussa+indeksirahastoille+juuri+korkeiden+kulujen+takia.Kannattaa+käydä+kaikki+pankit+läpi,+pyytää+vaikka+sähköpostitse+kirjallinen+tarjous+ja+ehdottomasti+vaatia+siinä+kertomaan+kaikki+kulut.+Nollatuottolaskelma+ehdottomasti,+jo+laki+sitä+vaatii.http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Finanssiasiakas/Tuotteita/Sijoittaminen/Vakuutukset/Kulut_tuotot/Pages/Default.aspx

    Äänestä

Ainakin markkinoinnissa kusettavat. Kampin kauppakeskuksen aulassa lupaili että on kymmeniätuhansia sijoituksia ja nettisivuilla lukee suomen laajin valikoima. Konttorilla kuitenkin selvisi että on oikeasti vain noin 10 rahastoyhtiötä, 4 varainhoitajaa ja 4 vakuutusyhtiötä käytössä. Eli ne jotka maksaa palkkiot. Vttumitäpskaaa..... Kiitin ja poistuin takavasemmalle. Pitäisikö soittaa kuluttajavirastoon?

Äänestä

Kannattaisiko lukea lehtiä ja asioida paikoissa missä toimitaan laillisesti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VierailijaX kirjoitti:

Tässä kokemuksiani RVM Yhtiöstä / Investiumista. Vajaa viisi vuotta sitten otin sijoitusvakuutuksen ja varainhoitoratkaisun heidän kauttaan. Syy oli se, että mainostivat etsivänsä parhaat sijoitus- ja vakuutusratkaisut. Tapaamisissa käytiin suunnitelma läpi ja esiteltiin komeaa kasvukäyrää sijoitusvakuutus- ja varainhoitoratkaisulle vs. sijoittaminen ilman sijoitusvakuutusta. Varainhoidoksi valitsin täyden valtakirjan varainhoidon. Puhe oli 6 % vuotuisesta tuottotavoitteesta, jolle tottakai nyökyteltiin hyväksyvästi. Myyntihetkellä sijoitusvakuutus- ja varainhoitokokonaisuuden kulurakenne koostui yhteensä neljästä eri kulusta, joita ei tietenkään laskettu asiakkaalle auki. Jos koko kulurakenne olisi esitetty selkeästi asiakkaalle, olisi tyhmempikin tajunnut, että kyseessä on kokonaisuutena todella kallis ratkaisu, ellei varainhoito todella tuota hyvin, ja 6% tuottotavoitteeseen ei hyvin todennäköisesti tulla millään pääsemään. Nyt tilanne vajaan viiden vuoden jälkeen on se, että sijoitettu pääoma on kasvanut vain noin yhden prosentin vuodessa, eli tuottoa ei ole tullut juuri mitään. Korkeat kulut ovat syöneet matalat tuotot. Varainhoito on hävinnyt indeksille keskimäärin reilusti yli prosentin vuodessa, eli eipä ole tullut kovasti mainostettua korkoa korolle vaikutusta.. Myyntipuheilla ja lupauksilla siis ei ole mitään katetta, eikä yhteyshenkilöni tietenkään ottanut mitään vastuuta asiasta. Muutama vuosi sitten käytiin tilanne läpi Investiumin toimistolla. Yhteyshenkilöni vain kysyi minulta, mitä haluat tehdä, eikä esittänyt mitään ratkaisua. Puheissa vaan koitti kääntää päätä puhumalla tyyliin eikö me uskota ja toivota että pörssikurssit nousevat? Käsittääkseni usko ja toivo eivät pörssikursseihin vaikuta. Tapaamisen lopuksi lupasi lähettää sähköpostiini ehdotuksen jolla saataisiin tuottoja ylös. En koskaan saanut sähköpostia. Lisäksi käännytyspuheessa yhteyshenkilöni mainitsi, että sijoitusvakuutushan on ilmainen perustamiskulun maksamisen jälkeen. Todellisuudessa hallinnointikustannuksia kertyy edelleen perustamiskulun jälkeen lähes 700 euroa vuodessa. Kuka kutsuu tätä ilmaiseksi? Eli yhteyshenkilöni valehteli minulle. Sijoituspäätöksen jälkeen yhteyshenkilöni kutsui minua tapaamisiin jossa oli tarkoitus käydä läpi sijoituksieni arvo, mutta todellisuudessa tapaamisessa minulle koitettiin suu vaahdossa myydä uusia tuotteita ja puljata rahaa edes takaisin, jotta RVM/Investium saisi välityspalkkionsa. Kokonaisuudessaan minulla on mennyt täysin luotto kyseiseen yhtiön toimintaan. Yrittävät vain pumpata maksimituoton välittämättä hyvästä asiakassuhteesta. Jos olisin valinnut päivittäispankkini ratkaisun, olisi varallisuus kasvanut useita tuhansia euroja enemmän. No, matkan varrella oppii, ja onneksi en sijoittanut enempää RVM/Investiumin kautta.

Kannattaa lukea nämä hesarin jutut:
http://www.hs.fi/talous/a1434854812915
http://www.hs.fi/talous/a1434854764034

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu