Viikon päästä Milanoon ja siitä eteenpäin

Työaikamuodon muuttumisen vuoksi minulle jää kuusi päivää vapaata, toimin nopeasti ja varasin juuri lennot Italiaan. Menolento Milanoon viikon päästä.

Reitin ja sisällön suunnittelu alkaa seuraavaksi. Itse Milanon kaupunki on suurinpiirtein tuttu vuosien takaa. Jotenkin minulla oli mielessä rentoilu rantamaisemissa ja muutama drinksu iltayöstä. Toisaalta mietin, olisiko esim. Torino käymisen arvoinen.

Muistelen jonkun tällä palstalla suositelleen junaa, mutta vuokraan mielelläni yleensä auton. Se antaa vapauden sekä kohtuullisen suojan matkatavaroille.

Venetsia ja Adrianmeren puoli jääköön toiseen matkaan. Firenze olisi kohtuuetäisyydellä 300 km, mutta olen menossa lokakuussa saman tyyppisessä saumassa vielä Roomaan eli siellä saa sitten sitä kaupungin vilinää.

Ehkä Ligurianmeren rannikolla liikkuminen voisi olla se tämän matkan runko. Sanremossa on jotkut musiikkifestivaalit eli eiköhän siellä näyttäviä puitteita piisaa. Genova on selvittelyn kohde ja se, kuinka pitkälle rannikkoa etelään kannattaisi tavoitella. Ehkä joku sotahistorian museo, vaikka lienevätkin paremmin suuremmissa kaupungeissa. Siitä tuli mieleen, että La Speziassa on ainakin ollut laivastoasema.

Eli minua kiinnostaisi kuulla kommenttejanne rantakohteista po. rannikolla ja logistiikasta vuokra-auto vs. julkinen liikenne.
7212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

San Remo on sinänsä kiva kaupunki, vaikka vanhakaupunki onkin ränsistynyttä köyhälistöaluetta. Se vaan on aika kaukana lännessä, ja pienten etäisyyksien päässä ei ole mitään varsinaisen mielenkiintoista.
Sinun tapauksessasi olisi kaksi vaihtoehtoa, jos et halua viettää autossa/junassa (kummatkin toimivat Pohjois-Italiassa) paljon aikaa.
Itä. Verona, Vicenza, Padova, Venezia.
Etelä. Genova, Firenze, Lucca, Siena, päiväretki Pisaan (siellä ei ole juuri muuta kuin se torni ja sen ympäristö).

Äänestä

Hyvä pointti, tehokkaampi ajansäästö kiinnostaa. Samoin vaihtoehto etelä, Venetsiaan on syytä varata oma reissunsa. Mainitsemisemistasi kaupungeista Firenze on kauimpana rannikosta ja sekin lienee nopeasti autolla saavutettavissa.

Eli mikä paikkakunta (josta etsiä hotellia) Ligurianmeren rannikolla olisi sellainen, josta löytyisi rantaelämän lisäksi yöelämää?

Äänestä

Paha sanoa, yöelämä lienee keskittynyt turistipaikkoihin (joita välttelen), ja discoihin (jollaisessa en ole ollut). Kuvittelisin kumminkin, että rannikolta on helppo löytää sopiva paikka, jos olet autolla liikkeellä. Se taitaa olla muutenkin tiukalla aikataululla paras ratkaisu.
Tukikohdaksi valitsisin jotain tällaista...
https://www.airbnb.fi/rooms/14205468?s=4BuWSQ6u&sug=50

Pikku tarina Firenzestä muutaman vuoden takaa. Oltiin musiikkibaarissa, ja kello tuli kaksi yöllä. Baari "laittoi kiinni", eli ulko-ovi suljettiin poliisien pelossa, ja tuhkakupit laitettiin baaritiskille. Meno jatkui entisellään...

Äänestä

Mielenkiintoinen vaihtoehto tämä airbnb ja tukikohta on oikea termi, koska rutiinia ajamiseen on, esim. reilu vuosi sitten Málaga-Kuopio, ja aion olla päivisin liikkeellä.

Nyt pitäisi vain kartoittaa ne rannikon turistiset kohteet, etten vallan kuolleeseen kylään satu.

Äänestä

Rannikko Firenzen länsipuolella on kokonaan turistialuetta, tuskin siellä yksinäinen olo pääsee yllättämään :D

Äänestä

:P Lueskelin Berlitzin matkaopasta; Levanten puoli tuntuu olevan ensin kallioista, mutta muuttuu sitten hiekkarannoiksi. Ehkä hotellin paikka olisi Viareggiossa, joka tosin on jo Toscanaa. Sopiva ajourakka ensimmäiseksi illaksi; Milanosta reilu kolme tuntia.

Äänestä
  • Viareggio on lomakaupunki, jossa on hyvin vähän ulkomaalaisia turisteja. Pääosin siis italialaisia. Se on erinomainen tukikohta sekä vuoriston viinialueille että esimerkiksi Luccaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DelBasso kirjoitti:

Työaikamuodon muuttumisen vuoksi minulle jää kuusi päivää vapaata, toimin nopeasti ja varasin juuri lennot Italiaan. Menolento Milanoon viikon päästä.

Reitin ja sisällön suunnittelu alkaa seuraavaksi. Itse Milanon kaupunki on suurinpiirtein tuttu vuosien takaa. Jotenkin minulla oli mielessä rentoilu rantamaisemissa ja muutama drinksu iltayöstä. Toisaalta mietin, olisiko esim. Torino käymisen arvoinen.

Muistelen jonkun tällä palstalla suositelleen junaa, mutta vuokraan mielelläni yleensä auton. Se antaa vapauden sekä kohtuullisen suojan matkatavaroille.

Venetsia ja Adrianmeren puoli jääköön toiseen matkaan. Firenze olisi kohtuuetäisyydellä 300 km, mutta olen menossa lokakuussa saman tyyppisessä saumassa vielä Roomaan eli siellä saa sitten sitä kaupungin vilinää.

Ehkä Ligurianmeren rannikolla liikkuminen voisi olla se tämän matkan runko. Sanremossa on jotkut musiikkifestivaalit eli eiköhän siellä näyttäviä puitteita piisaa. Genova on selvittelyn kohde ja se, kuinka pitkälle rannikkoa etelään kannattaisi tavoitella. Ehkä joku sotahistorian museo, vaikka lienevätkin paremmin suuremmissa kaupungeissa. Siitä tuli mieleen, että La Speziassa on ainakin ollut laivastoasema.

Eli minua kiinnostaisi kuulla kommenttejanne rantakohteista po. rannikolla ja logistiikasta vuokra-auto vs. julkinen liikenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu