Mikä tuhoaa punaherukan ja karviaisen lehdet....

Istutin keskelle metsää raivattuun aukkoon erilaisia marjapensaita. Yleensä tavallisessa puutarhassa mustaviinimarjaan iskee tuholaiset ensimmäiseksi ja muut säilyy terveinä. Nyt kävi niin että karviaisiin ja punaisiin iskeytyi jotkut toukat ja söivät osan pensaista täysin puhtaiksi.

Elpyykö pensaat vielä keväällä, vai kannattaako ne uusia jo syksyllä?

Samaa tuholaista oli kotipuutarhassakin, mutta ehdin torjuntaan alkuvaiheissa ja elinvoimaisilta pensaat näyttää edelleenkin.

Mustaherukan kohdalla saavutin tavoitteen ja ne on säilynyt terveinä metsätarhassa, mutta samaan aikaan kotipuutarhaan istutetut ovat saaneet erilaisia sieni- ja vastaavia tartuntoja.

Olen nähnyt metsätarhoissa hyvin kasvavia ja elinvoimaisia vakoisia ja punaisia herukkapensaita ja karviaispensaita. Onko vain sattumaa että minun pensaat syötiin paljaiksi?
125494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

karviaispistiainen

Äänestä
  • Vielä, pensaat todennäköisesti alkavat kasvaa keväällä. Vaan sitten on pidettävä tarkka vaari, etteivät ne madot taas syö lehtiä. Aloittavat tuhotyön pensaan sisältä.

    Äänestä

  • Kuvien mukaan karviaispistiäisen toukat on ruskeita tai harmaita tai jotain siltä väliltä. Nämä pistiäiset ovat vihreitä, eli saman värisiä kuin kuusipistiäisen toukat. Ja onhan noita vihreitä toukkia vaikka kuinka montaa erilaista lajia. Olisko joku koivumittarikin.

    Äänestä

  • On ne vihreitä ja ainakin minun karviaisissa on ollut. En tiedä mitä kuvia olet katsellut. Vihreitä matoja on vaikea huomata. Ne madot ovat lehtien reunoilla. Aikuisia perhosia olen myös nähnyt. Googlaamalla tuli kuvia vihreistä madoista. Oletko taas joku viisastelija??? Jos olet sitä mieltä että koivumittari syö marjapensaat, niin ole typerä kaikessa rauhassa äläkä vaivaa toisia kyselyilläsi.

    Äänestä

Kun metsään olet vienyt, niin koivumittari on yksi mahdollinen lehtien tuhooja. Varsinkin jos metsäpuutarha on perustettu havupuumetsään niin silloin kohdalle sattunut koivumittariperhonen valitsee suurella todennäköisyydellä marjapensaan, koska muita lehvästöjä ei ole tarjolla. Koivumittari on myös tavallinen kotipuutarhatuholainen ja sille kelpaa juurikin marjapensaiden lehvästö.

Äänestä
  • Mustaherukkaahan sinne metsään yleensä istutetaan kun puutarhat on vahvasti herukan äkämäpunkin saastuttamia. Kun hoitaa huolella niin voi olla että äkämäpunkit eivät juurikaan löydä metsässä kasvaviin mustaherukkapensaisiin.

    Äänestä

Mittarit on helppo tunnistaa. Harvoin niitä kotipuutarhoissa on. Tänä kesänä ilmeisesti tuulten mukana tuli valtavasti herukkapistiäisiä. Niin, että on hyvin todennäköistä, että ovat löytäneet ne metsässäkin olevat pensaat. Pissapäät saavat askarella mittaritoukkien kanssa.

Äänestä
  • Lopeta sai tapa nimitellä.

    Äänestä

  • Oletko sairas kun jatkuvasti nimittelet.

    Äänestä

Istutit keskelle metsää marjapensaita?? Nyt ei kyllä ole ihan uskottava aloitus, taitaa olla sativa kasvit keskellä metsää, ja nyt yrittää kierrellen ja kaarrellen tosiasiassa kysyä neuvoja lehtien laadun parantamiseen.

Äänestä
  • Tuskin typerä kommennttisi auttaa kysyjää pätkääkään.

    Äänestä

Koivumittarin toukka on tavallinen puutarhatuholainen. Täystuhoa se aiheuttaa kuitenkin aika harvoin ja silloinkin tuho kohdistuu lähinnä pieniin marjapensaisiin. Täysikokoisissa pensaissa täystuho on aika harvinaista. Täysin paljaaksi syöty pensaskin toipuu kohtuuhyvin jos ei joudu saman tuhon kohteeksi peräkkäisinä vuosina. Nuorena toukka on vihreä, mutta muuttuu vanhetessaan tummemmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MarjapensaatMetsässä kirjoitti:

Istutin keskelle metsää raivattuun aukkoon erilaisia marjapensaita. Yleensä tavallisessa puutarhassa mustaviinimarjaan iskee tuholaiset ensimmäiseksi ja muut säilyy terveinä. Nyt kävi niin että karviaisiin ja punaisiin iskeytyi jotkut toukat ja söivät osan pensaista täysin puhtaiksi.

Elpyykö pensaat vielä keväällä, vai kannattaako ne uusia jo syksyllä?

Samaa tuholaista oli kotipuutarhassakin, mutta ehdin torjuntaan alkuvaiheissa ja elinvoimaisilta pensaat näyttää edelleenkin.

Mustaherukan kohdalla saavutin tavoitteen ja ne on säilynyt terveinä metsätarhassa, mutta samaan aikaan kotipuutarhaan istutetut ovat saaneet erilaisia sieni- ja vastaavia tartuntoja.

Olen nähnyt metsätarhoissa hyvin kasvavia ja elinvoimaisia vakoisia ja punaisia herukkapensaita ja karviaispensaita. Onko vain sattumaa että minun pensaat syötiin paljaiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu