Paraisten turmaveneen kuljettaja menehtyi

http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/2758772/Paraisten turmaveneen kuljettaja menehtyi sairaalassa

Paraisten turmaveneen kuljettaja menehtyi sairaalassa

| Turun Sanomat | 8:41 | 0
Päivitetty 8:56
Jaa artikkeli:
Paraisilla lauantaina nostosiltaan törmänneen veneen kuljettaja on menehtynyt sairaalassa.

Lauantaina Skräbbölessä sattuneessa onnettomuudessa loukkaantui kaikkiaan viisi veneessä ollutta ihmistä, joista neljä selvisi lievemmin vammoin.

Noin seitsemän metrin mittainen päiväristeilyvene törmäsi lauantai-iltana noin kymmeneltä Lillholmenin nostosillan rakenteisiin. Nauvon suunnasta tullut vene oli poliisin arvion mukaan ajanut kovaa vauhtia ja yrittänyt ajaa sillan alta.

Tapausta alettiin tutkia törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vamman tuottamuksina, mutta tutkinta on nyt rauennut.

Jan Storing Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että seuraavaksi aletaan selvittää tapahtumien kulkua ja turmapaikan olosuhteita tarkemmin. Muita veneessä olleita on tarkoitus kuulla ensi viikolla. Kaikki matkustajat ovat aikuisia ja iältään viidenkymmenen vuoden molemmin puolin.

Vielä ei ole varmistunut, oliko alkoholilla osuutta tapaturmaan.
0143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


varovaisesti_vesillä kirjoitti:

http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/2758772/Paraisten turmaveneen kuljettaja menehtyi sairaalassa

Paraisten turmaveneen kuljettaja menehtyi sairaalassa

| Turun Sanomat | 8:41 | 0
Päivitetty 8:56
Jaa artikkeli:
Paraisilla lauantaina nostosiltaan törmänneen veneen kuljettaja on menehtynyt sairaalassa.

Lauantaina Skräbbölessä sattuneessa onnettomuudessa loukkaantui kaikkiaan viisi veneessä ollutta ihmistä, joista neljä selvisi lievemmin vammoin.

Noin seitsemän metrin mittainen päiväristeilyvene törmäsi lauantai-iltana noin kymmeneltä Lillholmenin nostosillan rakenteisiin. Nauvon suunnasta tullut vene oli poliisin arvion mukaan ajanut kovaa vauhtia ja yrittänyt ajaa sillan alta.

Tapausta alettiin tutkia törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vamman tuottamuksina, mutta tutkinta on nyt rauennut.

Jan Storing Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että seuraavaksi aletaan selvittää tapahtumien kulkua ja turmapaikan olosuhteita tarkemmin. Muita veneessä olleita on tarkoitus kuulla ensi viikolla. Kaikki matkustajat ovat aikuisia ja iältään viidenkymmenen vuoden molemmin puolin.

Vielä ei ole varmistunut, oliko alkoholilla osuutta tapaturmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu