EU YHDENMUKAINEN VEROTUS AUTOILUSSA 1995 ALKOI

Ruotsissa (jossa hankintahinnan autoverosta luovuttiin kertaheitolla jo vuonna 1995, kun maa liittyi Euroopan Unioniin) on kaikki toisin. Naapurimaassamme rekisteröitiin viime vuonna huimat 345 000 henkilöautoa, eli yli kolminkertainen määrä Suomen lukuun verrattuna. Suomesa MYYNTI 100000autoa.

Vaikka Ruotsi on väkiluvultaan suurempi maa ja sen autokanta mittavampi, ei suuri ero selity edes puolittain mainituin seikoin. Suurelta osin autoverotuksen vuoksi Suomi jatkaa edelleen autoilun kehitysmaana ja Kuuban tiellä.
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mutta eikös Ruotsi ole samaan aikaan kiristänyt päästökriteerejä ja siten suorastaan pakottanut vähäpäästöisempiin autoihin siirtymistä?

Tulee samalla kuitenkin tarkkailla maan yleistä taloustilannetta ja työttömyystilastoja, sillä Ruotsilla on nähdäkseni mennyt taloudellisesti paremmin, joka on sekin mahdollistanut autokannan uusimista.

Mutta tokihan tuo verokuvion välitön käyttöönotto on ilmeisemmin ollut auttamassa asiaa.

Erikoinen tilanne miten Suomi on usein liiankin kuuliainen EU:lle laittaen kaikenkarvaisia asetuksia pikaisesti käytäntöön, mutta tuo lypsylehmä auton veromuutos on kuin satumalta jarruttanut raskaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autoverotusylijohtapuupä kirjoitti:

Ruotsissa (jossa hankintahinnan autoverosta luovuttiin kertaheitolla jo vuonna 1995, kun maa liittyi Euroopan Unioniin) on kaikki toisin. Naapurimaassamme rekisteröitiin viime vuonna huimat 345 000 henkilöautoa, eli yli kolminkertainen määrä Suomen lukuun verrattuna. Suomesa MYYNTI 100000autoa.

Vaikka Ruotsi on väkiluvultaan suurempi maa ja sen autokanta mittavampi, ei suuri ero selity edes puolittain mainituin seikoin. Suurelta osin autoverotuksen vuoksi Suomi jatkaa edelleen autoilun kehitysmaana ja Kuuban tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu