Miten metsästysseuroihin pääsee?

Yritin ottaa yhteyttä pariin Turussa toimivaan metsästysseuraan. Asun näisen metsästysseurojen maiden tuntumassa. Itse en omista tällä alueella metsästyskelpoista maata.

Ensimmäisen yhteystietona olevaan puhelinnumeroon ei kukaan vastannut, ei myöskään siihen jätettyyn yhteydenottopyyntiin. Toinen meni vielä kehnommin, sillä yhteystiedoksi ilmoitettu numero ei ollut edes käytössä.

Periaatteessa en edes välittäisi metäsästää riistaa kotinurkilla, mutta pääsisi laillisesti vähän harjoittamaan koiraa. Varsinaset metsästysreissut teen Lappiin. Ampumaradalle olisi kiva päästä ja voisin osallistua riistanhoitoon ja pienpetojen pyyntiin.

Piiri pieni pyörii, eikä uusia jäseniä kaivata? Täytynee ostaa jostain muutama hehtaari metsästysmaiden lomassa olevaa suota jotta saa maanomistajaehdon täytettyä ja pääsee seuraan jäseneksi.

Huolittiin sentään koiran kautta rotuyhdistykseen, saa sentään jonkinlaisia treenaamismahdollisuuksia.
135745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei Metsästys-seuroihin päästä!.Tee A 4 hakemus.Postita,jää odottamaan vastausta.
Vuosikokous on Vuodenvaihteen jälkeen,Kesäkokous on ennen Metsästyskautta.
Maanomistajan ehdot täytyy jos olet asuinkuntasi asukas(Veronmaksaja)

Äänestä
  • Yleensä jäsenasioista päätetään kesäkokouksessa, joka on ennen metsästyskauden alkua elokuun alussa.

    Eri seuroilla on erilaisia sänntöjä ja ehtoja jäseneksi pääsylle, siksi kannattaa ensin soittaa ja selvittää onko edes mahdollisuuksia päästä ja miten pitää hakea jäseneksi.

    Äänestä

Ei metsästysseuroihin hyväksytä maattomia köyhiä. Vie koirasi piikille, ryhdy kunnon ihmiseksi ja jätä eläimet rauhaan.

Äänestä
  • kuole syöpään

    Äänestä

Paljon on lumepuheita että seuraan on otettava nuoria yms innokkaita mutta käytäntö ei vastaa puheita. Jäsenet pitävät kynsinhampain kiinni lihaosuuksistaan ja omista hirvenmetsästysmahdollisuuksista ja ovat kateellisia kaikille yrittäjille. Itse pariin seuraan kuuluvana toisen seuran pj on täys idiootti. Puhuu maanomistajille ja muille että kyllä nuoria tarvitaan mukaan mutta kokouksissa torppaa kaikkien jäsenhakemukset heti jos ei ole maata tai maa-alue on hieman seuranrajojen ulkopuolella. Itsellään hänellä ei ole aariakaan metsää vaan se pieni kerrostalo kaksio kaupungilla ja on varaa vittuilla muille. Yllättävää on se että hänen kaverinsa kyllä pääsevät jäseniksi vaikka maasta ei olisi tietoakaan. Näin suomessa.

Äänestä
  • Kun kirjoituksesta otetaan pois loukaava sävy,olen kanssasi ihan samaa
    mieltä,Kyseessä on nimenomaan Puheenjohtajan valinnoista sekä seuran- hallituksen tekemisistä ja heidän valvonnastaan metsästys-kaudella.Olen
    lähes puolisataa metsästyskautta seurannut Metsästys-seuran toimintaa
    ja odottanut Riitanhoitoyhdistyksen puutumista seuroissa tapahtuviin
    epäkohtie korjaamisiin.(Hyvä veli verkosto ) toimii.Näytää myös siltä
    että saman-lainen toiminta pyörii myös eri puolueissa Suomen Hallituksessa.
    Isot edellä ja pienet perässä. (Tasa-arvo metsästäjänä)

    Äänestä

  • Nimenomaan näin. Valitellaan kyllä sitä miten porukat ukkoontuu ja nyt taitaa olla jo ihan rehellissti vanhusporukoita ja puhutaan että nuoria pitäisi saada toimintaan mukaan, mutta käytännössä ei sitten oikeasti haluta yhtään uutta jäsentä vaan pyritään pitämään porukka pienenä. Varmaan meilellään ottaisitvat nuoria talkoisiin ja jäsenmasksuja maksamaan, kunhan eivät vaan metsästäisi lainkaan.

    Äänestä

  • Olet täydellisen oikeassa, kauniita puheita joita kateus varjelee.
    Itse jo metsästyksen lopettaneena harmittaa miten moni kaupunkilainen nuori jää hyvän harrastuksen alusta paitsioon kun mahdollisuudet on tasan nolla.

    Äänestä

Jos vaan jotain suhteita maaseuduille niin kannattaa pyrkiä sinne metsästysseuroihin vaikkakin metsästysmatkat pitkiä, itse kun asuin Stadin liepeillä niin oli pakko tyytyä metsästämään metsähallituksen mailla Keski-Suomessa, eräänkin jahtireissun tein "kukko-multian" alueelle keski-suomeen, kymmenenä syksynä peräkkäin olin joka syksy teerijahdissa.

Silloin odottikin jahtireissua ja suunnitteli sitä jo useita kuukausia enne jahtia, nykyään kun asuu korvessa voi lähteä extempore villapaita päällä haulikko olalla tunnin kierrokselle kun ovesta astuu ulos.

Äänestä

Kyllä totta toinen puoli. Asutuksen keskittyessä tulee metsästys maasta paikoitellen pulaa. Näiden alueiden seuroihin on tiukat pääsyvaatimukset ja metsästäjä määrää ei voi kasvattaa liian suureksi. Kauempana on kyllä seuroissa tilaa jäsenille. Mutta uuden jäsenen hyväksyminen on aina seuralle sekä mahdollisuus että riski. Silloin että joku tuntee jäseneksi hakevan on helpompaa tehdä seuran hallituksen päätöksiä. Jokaisen jäsenen tulisi tuntea vastuuta mitä voi itse tehdä seuratoiminnan hyväksi. Näin toiminta jatkuu.

Äänestä

Yleensä maattomana on aika vaikea päästä metsästysseuroihin. Ja vaikka pääsisikin., niin jäsenmaksu maksaa aivan sikana. Ja varsinkaan hirviporukoihin ei ole asiaa, sillä monilla maatilallisilla on mm. tällainen asenne ja mielipide maattomia kohtaan, että mitä se maaton mies nyt hirviporukkaan hehe..

Mutta vaikka ei pääsisikään johonkin tiettyyn oman paikkakuntansa metsästysseuraan jäseneksi, niin onhan monilla metsästysseuroilla maittensa vuokraussysteemi esim. linnunmetsästyskautta ajatellen. Jotenka ei kun vaan työnnyt vierailulle metsästysseuran vuosikokoukseen ja esität asiasi osiossa muut asiat, niin siitä se informaatio asiassa löytyy.

Äänestä
  • Ei voisikouksiin voi noin vain mennä. Ei ne ole mitään julkisia tilaisuuksia. Jotku seurat kutsuu kokoukseen kun käsetellään jäsenyyttä, jotta kaikki näkee minkälainen kaveri on kyseessä.

    Äänestä

Perit maata, voitat lotossa ja hankit maata tai reittäpitkin eli otat morsiamen jolla on maata tai hänen isällään maata. Eipä niihin seuroihin muuten ole asiaa. Usein metsästysseuroissa johtokunta ja PJ:kin ottaisi mielellään uusia jäseniä mutta jäsenhakemukset torpataan yleisessä kokouksessa, Lähes kaikissa seuroissa toimii sellainen änkyrämafia joka vastustaa uusia jäseniä ja kaikkea muutakin uutta. Olen itse kolmen seuran jäsen ja sama juttu kaikissa seuroissa, pahimmassa tapauksessa seuran keski-ikä alkaa olemaan yli 65v joten näin alle viiskymppisenä olen seuran "nuorisoa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maaton_metsästäjä kirjoitti:

Yritin ottaa yhteyttä pariin Turussa toimivaan metsästysseuraan. Asun näisen metsästysseurojen maiden tuntumassa. Itse en omista tällä alueella metsästyskelpoista maata.

Ensimmäisen yhteystietona olevaan puhelinnumeroon ei kukaan vastannut, ei myöskään siihen jätettyyn yhteydenottopyyntiin. Toinen meni vielä kehnommin, sillä yhteystiedoksi ilmoitettu numero ei ollut edes käytössä.

Periaatteessa en edes välittäisi metäsästää riistaa kotinurkilla, mutta pääsisi laillisesti vähän harjoittamaan koiraa. Varsinaset metsästysreissut teen Lappiin. Ampumaradalle olisi kiva päästä ja voisin osallistua riistanhoitoon ja pienpetojen pyyntiin.

Piiri pieni pyörii, eikä uusia jäseniä kaivata? Täytynee ostaa jostain muutama hehtaari metsästysmaiden lomassa olevaa suota jotta saa maanomistajaehdon täytettyä ja pääsee seuraan jäseneksi.

Huolittiin sentään koiran kautta rotuyhdistykseen, saa sentään jonkinlaisia treenaamismahdollisuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu