Ihan kaikki amis-, AMK tai edes korkeakouluopinnot eivät kai kelpaa.
Mitä tutkintoja voi opiskella työttömyyskorvauksel
auttakaaa
3238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella turvattuna tais vaatia yli 25 vuoden ikää. Käsittääkseni onnistui myös AMK koulutukset?
Koulutuksen täytyy parantaa mahdollisuutta työllistyä. Siksi esim. ammattikoulutasolta media-assistentin opinnot ei käy eikä yliopistosta teoreettinen filosofia ja moni muu.
Ennestään ei saa olla tutkintoa, joka työllistää. Sellainen on esim. lähihoitajan tutkinto.
Työttömyysturvalla voi opiskella korkeintaan 2 vuotta. Se rajaa opiskelua, ellei tosiaan halua opiskella lopun aikaa samoilla ehdoilla kuin Kelan opintotuella opiskelevat.
Työttömyysturvalla opiskelussa katsotaan kokonaisuutta, ei voi yksioikoisesti sanoa, että tämä käy ja tuo ei. Johtoajatus on tutkinnon työllistävyys kyseisen henkilön kohdalla.
Miksi olet pummi?