Mulla on ollut 18 vuotiaasta asti päihteet kuvioissa, joskus enemmän joskus vähemmän, ja nyt 25 vanhana tajusin että niistä olis hyvä päästä kokonaan irti. Syitä en nyt hirveästi keksi, mutta ainakin rahaa ja terveys säästyisi, joutuisi keksimään vapaa-ajalla muuta tekemistä, voisi oppia jotain uutta ja ennenkaikkea toivon lopettamisen tekevän musta sosiaalisesti fiksumman. Siten että olisin hyvä puhumaan ja kertomaan tarinoita ja saavani itsevarmuutta, jotta ajatuksenjuoksu olisi nopeampaa keskustellessa. Nämä viimiset syyt ovat ne syyt, minkä takia alunperin aloin käyttämään päihteitä. En tiedä miten tämä lopettaminen auttaa mua tulemaan em. kaltaiseksi, enkä tiedä että auttaako lopettaminen edes.
Käyttö ei ole vielä sellasta että kaikki rahat ja aika uppois päihteisiin, vaan käyn töissä, harrastan ja näen myös kavereita, kerran tai kaks viikossa. He eivät käytä eivätkä tiedä käytöstäni, niinkuin ei vanhempanikaan. En syö eineksiä vaan pitkälti teen omat ruokani ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa. Elämä on siis ihan hyvässä kunnossa, eikä huumeiden käyttöni näy ulospäin.
Päätöksen lopettaa tein vajaa kuukausi sitten ja alku sujui hyvin, ensimmäistä viikkoa lukuunottamatta, mutta viime viikolla loukkaantusin enkä siksi ole päässyt töihin enkä harrastamaan liikuntaa. Ennen loukkaantumista liikuin päivittäin ja se oli iso osa mun elämää ja työssä käynti oli myös juttu mistä... no, en erityisemmin pitänyt, mutta se tekee hyvää.
Nyt töissä ei tarvi käydä, eikä liikuntaa pysty harrastamaan, niin päivissä on niin paljon vapaa-aikaa ja tylsiä hetkiä että yksinkertasesti tunsin tulevani hulluksi. Aamuisin ei ole syytä nousta aikaisin, joten unirytmi muuttunut huonoksi, enkä jaksa miettiä syömisiäni koska en harrasta niinkuin ennen. Kunnon aamiaista, päivällistä tai iltapalaa ei ole vaan syön mitä sattuu ja koska sattuu. Olen lihonnut jo ainakin 3kg.
Tiedän että pitäisi keksiä tekemistä, mutta en jaksa joka päivä tehdä samoja asioita ja päivittäinen kaverien näkeminen tuntuu mahdottomalta. Itsetunto on todella huonossa kunnossa ja olo on väsynyt ja alakuloinen. Tekisi mieli jutella jollekin, mutta en voi koska kukaan ei tiedä päihteiden käytöstäni, enkä usko että ymmärtäisivät. Pää lyö tyhjää eikä hymyilytä. Ulkomaille lähtö piristäisi ja saisi ajatukset muualle, mutta nyt ei ole ylimääräistä rahaa. En tiedä mitä tekisin.
Alkuviikosta jo luovutin ja hain päihteitä. Tiedän että olisin pystynyt olemaan ilman, jos en olisi loukannut ja joutunut olemaan poissa töistä ja liikunnasta.. rahaakin olisi enemmän. Pitäisi oppia elämään ilman päihteitä, vaikka sattuisi jotain tällaista.
Käyttö ei ole vielä sellasta että kaikki rahat ja aika uppois päihteisiin, vaan käyn töissä, harrastan ja näen myös kavereita, kerran tai kaks viikossa. He eivät käytä eivätkä tiedä käytöstäni, niinkuin ei vanhempanikaan. En syö eineksiä vaan pitkälti teen omat ruokani ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa. Elämä on siis ihan hyvässä kunnossa, eikä huumeiden käyttöni näy ulospäin.
Päätöksen lopettaa tein vajaa kuukausi sitten ja alku sujui hyvin, ensimmäistä viikkoa lukuunottamatta, mutta viime viikolla loukkaantusin enkä siksi ole päässyt töihin enkä harrastamaan liikuntaa. Ennen loukkaantumista liikuin päivittäin ja se oli iso osa mun elämää ja työssä käynti oli myös juttu mistä... no, en erityisemmin pitänyt, mutta se tekee hyvää.
Nyt töissä ei tarvi käydä, eikä liikuntaa pysty harrastamaan, niin päivissä on niin paljon vapaa-aikaa ja tylsiä hetkiä että yksinkertasesti tunsin tulevani hulluksi. Aamuisin ei ole syytä nousta aikaisin, joten unirytmi muuttunut huonoksi, enkä jaksa miettiä syömisiäni koska en harrasta niinkuin ennen. Kunnon aamiaista, päivällistä tai iltapalaa ei ole vaan syön mitä sattuu ja koska sattuu. Olen lihonnut jo ainakin 3kg.
Tiedän että pitäisi keksiä tekemistä, mutta en jaksa joka päivä tehdä samoja asioita ja päivittäinen kaverien näkeminen tuntuu mahdottomalta. Itsetunto on todella huonossa kunnossa ja olo on väsynyt ja alakuloinen. Tekisi mieli jutella jollekin, mutta en voi koska kukaan ei tiedä päihteiden käytöstäni, enkä usko että ymmärtäisivät. Pää lyö tyhjää eikä hymyilytä. Ulkomaille lähtö piristäisi ja saisi ajatukset muualle, mutta nyt ei ole ylimääräistä rahaa. En tiedä mitä tekisin.
Alkuviikosta jo luovutin ja hain päihteitä. Tiedän että olisin pystynyt olemaan ilman, jos en olisi loukannut ja joutunut olemaan poissa töistä ja liikunnasta.. rahaakin olisi enemmän. Pitäisi oppia elämään ilman päihteitä, vaikka sattuisi jotain tällaista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mensit NA-ryhmään, saisit kavereita. Ja sit töihin kun oot parantunnu.
Taitaa olla aika hilainen palsta, kun ei ole syntynyt keskustelua. Olet kaikin puolin fiksu ja järkevä tyyppi. Päätös siirtyä täysin päihteettömään elämään on varmasti kannattavin ratkaisu, jonka voit tässä vaiheessa tehdä. Et ole vielä sillä tavalla narkkari ja riippuvainen, joten lopettaminen käy nyt helposti vielä "hyvän sään aikana". Mikäli jatkat, niin se on sitten vain entistä vaikeampaa, kun tapa paeta ja saada hetken helpotusta kroonisoituu aivoihin. Jos homma on mielestäsi vielä kondiksessa, niin viimeistään menetät pelin, kun elämääsi ravisuttaa todellinen myrsky.
Kyllä sinä vaikutat ihan järkevältä tyypiltä ilman päihteitä ja elämän ja iän myötä se itsevarmuus vain lisääntyy.
Sinulla on sosiaalinen miljöö kertomasi mukaan raitis. Olisiko se nyt maailmanloppu jos kertoisit heille että sinulla on henkilökohtainen salaisuus. Varamaan kavereillasi on elämässään vastaavasti jotain josta olisi kiva puhua ja avautua, mutta ei saa jotenkin sitä tehtyä. Elämä olisi paljon helpompaa ja aidompaa, jos me ihmiset uskaltaisimme olla avoimia. Ei meidän tarvitse tuomita toisiamme ja saamme olla itsellemekin armollisia.
Isäni muuten alkoholisoitui pikkuhiljaa juuri kertomallasi tavalla. Ajoittaisesta irrottelusta tuli vuosikymmenien saatossa yhä vaativampi tapa ja elämänmalli.
Jokaisen se päätös tehtävä sittenkin itse. Ja sitä olet tekemässä.