Mary katsoi Jonesia ja ihmetteli miten Jones pystyi olla sanomatta sanakaan sen jälkeen mitä Mary oli saanut tietää. Mary huusi itkuisena päin Jonesin välinpitämättömiä kasvoja "Kuinka saatoit tehdä näin minulle? Kaiken sen jälkeen mitä minä olen hyväksesi tehnyt? " Etkö sinä rakasta minua enää?" . Mary tunsi sisimmässään ettei Jones ollut ikinä häntä rakastanut, ei kuten hän oli rakastanut Jonesia. Marysta tuntui kuin kaikki kuluneet vuodet olivat olleet tuhlattua aikaa, aikaa jota Mary ei enää saisi takaisin. Mary itki vuolaasti omiin käsiinsä, kyyneleet valuivat pitkin sormia lopulta tipahtaen yksitellen lattialle. Jones katsoi Marya viimeisen kerran ja sanomatta mitään hän käveli pois Maryn kesäasunnosta, vetäen ulko-oven tyynesti kiinni. Mary ei enää tiennyt mitä tehdä, kaikki haaveet ja toiveet heidän tulevaisuudesta olivat kuolleet. Mitään ei ollut enää tehtävissä. "Se oli se toinen nainen, hän vei Jonesin minulta ja myrkytti hänen mielensä", Mary kirosi. Mary alkoi muistella sitä päivää kun hän oli rakastunut umpimähkään nuoreen ja komeaan amerikkalaiseen, joka oli tullut työn perässä Englantiin. Mary oli silloin vasta 16-vuotias, eikä ollut aikaisemmin tavannut ketään yhtä kiehtovaa ja viehättävää miestä. Jones oli häntä kaksi vuotta vanhempi ja Mary oli...
Ja niin särkyi jälleen yksi sydän..
Kirjatar
0106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.