Alavatsan turvotus

Missäköhän voisi olla vika kun aina on alavatsa turvoksissa. Oon miettinyt johtuuko pillereistä (Melian), mutta olen niitäkin useasti vaihtanut. Nykyiset pilsut ollut jo pari vuotta.
Välillä vatsa ei ole niin turvoksissa, mutta lähes koko ajan pullottaa, kuukautisista riippumatta.
En usko raskauden mahdollisuuteen, menkat tullu normaalisti.
Hiiva on vaivannut aika ajoin, vaikka sitä ei kokeessa ole ikinä todettu.
Pitää varata aika lääkärille, ei ole mukavaa kun koko ajan maha pingoittunut.
Niin ja ilmavaivoista ei ole kyse.

Onko ketään samassa tai saman tyyppisessä tilanteessa?
1018827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minunkin alavatsani pömpöttää. Eikä kyseessä ole nyt mikään ilmavaivapömpötys tms, sillä alavatsalla on selvä alue, joka on ympäristöään koholla. Koko alavatsa on ihan näkyvästi siis pullollaan, ja lisäksi kipeä. Vaivaa on kestänyt jo pari-kolme kuukautta. Lääkärissä kävin, joitain labrakokeita tehtiin, mutta vielä ei ole löytynyt syytä. Lisäksi oikealla puolella alavatsaa mulla tuntuu sellanen "patti", joka on arka. Uudelleen olen lääkäriin menossa, kunhan saan ajan. Ja pillerit on käytössä (Yasmin).

Äänestä
  • Tänä aamuna huomasin, siis pari päivää myöhemmin, että oli tullu välivuotoo, ihan kuin menkat olis. Alamaha on tosi kipee, menkoista on vasta 8 päivää aikaa. Unohdin ottaa maanantain pillerin, taitaa liittyä tää vuoto siihen. En oo ikinä ennen unohtanut, kai jotenki hormonit menny sekaisin tai jotain?

    Sitä alamahan turvotusta ollu kauan ettei varmaan liity tohon pillerin unohtamiseen.
    Pelottaa hiukan....

    Äänestä

  • tii@ kirjoitti:

    Tänä aamuna huomasin, siis pari päivää myöhemmin, että oli tullu välivuotoo, ihan kuin menkat olis. Alamaha on tosi kipee, menkoista on vasta 8 päivää aikaa. Unohdin ottaa maanantain pillerin, taitaa liittyä tää vuoto siihen. En oo ikinä ennen unohtanut, kai jotenki hormonit menny sekaisin tai jotain?

    Sitä alamahan turvotusta ollu kauan ettei varmaan liity tohon pillerin unohtamiseen.
    Pelottaa hiukan....

    Luin jostain joskus, että alavatsan kivut ja pömpötys saattavat joissain tapauksissa olla merkki myoomista tai kystasta, jotka eivät kaiketi sinänsä ole vaarallisia...

    Äänestä

  • Menkat tällä hetkellä, ja ihan SAIRAAT kivut... Ikinä ei ole ollut sentään tällasta, vaikka kovat kivut yleensäkin on... Paracetamolia menee reippaalla yliannoksella, että edes melkein sietää olla...

    Lisäksi vihloo tosi ikävästi ja kipeästi oikean mumasarjan kohdalta, lisäksi ko. oikeanpuoleinen tuntuu suuremmalta kuin vasen...
    Ja alavatsa turvoksissa ihan kunnolla.. :(
    Mitähän tämä on.. *huokaus*

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Menkat tällä hetkellä, ja ihan SAIRAAT kivut... Ikinä ei ole ollut sentään tällasta, vaikka kovat kivut yleensäkin on... Paracetamolia menee reippaalla yliannoksella, että edes melkein sietää olla...

    Lisäksi vihloo tosi ikävästi ja kipeästi oikean mumasarjan kohdalta, lisäksi ko. oikeanpuoleinen tuntuu suuremmalta kuin vasen...
    Ja alavatsa turvoksissa ihan kunnolla.. :(
    Mitähän tämä on.. *huokaus*

    Mulla kans toinen puoli enemmän turvoksissa kuin toinen ja välillä vihlasee niin pahasti että tekee mieli mennä kaksin kerroin.... Onneks nää ns. menkat, jotka johtu siitä pillerin unohduksesta, on pian ohi. Kyllä yhdet menkat kuukaudessa riittää:) Niin ja mullakaan ei auta särkylääkkeet, mulla on Clotamiin resepti, ei sekään oikeestaan auta.

    Koitetaan kestää:) Ja toivottavasti sun kivut helpottaa, tiedän meinaan miltä tuntuu.

    Pakko nyt nostella näinkin vanha täältä, kun niin tutulta kuulostaa. Mistähän tosiaan voi johtua, kun itselläkin tuo alavatsa turposi äkisti ja on nyt ollut samanlainen jo muutaman viikon? Ihan selvät rajat alavatsalla sekä erottuu että tuntuu, oikein sellainen kunnon kulma tulee muuhun vatsaan verrattuna. Ei ole lihomisihraa kun koko alue on ennemminkin kova, ja raskaustestitkin tulee takasin negatiivisina. Mitä ihmettä?

    Äänestä

  • Lallar kirjoitti:

    ...tosiaan, tuntuu varsinkin vasen munasarja varsinaiselta patilta tuossa. Ennen ei mitään tällasta ole ollut, enkä kyllä mielestäni ole edes syönyt tavallisuudesta poikkeavasti.

    Kuulostaa ihan samalta mistä ite oon kärsiny nyt 3kk! Oon koittanu laihduttaa 3kk mut ilman mitään tuloksia :o vatta on vaan tollanen turvonnut pallo ja tosiaan vasen munasarja on turvoksissa. Menkat on tulleet ihan normaalisti. Oot varmaan jo saanut vastauksen tähän mistä johtui? olis kiva kuulla mitä on itellä eessä mahdollisesti.

    Äänestä

  • pullava91 kirjoitti:

    Mulla samat vaivat :s pelottaa kun lukenu oireitten perusteella kauheista sairauksista et mikä tää on.. Onko sulla selvinnyt mikä on? Ajattelin kyllä varata gyne ajan jos nää oireet ei kohta häviä.

    Äänestä

Kuulostaa kystalta! Itellä se leikattiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tii@ kirjoitti:

Missäköhän voisi olla vika kun aina on alavatsa turvoksissa. Oon miettinyt johtuuko pillereistä (Melian), mutta olen niitäkin useasti vaihtanut. Nykyiset pilsut ollut jo pari vuotta.
Välillä vatsa ei ole niin turvoksissa, mutta lähes koko ajan pullottaa, kuukautisista riippumatta.
En usko raskauden mahdollisuuteen, menkat tullu normaalisti.
Hiiva on vaivannut aika ajoin, vaikka sitä ei kokeessa ole ikinä todettu.
Pitää varata aika lääkärille, ei ole mukavaa kun koko ajan maha pingoittunut.
Niin ja ilmavaivoista ei ole kyse.

Onko ketään samassa tai saman tyyppisessä tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu