Mikä on riittävästi

Olemme seurustelleet reilun vuoden ja kaikki on ihan balanssissa, yhtä asiaa lukuunottamatta. Miehelläni on ikää 63 vuotta ja hänen miehinen kykynsä ei aina toimi, vaikka hän haluaa seksiä. Hän sai lääkäriltä erektiolääkkeitä ja niiden käyttö aiheuttaa hieman kitkaa. Hän ottaa pillerin minun tietämättäni ja ilmoittaa h-hetkellä, että hän otti ja nyt pitäisi sitten saada. No joskus se toimii näin, mutta on niitäkin kertoja, kun minä en suorastaan vain ole sillä tuulella. Siitä seuraa kauhea huuto ja rähjääminen, josta taas seuraa se, että tilanne lukkiutuu täysin. Koen kuitenkin, että suhteemme on liian hyvä, että sen antaisi kaatua moiseen ongelmaan. Onko muilla iäkkäimmillä pareilla millainen käytäntö hyväksi havaittu.
6343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tuo mitenkään tasapuolista ole, en taitaisi suostua olemaan tuollaisena seksileluna. Olen siis päälle kuusikymppinen nainen. Jos hän ei suostu siihen, että seksi on teidän yhteinen asia, eikä pelkästään hänen määrättävissään, niin mieti. kuulostaa aika oksettavalta käytökseltä, hän ei tunnu sinua paljon kunnioittavan ihmisenä.

Äänestä

Miten voi olla lähes 70v vaikea yrittää edes oppia sellainen tapa että toista pitää ensin lämmitellä ennekuin moottori käynnistyy. Vanhojen pappojen pitäisi tämä tietää kun ovat varmaan käynnistelleet niitä vanhoja autojaan aikoinaan. Sama lämmittely rutiinit pitäisi siis soveltaa siihen hellamoottorin huoltoonkin. Harva nuoremmista naisistakaan on valmis lähes raiskaamiseen kuiviltaan jos mies ei osaa siis mitään alkeellista lämmittely rituaalia.

Äänestä

Varmaankin miehelle kova paikka. Mutta tuohon ikään ehtineeltä voi odottaa kommunikaatiotaitoja. Jotta tilanne ei lukkiintuisi, asiasta kannattaa kokeilla keskustella silloin, kun tilanne ei ole päällä. Löydätte yhteisen sävelen.

Äänestä

Ei se ikää katso vaan luonnetta, osaako kommunikoida vai ei. Joka tapauksessa, toivon että pystytte keskustelemaan asiasta. Koska kummankin pitää haluta asiaa, ei se voi olla yksipuolista, että toinen vaan päättää.

Äänestä

Varmaan onkin oikeen kiihotus päällänsä naisella, kun mies alkaa räyhäämään, että seksiä pitää saada! Repesin! Ei oo todellista. "Nyt mie otin pillerin! Tadaa! Riisu housut!...Nyt on miehellä hiukan vellit ja kauhat kaatopaikalla.

Ei, ei noin erkkiseni! Ei nainen noin toimi. Ei tuosta napista.

Jäin miettimään sitten sitä tärkeintä, eli mikäpä teille avuksi. Tuo on toki arka paikka miehelle, kun ei toimi ja sitten olisi kiva tai pitäisikin ehkä...

Seksin ja läheisyyden suhteen tulee helposti rutiineja ja lukkoja, kun ollaan vuosia yhdessä, nopeemminkin. Ei se taida kaikilla olla vanhemmallakaan iällä niin helppoa, sallivuus, rentous, moninaisuus, tärkeysjärjestys jne.

Sanoisin, että maltti on valttia. Miehen kannattaa syödä ravinteikasta ruokaa, kuntoilla, välttää stressiä ja käyttää laadukkaita rasvoja. Ja sitten on ne muutamat lääkkeet, jotka vaikuttavat potenssiin. Jos ei ole elimellistä vikaa, niin jos mies tuntee itsensä rakastetuksi ja kunnioitetuksi sellaisena kuin on, voi tilanne parantua. Mies on herkkä. Herkempi kuin moni nainen ymmärtää. Miehellä on lupa olla herkkä.

Ja alkoholi pois.

Toinen asia on tietysti se, että jos mies ei ymmärrä, miten olla rakastava puoliso, on naisen hyvin paljon vaikeampi edetä seksiin asti. Tässä näin aluksi :)

Äänestä

Mutta tehän olette tosiaan nuoripari ja olen sitä mieltä että kannattaa olla kärsivällinen. Puhukaa asiasta jos ette jo ole puhuneet. Ensimmäinen juttu, että jos mies suostuisi ottamaan sovitusti sen pillerin. Suunnitellaanhan seksiä joskus( tai usein muutenkin).

Niin paljon voi muutakin tehdä seksin saralla,kuin yhdyntää. Onko teillä jotain muita juttuja josta molemmat nautitte? Harrastakaa niitä. On hyvä olla seksiä niin, että yhdyntä jätetään välillä kokonaan paitsioon. Jää silloin paine, että pitäisi pystyä, myös pois. On hyvin voimaannuttavaa tuntea, että toinen rakastaa juuri niin kuin itse on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusioelämä kirjoitti:

Olemme seurustelleet reilun vuoden ja kaikki on ihan balanssissa, yhtä asiaa lukuunottamatta. Miehelläni on ikää 63 vuotta ja hänen miehinen kykynsä ei aina toimi, vaikka hän haluaa seksiä. Hän sai lääkäriltä erektiolääkkeitä ja niiden käyttö aiheuttaa hieman kitkaa. Hän ottaa pillerin minun tietämättäni ja ilmoittaa h-hetkellä, että hän otti ja nyt pitäisi sitten saada. No joskus se toimii näin, mutta on niitäkin kertoja, kun minä en suorastaan vain ole sillä tuulella. Siitä seuraa kauhea huuto ja rähjääminen, josta taas seuraa se, että tilanne lukkiutuu täysin. Koen kuitenkin, että suhteemme on liian hyvä, että sen antaisi kaatua moiseen ongelmaan. Onko muilla iäkkäimmillä pareilla millainen käytäntö hyväksi havaittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu