Turun seudulla kiinni jäänyt tsekki oli voimistelu

http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/2733268/IS Turun seudulla kiinni jaanyt tsekki oli voimisteluvalmentaja

Ilta-Sanomat kertoi perjantaina lisätietoa kesäkuussa uutisoidusta tapauksesta, jossa Europolin pitämälle maanosan etsityimpien henkilöiden listalle kuulunut tsekkiläinen mies saatiin kiinni Turun seudulla.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan kiinniotettu henkilö on entinen huippuvoimistelija ja valmentaja Martin Simunek. Lehti kertoo, että hänen olinpaikastaan saatiin vihje Tsekin etsintäkuulutettujen etsimiseen tarkoitetun ryhmän kautta. Mies saatiin kiinni vain tunteja sen jälkeen, kun poliisi oli saanut tiedon hänen olinpaikastaan.
Ilta-Sanomat kertoo tsekkiläislähteisiin viitaten, että Simunek tuomittiin vuonna 2005 seitsemäksi vuodeksi vankilaan alaikäisten valmennettaviensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tuomio lyhennettiin myöhemmin viiteen vuoteen, mutta vuonna 2006 Simunek ehti kadota jäljettömiin ennen kuin hänet ehdittiin siirtää suorittamaan tuomiotaan.
Ilta-Sanomien haastatteleman keskusrikospoliisin rikoskomisario Teemu Aittamaan mukaan poliisilla ei ole tietoa siitä, kuinka kauan etsitty mies ehti asua Suomessa ennen kiinnijäämistään.

Turun Sanomat 21. kesäkuuta 2016: Kansainvälisesti etsitty seksuaalirikollinen kiinni Lounais-Suomessa

Kommentteja:

parempaa tietoa.

Taisi poika asustella Paraisilla ja jo vuosien ajan. Ihmetellä pitää miten tuo on töitä tehnyt tuskin ainakaan omilla henkilö tiedoilla
...vai jäikö työnantaja maksut maksamatta piilottajalta.

"ukko" kirjoitti 29.7.2016 20:51

Vast: parempaa tietoa.

Eipä ihme et sai olla rauhassa. Ei erottunut porukasta

"Petre folk" kirjoitti 6:33
1391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On se hyvä että täälläkin asuu oikein kuuluisuuksia.....
ainakin peräänkuulutettuja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkohan_näin kirjoitti:

http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/2733268/IS Turun seudulla kiinni jaanyt tsekki oli voimisteluvalmentaja

Ilta-Sanomat kertoi perjantaina lisätietoa kesäkuussa uutisoidusta tapauksesta, jossa Europolin pitämälle maanosan etsityimpien henkilöiden listalle kuulunut tsekkiläinen mies saatiin kiinni Turun seudulla.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan kiinniotettu henkilö on entinen huippuvoimistelija ja valmentaja Martin Simunek. Lehti kertoo, että hänen olinpaikastaan saatiin vihje Tsekin etsintäkuulutettujen etsimiseen tarkoitetun ryhmän kautta. Mies saatiin kiinni vain tunteja sen jälkeen, kun poliisi oli saanut tiedon hänen olinpaikastaan.
Ilta-Sanomat kertoo tsekkiläislähteisiin viitaten, että Simunek tuomittiin vuonna 2005 seitsemäksi vuodeksi vankilaan alaikäisten valmennettaviensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tuomio lyhennettiin myöhemmin viiteen vuoteen, mutta vuonna 2006 Simunek ehti kadota jäljettömiin ennen kuin hänet ehdittiin siirtää suorittamaan tuomiotaan.
Ilta-Sanomien haastatteleman keskusrikospoliisin rikoskomisario Teemu Aittamaan mukaan poliisilla ei ole tietoa siitä, kuinka kauan etsitty mies ehti asua Suomessa ennen kiinnijäämistään.

Turun Sanomat 21. kesäkuuta 2016: Kansainvälisesti etsitty seksuaalirikollinen kiinni Lounais-Suomessa

Kommentteja:

parempaa tietoa.

Taisi poika asustella Paraisilla ja jo vuosien ajan. Ihmetellä pitää miten tuo on töitä tehnyt tuskin ainakaan omilla henkilö tiedoilla
...vai jäikö työnantaja maksut maksamatta piilottajalta.

"ukko" kirjoitti 29.7.2016 20:51

Vast: parempaa tietoa.

Eipä ihme et sai olla rauhassa. Ei erottunut porukasta

"Petre folk" kirjoitti 6:33

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu