Tietokone jäätyy odottamattomasti, mikä neuvoksi?

Ongelmana on tietokoneen yllättävä jäätyminen ja ilmeisesti myös kovalevyn sammuminen randomisti kesken käynnistyksen tai rasituksen alla tai koneen pelkästään ollessa päällä. Tällöin hiiren osoitin ei liiku ja näppäimistöstä ei pysty antamaan komentoja. Näytöllä näkyy viimeksi tehty asia "kuvana". USB-paikoista saa silti virtaa esim. USB-led valoon ja tuulettimet pyörivät normaalisti niin prosessorissa, näytönohjaimessa, virtalähteessä sekä kotelossa. Levyn aktiivisuus valo sammuu tai jää palamaan (kotelon etupaneelissa), kun tämä jäätyminen tapahtuu. Myös kovalevyn "raksuttava ääni" loppuu.

Tehtävien hallinnassa huomaa levyn käyvän usein 99% ja 100%, kun kone on pelkästään päällä, vaikka uusi levy kyseessä.
Monet ohjelmat tahtovat kaatua myös usein, esim. firefox, steam, discord.
Välillä kone toimii päivänkin moitteetta, kunnes taas jäätyy. Kone täytyy tämän jälkeen joko virtakytkimestä sammuttaa ja käynnistää uudelleen tai rebootata kytkimestä.
Vanhalla kovolla teki samaa jäätymistä ja päätin vaihtaa uuteen virheen korjauksen toivossa, mutta jäätymistä tapahtuu edelleen.
Windows on asennettu jo 3 kertaa uudestaan ja levy on joka kerta alustettu.
Olen myös havainnut korruptoituneita osia microsoftin sfc/scannow komennolla, joita ei ole pystytty korjaamaan.

Apu olisi tarpeen, sillä itse en ole expertti näissä asioissa. Alla osat, joista kone kasattu:
Emolevy Asrock M3A790GXH/128M (noin 4 vuotta vanha)
Kovalevy Seagate Barracuda 1 TB 64 MB 7200 RPM 3.5" SATA III (6 Gb/s) (uusi)
RAM jotain DDR3 kampoja yht. 12gb, emolevy tukee max 16gb (näitä lisäilty ajan mittaa)
Prosessori AMD Phenom ii 1100T x6 (noin 4 vuotta vanha)
Näytönohjain Msi Geforce 750 TI 2gb (puoli vuotta vanha)
Virtalähde modecom 530w carbon (3-4 vuotta vanha)
Windows 10 pro 64bit (päivitetty Windows 7 prosta vanhalle kovolle ja uudelle USB-tikulla bootattuna)
Joku Asuksen vanha kotelo ja DVD-asema

Kiitos vastauksista jo etukäteen ja kysymyksiäkin saa heittää!
403422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Vika voi olla monessakin paikassa. Tarkista nyt ensiksi muistikammat ja kiintolevy.

Äänestä
  • Olipa yllätys, vai voi vika olla monessakin paikassa, kaiken näkösiä tietäjiä niitä onkin.

    Äänestä

  • sryhesrh kirjoitti:

    Olipa yllätys, vai voi vika olla monessakin paikassa, kaiken näkösiä tietäjiä niitä onkin.

    Niinpä, jotkut eivät osaa edes lukea yli viiden sanan vastauksia loppuun asti.

    Äänestä

  • sryhesrh kirjoitti:

    Olipa yllätys, vai voi vika olla monessakin paikassa, kaiken näkösiä tietäjiä niitä onkin.

    Palstalla on paljon kirjoituksia joissa haukutaan Windowsia. Jos ei jakeseta Windowsia niin sitten aletaan haukkumaa... Mutta ongelma on siinnä MS tekele ei vaan toimi, Päivitykset vaihtaa asetuksia ja mikään ei toimi kuin pitäisi, Siis muissa käyttöjärjestelmissä. Siksi Windowsia haukutaan!
    Päivittyvät ajurit lakkaa toimimasta laitteiden kanssa, Joka päivitys palauttaa aina jotain asetuksia oletuksiin. Ja vähän väliä päivitys päätyy kumitukseen.
    Windowsin Wifi on hidas ja katkoo, äänentoisto surkea ja tulee viiveellä.
    Peleissä taustat sumennetaan, lisänäytön resoluutioita se ei muista ja ne on aina päin honkia ja lisänäytön kytkeminen voi sotkea läppärinkin näytön resoluution.

    MS ei osaa tehdä käytöjärjestelmää.

    Windows ongelma siis!

  • Normaalia että winku lagaa kokoajan!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Uhka toteutui Suomessa: Viranomainen varoittaa vaarallisesta haittaohjelmasta
    Emotet-haittaohjelman uusi versio tekee tyhjäksi vanhan suojautumisohjeen. Yrityksissä on nyt oltava todella tarkkana.

    Emotet osaa väärentää sähköpostiviestejä uskottavasti ja syöttää niitä aitoihin viestiketjuihin. Emotet voi levitä haitallisen pdf- tai Office-liitteen avulla, mutta haittaohjelma oppi äskettäin myös keinon lisätä viesteihin aitoja muualta varastettuja liitteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Palstalla on paljon kirjoituksia joissa haukutaan Windowsia. Jos ei jakeseta Windowsia niin sitten aletaan haukkumaa... Mutta ongelma on siinnä MS tekele ei vaan toimi, Päivitykset vaihtaa asetuksia ja mikään ei toimi kuin pitäisi, Siis muissa käyttöjärjestelmissä. Siksi Windowsia haukutaan!
    Päivittyvät ajurit lakkaa toimimasta laitteiden kanssa, Joka päivitys palauttaa aina jotain asetuksia oletuksiin. Ja vähän väliä päivitys päätyy kumitukseen.
    Windowsin Wifi on hidas ja katkoo, äänentoisto surkea ja tulee viiveellä.
    Peleissä taustat sumennetaan, lisänäytön resoluutioita se ei muista ja ne on aina päin honkia ja lisänäytön kytkeminen voi sotkea läppärinkin näytön resoluution.

    MS ei osaa tehdä käytöjärjestelmää.

    Windows 10 ääni ongelmat
    Windows 10 Wlan ongelmat
    Windows 10 tulostin ongelmat
    Windows 10 näyttöresoluuttio ongelmat
    Windows 10 levyasema ongelmat
    Windows 10 päivitys ongelmat
    Windows 10 vakoiluongelma
    Windows 10 TV-mokkulaongemaa
    Windows 10 Nettikku ongelmaa
    Windows 10 laittaa bioksen päreiksi
    Windows 10 Hitsaa prosessorin oikosulkuun
    Windows 10 korruptoi kiintolevyt ja muistitikut
    Windows 10 hajoittaa polttavat asemat.
    Windows 10 saa tulostimet ylikuumiaan
    Windows 10 yms ongelmat.....
    -----------------------------------------------------

    Äänestä

  • POISTA NYT SE WINDOWS! Lähes kaikki ITC ongelmat johtuu Windowsin paskuudesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Windows 10 ääni ongelmat
    Windows 10 Wlan ongelmat
    Windows 10 tulostin ongelmat
    Windows 10 näyttöresoluuttio ongelmat
    Windows 10 levyasema ongelmat
    Windows 10 päivitys ongelmat
    Windows 10 vakoiluongelma
    Windows 10 TV-mokkulaongemaa
    Windows 10 Nettikku ongelmaa
    Windows 10 laittaa bioksen päreiksi
    Windows 10 Hitsaa prosessorin oikosulkuun
    Windows 10 korruptoi kiintolevyt ja muistitikut
    Windows 10 hajoittaa polttavat asemat.
    Windows 10 saa tulostimet ylikuumiaan
    Windows 10 yms ongelmat.....
    -----------------------------------------------------

    Siinä se selitys.

    Äänestä

  • sryhesrh kirjoitti:

    Olipa yllätys, vai voi vika olla monessakin paikassa, kaiken näkösiä tietäjiä niitä onkin.

    WINDOWS ON RUHJONUT KONETTASI! BIOS HALJENNUT!

    Äänestä

  • sryhesrh kirjoitti:

    Olipa yllätys, vai voi vika olla monessakin paikassa, kaiken näkösiä tietäjiä niitä onkin.

    POISTA WINDOWS!

    Äänestä

  • sryhesrh kirjoitti:

    Olipa yllätys, vai voi vika olla monessakin paikassa, kaiken näkösiä tietäjiä niitä onkin.

    Parashan on 💗 UBUNTU 🇫🇮

    Mieti sitä,

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Palstalla on paljon kirjoituksia joissa haukutaan Windowsia. Jos ei jakeseta Windowsia niin sitten aletaan haukkumaa... Mutta ongelma on siinnä MS tekele ei vaan toimi, Päivitykset vaihtaa asetuksia ja mikään ei toimi kuin pitäisi, Siis muissa käyttöjärjestelmissä. Siksi Windowsia haukutaan!
    Päivittyvät ajurit lakkaa toimimasta laitteiden kanssa, Joka päivitys palauttaa aina jotain asetuksia oletuksiin. Ja vähän väliä päivitys päätyy kumitukseen.
    Windowsin Wifi on hidas ja katkoo, äänentoisto surkea ja tulee viiveellä.
    Peleissä taustat sumennetaan, lisänäytön resoluutioita se ei muista ja ne on aina päin honkia ja lisänäytön kytkeminen voi sotkea läppärinkin näytön resoluution.

    MS ei osaa tehdä käytöjärjestelmää.

    Toi on täyttä totta!

    Windows! Lisää lunta tupaan.
    "Iso muutos viime vuonna 400%: Windows-hyökkäysten määrä kovaan kasvuun."

    Äänestä

  • Ohoh. Kesäkuun 2025 alkuun mennessä Ukrainan armeija oli menettänyt 87 prosenttia panssarivaunuistaan. Yhdysvalloilta toimittamistaan ​​M1A1 Abrams -panssarivaunuista: 31 ajoneuvosta 27 tuhoutui tai otettiin valtaukseen.

    Äänestä

Näyttöohjain ja Prosessori ja Emolevy kuormittavat 12V jännitelinjaa aika paljon, kun taas tuo Virtalähde antaa kyseiseen linjaan 390W, herääkin kysymys, alkoiko ongelmat näyttöohjaimen vaihdon jälkeen.

Tuolle näyttöohjaimelle suositellaan 400W, ettei se mene kyykkyyn kuormitus tilanteissa.

Prosessorillakin tuo pyyntö on 125W, myös kiintolevy kuormittaa 12V, vain muisti on semmoinen joka ei tuota linjaa käytä ollenkaan.

Koska et sanonut koneen kaatuvan ja sammuvan, ei virtalähteen ylikuormitus suoja puutu peliin, voi siitä huolimatta, olla merkittävää jännitetason laskua joka taas pitäisi ylläpidettynä aiheuttaa tuulettimien kierrosten nousua, ja kiintolevyn outoa jurraamista kun se yrittää udelleen ja uudelleen tasata kierrokset oikeaksi.

Jos edellä kuvat oireet puuttuu kokonaan, voi powerin sulkea epäilyistä pois.

Äänestä

Niin, ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, että tämä W10 päivitys ei ole näin vanhaan rautaan kovin hyvä idea - Pelkästään jo siksi, että ks. ASRockin emolevylle ei ole W10:lle tuettuja ajureita (ainoastaan XP, Vista ja W7:lle).

On aika yleistä, että näin vanhalla raudalla ilmenee jo kaikenlaista muutakin ongelmaa W10:llä.

Suosittelen vain ostamaan uuden emolevyn, niin loppuu ne kärvistelyt sen vanhan lankun kanssa. Saisit tämän Seagaten 1T HDD SATA III kovonkin sitten samaan liitäntään - Tässä emossa taitaa olla vain SATA II.

Vaihtoehtona sekin, että palaat takaisin siihen W7 ja katsot tilanteen uudestaan.

Äänestä

Milloin ongelma alkoi?

Äänestä
  • Vuonnna 2016

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vuonnna 2016

    Silloin koneella ei tee enää mitään. 6 vuotta vanha rakkine on auttamattomasti jo liian vanha. Kipikipi vaan sertiin ja uutta tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Silloin koneella ei tee enää mitään. 6 vuotta vanha rakkine on auttamattomasti jo liian vanha. Kipikipi vaan sertiin ja uutta tilalle.

    Niin se taitaa olla. Minulla myös samana vuona ostettu pöytäkone alkoi vuosi sitten tekemään samoja temppuja. Liikkeessä sanoivat että koneet yleensä tulee tiensä päähän viidessä vuodessa ellei tee perusteellisia uudistuksia. Samalla hinnalla kannattaa jo ostaa uusi kone kokonaan eikä paikkailemaan vanhaa romua. Vähän sama juttu kuin vanhassa autossa.

    Äänestä

Koneen lämmöt? (puhdista kovo, prossun tuuletin ja laita uusi lämpötahna). Putsi samalla myös kotelo sisältä.
Kiintolevy siis idlessä 99-100%? virus, viallinen kovo tai emo (uusimmat win 10 ajurit?)
... ja entä se sata kaapeli?
Win10 latailee päivitystä taustalla?

WIN10:llä on tapana jäätyillä heikosti sopivien ajurien kanssa, paluu win7/8:aan?

Sammuminen itsekseen viittaisi emon lämpösuojaukseen. Prossu ylittää sallitut lämpörajat. Virtalähde voi myös suojata itseään esim. ylivirran tai lämpötilan takia.
Tarkista wattilaskelmat sekä irrota aluksi kaikki mitä ei välttämättä tarvita.

Vialliset muistit heittää useimmiten sinistä ruutua, joskus harvoin kone ei boottaa lainkaan tai on outoa koneen toimintaa. Yleensä windows heittää jotain herjaa.

Äänestä

Varmasti jäätyleekin kun prossunteho on vain 3778 PM.

Äänestä

onko sulla kuin kylmä kämppä? koita esim jos alkaa lämpimässä pelittään ne vehkeet

Äänestä

Windowsille on tuiki tavallista että kone jäätyilee jatkuvasti.

Äänestä

Käytä linuxia, toimii säällä kuin säällä.

6Äänestä

Yhdysvalloista tulee kovaa arvostelua Ursula von der Leyen ja Mark Rutte suuntaan että he eskaloivat sotaa. Antavat Ukrainalle perättömiä lupauksia sodaasa menestymisestä.

Äänestä

Windowsin ominaisuus, mitä sitä ihmettelee.

Äänestä

Jäätyily on Windowsilla tuiki tavallista.

Äänestä

arvaan että liian pieni tehonlähde.

minull sattui joku outo ongelma windows 10 professionalissa, jotenkin DVD-asema katosi kaikkialta, mikään netin vihjekään ei auttanut, sitten kun asensin ohjelmointityökaluni Visual Studion niin alkoi toimimaan normaalisti

Äänestä
  • Spekulointia ja taas syytelään muuta kuin Windowsia, jossa se vika on!

    Äänestä

joku myyjä sanoikin joskus että liian pieni tehonlähde jos olet vaihtanut uuden kiintolevyn tai grafiikkakiihdyttimen, niin powerissa ei riitä teho?

Äänestä
  • ALAS SAIMAANAPINAN TROLLITEHDAS !

    ♿♿♿

    Äänestä

Windows aina ilmoittelee, päivittelee, varoittelee ja jopa pelottelee ties mistä.

Siksi moni ei välttämättä enää edes lue Windowsin lukuisia ilmoituksia, saati mahdollisia varoituksia kunnolla: ne siis vain klikataan pois näkyvistä sen kummemmin ajattelematta.

Usein näin voikin tehdä melko hyvillä mielin mutta ei suinkaan aina.

Tietokoneen käyttöjärjestelmällä on nimittäin joskus aidosti tärkeää asiaa, jota ei kannata sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.

Onneksi aidosti vakavia varoituksia ja virheilmoituksia tulee suhteellisen harvoin, mutta niistä on syytä olla etukäteen tietoinen. Näin todennäköisesti välttää ne kaikkein ikävimmät ongelmat kuten käyttöjärjestelmän pysyvän vioittumisen, tietojen menetyksen ja/tai jopa tietokoneen rikkoutumisen.

Ainakaan seuraavia Windowsin oireita ei siis yleensä kannata sivuuttaa suoralta kädeltä, sillä niille on yleensä juurisyy, joka on syytä selvittää:

1) Kunnioita sinistä ruutua.

Kun tietokoneen käyttö päätyy yllättäen koko ruudun siniseen virheilmoitukseen – toisin sanoen ”siniseen kuolemanruutuun” – kyse on joko ohjelmisto- ja/tai laitetason virheestä, jolla voi pahimmassa tapauksessa olla vakavia seurauksia.

2) M..........

Äänestä

Geforce Rtx 4070 Ti

8Äänestä

Kun muisti loppuu ja kone swappaa eli käyttää kiintolevyä muistina, se hidastuu valtavasti!

Äänestä

Winukka jäätyilee jatkuvasti, ihan normaalia!

Äänestä

POISTA WINDOWS

Äänestä

Sinuna irrottaisin näytönohjaimen muistit kiintolevyn kaapelit ja laittaisin takaisin tapahtuuko muutosta...?
Tietysti myös kovalevyn tarkistus admin command promptissa chkdsk c: /F

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

No_viisi kirjoitti:

Ongelmana on tietokoneen yllättävä jäätyminen ja ilmeisesti myös kovalevyn sammuminen randomisti kesken käynnistyksen tai rasituksen alla tai koneen pelkästään ollessa päällä. Tällöin hiiren osoitin ei liiku ja näppäimistöstä ei pysty antamaan komentoja. Näytöllä näkyy viimeksi tehty asia "kuvana". USB-paikoista saa silti virtaa esim. USB-led valoon ja tuulettimet pyörivät normaalisti niin prosessorissa, näytönohjaimessa, virtalähteessä sekä kotelossa. Levyn aktiivisuus valo sammuu tai jää palamaan (kotelon etupaneelissa), kun tämä jäätyminen tapahtuu. Myös kovalevyn "raksuttava ääni" loppuu.

Tehtävien hallinnassa huomaa levyn käyvän usein 99% ja 100%, kun kone on pelkästään päällä, vaikka uusi levy kyseessä.
Monet ohjelmat tahtovat kaatua myös usein, esim. firefox, steam, discord.
Välillä kone toimii päivänkin moitteetta, kunnes taas jäätyy. Kone täytyy tämän jälkeen joko virtakytkimestä sammuttaa ja käynnistää uudelleen tai rebootata kytkimestä.
Vanhalla kovolla teki samaa jäätymistä ja päätin vaihtaa uuteen virheen korjauksen toivossa, mutta jäätymistä tapahtuu edelleen.
Windows on asennettu jo 3 kertaa uudestaan ja levy on joka kerta alustettu.
Olen myös havainnut korruptoituneita osia microsoftin sfc/scannow komennolla, joita ei ole pystytty korjaamaan.

Apu olisi tarpeen, sillä itse en ole expertti näissä asioissa. Alla osat, joista kone kasattu:
Emolevy Asrock M3A790GXH/128M (noin 4 vuotta vanha)
Kovalevy Seagate Barracuda 1 TB 64 MB 7200 RPM 3.5" SATA III (6 Gb/s) (uusi)
RAM jotain DDR3 kampoja yht. 12gb, emolevy tukee max 16gb (näitä lisäilty ajan mittaa)
Prosessori AMD Phenom ii 1100T x6 (noin 4 vuotta vanha)
Näytönohjain Msi Geforce 750 TI 2gb (puoli vuotta vanha)
Virtalähde modecom 530w carbon (3-4 vuotta vanha)
Windows 10 pro 64bit (päivitetty Windows 7 prosta vanhalle kovolle ja uudelle USB-tikulla bootattuna)
Joku Asuksen vanha kotelo ja DVD-asema

Kiitos vastauksista jo etukäteen ja kysymyksiäkin saa heittää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu