Nissan Almera -05, ajettu 185 tkm. Ostin auton alkukesästä ja sen jälkeen vaihdettu öljyt ja suodattimet sekä kytkin, maanantaina huollettiin ilmastointi. Eilen alkoi moottorista kuulua outo sirinä kun käynnistin koneen. Kuuluu voimakkaimmin tyhjäkäynnillä, mutta myös ajon aikana. Ainakaan matalilla kierroksilla liikkuessa sirinä on melko tasainen, ei tunnu vaihtelevan kierrosten mukaan. Kytkimen ollessa pohjassa se vaimenee. Aiemmin olen sirinää kuullut muutaman kerran, mutta se on aina loppunut niin että olin jo unohtanut koko asian. Nyt sirinä on aika häiritsevä. Mututuntuma on, että voisi liittyä jotenkin lämpötilaan, nyt on koleampaa. En ole pitkää matkaa ajanut sillä nyt, mutta pikainen tuntuma on että moottorin lämmetessä sirinä hiljenee. Mikähän voi olla syynä ja kuinkahan kalliiksi tulee.... Uskaltaakohan huoltoon viemistä venyttää, tässä olisi tulossa pitempi reissu (200 km/suuntaa) autolla ja auton huoltoon on palanut jo ihan tarpeeksi rahaa.
Sirinä konehuoneessa
köyhäautonainen
4615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kytkimen painelaakeri siellä siristelee, tai sitten heinäsirkka, epäilen ensimmäistä. Kohta hajoo koko paska..
Jos vain kytkin pelaa niin hyvää matkaa, laturista tulee omituisia ääniä näis vehkeis jotka ei ole vaarallisia!
Voi olla myös pakosarjan tai pakoputken suojapelti. Ruostuu ruuvien kohdalta, jolloin on siitä kohdasta irti ja heiluu moottorin tärinästä. Ruuvaa ruuvi irti ja laita isompihalkaisijainen aluslevy ja ruuvilla taas kiinni.
ei ole mitän ehdotelluista. vaihteiston laakerit ne ääntää vaihda ne ennenkuin koko laatikko hajoaa.. jos et usko päästä vähän öljyä pohjapropusta se on jo grafiitinväristä mömmöä.