Tuomarinvala poistuu Raamatut poistuvat oikeudesta

Vuodesta 2017 alkaen kaikki uudet tuomarit antavat samanlaisen ei-uskonnollisen vakuutuksen. Eduskunta päätti kesäkuun lopussa poistaa nykyisin käytössä olevan tuomarinvalan, joka vannotaan vuoden 1734 kaavan mukaisesti ”Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta”.
Muutoksen jälkeen oikeuslaitoksella ei ole enää siteitä uskontoon. Todistajien osalta uskonnollinen vala poistui tämän vuoden alusta ja kaikki antavat vakuutuksen ”kunnian ja omantunnon kautta”. Käräjähartaudet ovat loppuneet jo aiemmin.
Vapaa-ajattelijat toivovat samaa muutosta kaikkiin valoihin.
– Perustelujen mukaan ”tuomarin tehtävä on maallinen tehtävä”, ja sitä on myös maanpuolustus. Poistetaan siis myös sotilasvala, esittää vapaa-ajattelijoiden pääsihteeri Esa Ylikoski. – ”Kunnian ja omantunnon kautta” annettava sotilasvakuutus riittää alokkaille, kun puolustusvoimain ylipäällikkökin eli tasavallan presidentti antaa vakuutuksen.
Suomessa vielä jäljellä olevia uskonnollisia valoja ovat sotilasvalan lisäksi korkeimpien virkamiesten virkavala sekä niin sanottu ministerinvala. Uskonnollisesti neutraaleja sen sijaan ovat esimerkiksi poliisin vala ja perinteinen lääkärin vala.
Historiallisesti valapakko oli varhaisia uskonnonvapauskysymyksiä. Vuonna 1922 säädetty uskonnonvapauslaki sisälsi määräyksen, jonka mukaan uskontokuntiin kuulumattomat antoivat vakuutuksen valan vannomisen sijaan. Vuoden 2003 uskonnonvapauslaki muutti tätä niin, että jokainen saattoi valita valan ja vakuutuksen väliltä.
Todistajan valaa poistettaessa perusteluna eduskunnalle käytettiin myös yksityisyyden suojaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei pidä hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa. Muutenkaan henkilöllä ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan.

http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/07/07/tuomarinvala-poistuu-raamatut-pois-oikeudesta/
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Lukijan.huomioita kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu