"Bråvallan musiikkifestivaaleilta viikonvaihteessa tehtiin ainakin neljä raiskaus- ja yli kymmenen ahdisteluilmoitusta. Nuoret naiset kertovat tulleensa raiskatuiksi konserttien aikana, yksi heistä esiintymislavan edessä. Myös muilla festivaaleilla tapahtui ahdisteluja, joissa poliisin mukaan oli kyse turvapaikanhakijanuorista."
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi tiistaina, että hallitus selvittää mahdollisuutta lakimuutoksiin kesäfestivaaleilla tapahtuneen seksuaalisen häirinnän takia.
Ruotsin televisio on raportoinut, että poliisi tutkii tällä hetkellä viittätoista raiskausepäilyä ja noin neljääkymmentä seksuaalisen häirinnän tapausta. Kaikki epäillyt tapaukset tapahtuivat kahden kesäfestivaalin yhteydessä Norrköpingissä ja Karlstadissa.
0Äänestä
kiristyyy
Saksa kiristää seksuaalirikoslakejaan - milloin Ruotsi tai Suomi?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ai vähän?
Polis avspärrat - Tafsa inte
"Bråvallan musiikkifestivaaleilta viikonvaihteessa tehtiin ainakin neljä raiskaus- ja yli kymmenen ahdisteluilmoitusta. Nuoret naiset kertovat tulleensa raiskatuiksi konserttien aikana, yksi heistä esiintymislavan edessä. Myös muilla festivaaleilla tapahtui ahdisteluja, joissa poliisin mukaan oli kyse turvapaikanhakijanuorista."
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/bravalla-52491
Ei kantsi lähtee kirkko nummel jos ei vedä sienii
Sitten kun te ja minä kasvamme vielä vähän ja tuo suomenkieli alkaa toimia niin sitten mekin menemme sinne eiks?
Kantsii mennä kirkko nummel happo trippil
http://yle.fi/uutiset/ruotsin_paaministeri_esittaa_lakien_tiukentamista_festivaaliahdistelujen_takia/9005137
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi tiistaina, että hallitus selvittää mahdollisuutta lakimuutoksiin kesäfestivaaleilla tapahtuneen seksuaalisen häirinnän takia.
Ruotsin televisio on raportoinut, että poliisi tutkii tällä hetkellä viittätoista raiskausepäilyä ja noin neljääkymmentä seksuaalisen häirinnän tapausta. Kaikki epäillyt tapaukset tapahtuivat kahden kesäfestivaalin yhteydessä Norrköpingissä ja Karlstadissa.
Saksa kiristää seksuaalirikoslakejaan - milloin Ruotsi tai Suomi?
http://yle.fi/uutiset/saksa_kiristaa_seksuaalirikoksiin_liittyvia_lakejaan__ahdistelijajoukkoon_kuulumisesta_rikos/9009612