Ruoka on aina ollut suursuosikkini ja on edelleen

Ruoka on aina ollut suursuosikkini ja on edelleenkin, mutta HYVÄÄ OLOA on vieläkin tärkeämpi asia mielestäni. . Haylie Pomroyn 2:2:3 Hyvää oloa - kirja on viime aikoina ollut ajatteluni virkistäjänä, pidän siitä.. Hyvää oloa oli suurin motiivini ottaa kirja luettavakseni.

Mitään kuureja ei ihminen saa pitää, se on ollut vankka mielipiteeni aina, mutta nuo ravintoaineiden aineenvaihduntaan vaikuttavat ominaisuudet alkoivat kiinnostaa. Äitini ja isäni olivat puutarhansa ja peltojensa kasvien tuottajia. Heidän mielipiteensä oli, että mitään keinotekoista ei saa päästää sisään ruuan mukana. Tässä kirjassahan juuri tuo ajatus korostuu: maissin, soijan ja vehnän geenimuuntelu hänen mukaansa on suuri haitta ihmisen aineenvaihdunnalle, koska keho ei tunnista niitä.
Sokerin hän sanoo olevan yksi pahimmista huonoista aineista, sen keho ampuu suoraan rasvasolujen täytteeksi. Ja sokeri lisäksi vaatii lisää, se koukuttaa yhtä kovasti kuin kokaiini, sanoo Haylie Pomroy.
Yleensä henki kirjassa on, ettei tehtaista tulevaa kamaa pidä syödä.

Minulle nousi mieleeni keskusteluni appeni kanssa, olimme aina hyvissä väleissä, mutta pientä kinaa oli ruokapöydässä jälkiruuan jälkeisessä tarjoilussa, kun valitsin pähkinöitä suklaan sijaan. Appi : "Eihän sinulla ole liikakiloja ainakaan väärissä kohdissa, miksi et ota suklaata?" Sanoin, että se on tehty tehtaassa. Hän siihen: Mutta onhan kengätkin tehty tehtaassa! Vastasin, että niitäkään en syö.
Nauruun päättyi kinamme sinä iltana Töölössä, mutta mielipiteeni olen pitänyt. Ja nyt Haylie Pomroy on aivan samaa mieltä: puhtaita luonnontuotteita vain suusta sisään!

(Appeni oli aina herrasmies, siksi oli pientä kehumistakin taas tuossa kinassakin, hän ei naista loukannut ikinä.)

En silti nytkään mlllekään kuurille ala, mutta tuo Haylie Pomroyn kirja on kyllä tosi-tosi mielenkiintoinen. Kuulin että sen painos olisi jo loppunut, mutta uutta varmaan tehdään.

Hyvää jatkoa!
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joku harrastaa, itse en todellakaan kuureja pidä, tähän lainasin yhden esimerkin:

"Olen ymmärtänyt tämän niin että kuuri on se 28 päivää ja sitten jokainen on oppinut miten oma kroppa reagoi ja rakentaa siitä sitten oman ruokavalion .
Minä sovellan nyt viikolla 6 sillä en oikein kestä niitä hiilareita.
En ole kertaakaan käyttänyt ruoka-annoksia vaalla tms. Mutta paino tippuu koko ajan ja olen pirteä, energinen ja voin hyvin. aineenvaihdunta toimii loistavasti -6.2 kg ajassa 5 viikkoa ja 2 pv. Olen tyytyväinen ja kahvi on jäänyt lopullisesti, en ole kaivannut makeaa kertaakaan, en edes juustoa sillä tavalla kuin ennen.
Minun välitavoite on 5.9 kg päässä. Pian olen siellä!
Tsemppiä meille kaikille."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yit kirjoitti:

Ruoka on aina ollut suursuosikkini ja on edelleenkin, mutta HYVÄÄ OLOA on vieläkin tärkeämpi asia mielestäni. . Haylie Pomroyn 2:2:3 Hyvää oloa - kirja on viime aikoina ollut ajatteluni virkistäjänä, pidän siitä.. Hyvää oloa oli suurin motiivini ottaa kirja luettavakseni.

Mitään kuureja ei ihminen saa pitää, se on ollut vankka mielipiteeni aina, mutta nuo ravintoaineiden aineenvaihduntaan vaikuttavat ominaisuudet alkoivat kiinnostaa. Äitini ja isäni olivat puutarhansa ja peltojensa kasvien tuottajia. Heidän mielipiteensä oli, että mitään keinotekoista ei saa päästää sisään ruuan mukana. Tässä kirjassahan juuri tuo ajatus korostuu: maissin, soijan ja vehnän geenimuuntelu hänen mukaansa on suuri haitta ihmisen aineenvaihdunnalle, koska keho ei tunnista niitä.
Sokerin hän sanoo olevan yksi pahimmista huonoista aineista, sen keho ampuu suoraan rasvasolujen täytteeksi. Ja sokeri lisäksi vaatii lisää, se koukuttaa yhtä kovasti kuin kokaiini, sanoo Haylie Pomroy.
Yleensä henki kirjassa on, ettei tehtaista tulevaa kamaa pidä syödä.

Minulle nousi mieleeni keskusteluni appeni kanssa, olimme aina hyvissä väleissä, mutta pientä kinaa oli ruokapöydässä jälkiruuan jälkeisessä tarjoilussa, kun valitsin pähkinöitä suklaan sijaan. Appi : "Eihän sinulla ole liikakiloja ainakaan väärissä kohdissa, miksi et ota suklaata?" Sanoin, että se on tehty tehtaassa. Hän siihen: Mutta onhan kengätkin tehty tehtaassa! Vastasin, että niitäkään en syö.
Nauruun päättyi kinamme sinä iltana Töölössä, mutta mielipiteeni olen pitänyt. Ja nyt Haylie Pomroy on aivan samaa mieltä: puhtaita luonnontuotteita vain suusta sisään!

(Appeni oli aina herrasmies, siksi oli pientä kehumistakin taas tuossa kinassakin, hän ei naista loukannut ikinä.)

En silti nytkään mlllekään kuurille ala, mutta tuo Haylie Pomroyn kirja on kyllä tosi-tosi mielenkiintoinen. Kuulin että sen painos olisi jo loppunut, mutta uutta varmaan tehdään.

Hyvää jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu