En tiedä mitä tehdä

Okei, elämäni on tällä hetkellä aika pohjamudissa. Minulla on velkaa reilut 30 000 ja myös ongelmia poliisin kanssa, syyskuussa minulle tulee ehdollinen tuomio ja lisää korvattavaa ja toinen syyte on myös esitutkinnassa. Se vaikeuttaa työnsaantia että voisin maksaa velkojani pois. Tällä hetkellä olen myös asunnoton, henkilötodistukseni ja muut tavarani (vaihtovaatteet,hygieniatarpeet,eväät) varastettiin. Rahaa ei ole ollenkaan matkassa ja pankistakaan en voi nostaa. Jotta saisin henkilötodistuksen tarvitsisin rahaa,eikä ole ketään keneen puoleen kääntyä. Hyvät neuvot ovat tarpeen. Mihin Oulussa voi mennä tälläisessä tilanteessa. Päihdeongelmia tai mitään riippuvuuksia ei ole, joten voiko kentätiellekkään mennä?
6424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sinuna ottaisin ensimmäisenä yhteyttä Oulun sosiaalitoimeen. Käsittääkseni pääset sinne selvittämään asioitasi myös ajanvarauksella, joka mielestäni olisi hyvä aloitus kohdallasi.

Ainakin Helsingissä sossu maksaa maksusitoumuksella uuden henkilökortin hankkimiskulut valokuvineen päivineen. Itse sain sen niin, taloudellisesti oli tiukkaa.

Mahdollisesti myös uuden asunnon takuuvuokran. Tiedän tapauksia Helsingistä, jotka ovat saaneet katon päänsä päälle tällä tavalla. Joten eiköhän se onnistu myös Oulussa. http://www.ouka.fi/oulu/sosiaali-ja-perhepalvelut/sosiaalityontekijat

Äänestä

Täällä kun voi olla nimettömänä, niin voitko vähän avata, mistä nämä tuomiot on tulossa? (niin yleisellä tasolla, ettei sinua pysty yhdistämään henkilönä kertomaasi asiaan).

Äänestä
  • Jatkan vain...

    On sitä pahemmistakin lähtökohdista noustu takaisin elämään, älä ole liian toivoton :)

    Äänestä

Yksi vaihtoehto on hypätä odinin pöljiin katutramppaajiin ja kuulua jengiin,siellä
pääset kaltaistesi joukkoon purkamaan katkeraa elämäsi alamäkeä! :)
-Omat liukurit mukaan.

Äänestä
  • Ei ole todellista, sama RKP-trolli tälläkin palstalla.

    Äänestä

Kyllä talveksi muutto Fuengirolaan olisi tosi aiheellinen.
Siellä ainakin tarkenee olla tähän aikaan vuodesta jopa ilman asuntoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SatuNeuvoton kirjoitti:

Okei, elämäni on tällä hetkellä aika pohjamudissa. Minulla on velkaa reilut 30 000 ja myös ongelmia poliisin kanssa, syyskuussa minulle tulee ehdollinen tuomio ja lisää korvattavaa ja toinen syyte on myös esitutkinnassa. Se vaikeuttaa työnsaantia että voisin maksaa velkojani pois. Tällä hetkellä olen myös asunnoton, henkilötodistukseni ja muut tavarani (vaihtovaatteet,hygieniatarpeet,eväät) varastettiin. Rahaa ei ole ollenkaan matkassa ja pankistakaan en voi nostaa. Jotta saisin henkilötodistuksen tarvitsisin rahaa,eikä ole ketään keneen puoleen kääntyä. Hyvät neuvot ovat tarpeen. Mihin Oulussa voi mennä tälläisessä tilanteessa. Päihdeongelmia tai mitään riippuvuuksia ei ole, joten voiko kentätiellekkään mennä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu