Kommunistit uskoi ihmisen uudelleen ohjelmointiin.
Miten tyhjästä nyhjästään.
Miten tyhjästä nyhjästään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä tiedemiehet ovat niin paljon edellä kansaa tiedossa ja taidossa, että heitä on jopa syytä varoa ja kuunnella. Esimerkiksi idän kommunistit ovat oppineet purkamaan aivopesun tuloksena syntyneen pasifismin, vaikka lähinnä kiinalaisten suorittamaa aivopesua pasifistiksi on pidetty aina purkamattomana ja varmana systeeminä.
Kyetään tekemään entisestä pasifistista sotaan ja väkivaltaan sitoutunut soturi.
Ihmisen aatemaailma kyetään siis uudelleen ohjelmoimaan parin vuoden tiiviin koulutuksen avulla. Paljon muuhunkin tiede pystyy. Ihminen on syntyessään tabula rasa ja ensimmäinen ohjelmointi ja kasvatus on tietenkin utopistinen, humanistinen ja ylimitoitetun pasifistinen länsimaissa. Tuon ensimmäisen ohjelmoinnin purkaminen onnistuu kyllä.
Etelässä on edetty sangen pitkälle paikka paikoin lapsisotureiden tuotannossa. Siellä tabula rasan ensimmäinen ohjelmointi on nykyisin aivan toisella tolalla kuin länsimaissa.
"Etelässä on edetty sangen pitkälle paikka paikoin lapsisotureiden tuotannossa."
Lapsisotureissahan ei ole mitään uutta. Uskonnot ovat aina keskittyneet aivopesemään mahdollisimman nuoria, opettamalla nämä rukoilemaan ja kertomaan heille taruja totuuksina.
Sillä ei ole merkitystä mitä tiedevastaiset (esim. evoluutiota vastustaneet) kommarit ajattelivat männävuosina. Se touhu on kuollut neukkulan mukana ja kuopattu.
Ajatteletko kehitysvammaisena kenties Hawkingia? Hänhän ei ole kehitysvammainen vaan hänellä on tauti, joka rapauttaa hänen liikehermojaan.
Mikään ei tietenkään estä kehitysvammaista tulemasta tiedemieheksi.