Islanti, talous, Palestiina ja jalkapallo!
Pohjoismaista Islanti on jo ennen Ruotsia tunnustanut Palestiinan ja tämä näkyy siunauksina niin taloudessa kuin jalkapallossakin!
HYVÄ!
Pohjoismaista Islanti on jo ennen Ruotsia tunnustanut Palestiinan ja tämä näkyy siunauksina niin taloudessa kuin jalkapallossakin!
HYVÄ!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Takapakkia saattaa kuitenkin tulla EU:hun kuulumattomuuden tai tasa-arvoisen avioliittolain takia esim. Heklan purkautumisen muodossa;)
Voi ei! Kyllä jokaisen maan, jossa on tulivuori, pitää tarkkaan tehdä vain oikeita ratkaisuja.
Ei siinä paletouhut meinaa vaan se että Islanti ei kuulu siihen hirviöön (eu) johon Suomi kuuluu. Sillä maalla on voitontahto ja itsetunto kohdillaan toisin kuin suomalaisilla. Kansallinen ylpeys joka ei anna eu:n hyppiä silmille. Nämä talouden ja jaliksen menestyksen salaisuudet.
Kahdeksan parhaan joukkoon pääsi kisoissa seitsemän maata EU:sta, jos Wales voidaan siihen maaksi laskea.
Niillä seitsemällä on selkeästi voitontahto ja itsetunto kohdallaan.
Voimme todeta yhdessä, että Suomi on huono EU:n maa, ja on ollut huono myös siitä ennen. Ei koskaan mihinkään lopputurnaukseen.
Mut annas olla kun päästään jääkiekkoon!
Niin, ja pesäpalloon. Niissä Suomi on aika haka.
Mutta maailmalla huomioidaan vain futismenestys.
Ranska nuijii Islannin 4-0
Pelataanko helvetissä jalkapalloa? Loputtomia turnauksia vuodesta toiseen? Jatkuvassa helteessä?
Ryssän helevetissä pelataan jääkiekkoa.