Ainakin kasvualueilla on talokauppa piristynyt, mutta talojen koot on pienentyneet.
Juttua oli 10 uutisissa
Juttua oli 10 uutisissa
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotain tolkkua on siinä, että yhden lapsen perheen talo ei enää ole päälle 150 m^2. Saa rakentaa jos rahaa on, useimmiten vaan siinä menee viimeisetkin siemenperunat.
Suuntaus on ollut pienempiin paketteihin, mutta yleisesti ottaen talokauppa on todella seis. Joka muuta väittää, niin linkkiä siihen uutisen jossa talopakettitoimittaja kehuu myynnillään.
Juu Maikkarin kymppiuutisissa oli eilen juttua, en vaan muistanu millaista nousua oli, mutta jos pienikin nousu edellisvuoteen nähden, niin kai sekin on nousua. Lähinnä kai kasvualueille keskittyy?, voi olla että rakentaminen ei tule enään koskaan olemaan samanlaista, siis OKtalo puolella. Kasvukeskusten rakentaminen(kerrostalot,liiketilat yms) taas ei koskaan oo tainut olla näin suurta,,,tietty 60-70-luku erikseen.
Se olisi jälleen kerran eräs tunnettu tehdas kiikun kaakun. Sisäpiirin tietoa omaavana en voi mainita merkkiä. Jos taloa tilatessa takuuasioiden hoitaminen yhtään mietityttää, firman talouden tilasta saa vinkkiä siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Useammalla talotehtaalla on täysin katteettomia lupauksia. Jos joku tehtaan lupaus kuullostaa epäilyttävän hyvältä, kysykääpä yksityiskohtia miten luvattu temppu hoituu käytännössä.
Omatalohan ei saanut edes kunnalta lisärahoitusta, konkurssi lähellä. Samoin Honkarakenteelta on rahat loppu. Jompaa kumpako näistä Käki tarkoitit?
En voi kommentoida paljastamatta tiedonlähteitäni.
Laita asiakastieto.fi -linkki firmaan, niin et kerro mitään sisäpiiritietoa.