Pohjantähti asiallista toimintaako???

Kertomus pohjantähden toiminnasta vanhingon sattuessa sekä virkailijoiden toiminnasta asiakaspalvelussa
131883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

paha mennä sanoo mitään ku aloitus aika "vihjeetön"...

Äänestä

Oho lipsahti lähtemään aikaisemmin.

Niin Jouduin aikoinani kolariin jossa loukkaantuminen ja todettiin ns aivovamma.
Minulle kirjoitti Neurologian Dosentti,Ortopedian Dosentti,Psykiatri,Psygologi tutkimustensa jälkeen paperin jossa todettiin kyseinen asia.Sehän meni sitten vakuutusyhtiö pohjantähteen josta tuli palautteella ettei tuollainen vamma voi syntyä liikenneonnettomuudesta.No minultahan käämit paloi ja soitin ko yhtiöön ja vaadin saada keskustella kyseisen ratkaisun tehneen henkilön kanssa. Pitkän keskustelun jälkeen sain tiedon että voin keskustella ko henkilön kanssa mutta ehtona se että puhelu nauhoitetaan ja jos hiemankin uhkailua tms niin oikeus juttu. Sain päätöksen tehneen henkilön linjan päähän ja kysyin että mikä olet koulutukseltasi,hän sanoi olevansa fysioterapuetti. Niin vakuutusyhtiöllä on korkeesti koulutettuja fysioterapeutteja korkeammin kolutettuja kuin ortopedit,neurologit,psykiatrit,psygologit. Hyvä pohjantähti.
Olen aina sanonut että pohjantähden rekrytointi on kunnossa sillä korkeasti koulutettuja asiantuntijoita sekä virheettömiä virkailijoita joita on koko firma täynnä.
Lisäksi pohjantähden tuomareiden mukaan pohjantähden edustajat eivät valehtele mutta voivat muistaa asioita väärin... Seuraava asia siitä.

Auton rekisteristä poisto jonka lupasi ko firman edustaja tehdä. Jätti asian hoitamatta mutta sanktiot minulle. Ja tuli muuten suoraaan perintäyhtiön kautta ilman mitään ennakko tietoja tai laskuja.
Kyseinen tapahtuma kävin henkilökohtaisessti konttorilla auto asiassa jossa sovimme miten menetellään. Siten seuraava kummallisuus pohjantähdellä. Me olimme kahdestaan konttorilla kun sovimme vakuutuksia ym asioita,kun olin lähtemässä pois tuli konttorin toinen virkailija paikalle. Nyt kun selvitimme asiaa niin tämä toinen virkailija on kuullut keskustelumme ja todistaa asian keskustelun kuulleenna henkilönä.Ne on aika fakiireja eivät ole edes siinä tilassa tai rakennuksessa mutta kuulevat ja tietävät mitä olemme keskustelleet. Hyvä rekry!! James Bondeja. Minulla oli kolme kaveria odottamassa autossa ja he näkivät kun virkailija lähti ja tuli paikalle. Ei ole pätevä todiste vakuutusyhtiölle tai riittävä.
Lisäksi itäsuomen aluepäällikkö totesi minulle että, minun on tunnettava vakuutus lainsäädäntö kysyin häneltä että jos puran tossa moottorin niin tuletko kasaamaan sen.. Ei ole kuulemma sama asia. Minun on tunnettava vakuutuslaki ja koukerot mutta vakuutusyhtiön ei tarvi sitten tuntea minun hommiani. Hänen mukaansa heillä on virheettömiä virkailijoita. Lisäksi kyseinen konttori on kotipaikkakunnallani ja aina kun kyseinen virheetön virkailija tulee vastaan tai osumme samaan esim kauppaan hän pälyilee kun susi nus.... ja pakenee paikalta.
Ei ole sällillä munaa selvittää tekemäänsä sotkua vaan tuli aluepäällikköä ja lakimiehiä niskaan. Hyvä pohjantähti asiakasspalveluako?
Mikä tässä oppina . Virheettämillä vakuutusvirkailijoilla ei ole vastuuta lupauksistaan. Puheisiin ei voi luottaa. Ottakaa kaikki kirjallisina virheettömiltä virkailijoilta. isot päälliköt siellä ei osaa muuta kun vinoilla ja haukkua kun ei tunne vakuutuslakia. lisäksi kun sain kuulla että vain heidän esimieheensä saa keskustella kanssani mutta en vieläkään tiedä kuka se esimies on vaikka olen useamman soittopyynnön jättänyt asioiden tiimoilta.Virheettömien virkailijoiden rekry vain pohjantähdellä. Hienoa virheettömät virkailijat.
Vakuutusyhtiön virheettömät virkailijat vovat siis aiheuttaa asiakkaille rahallista tappiota ja kuluja ilman vastuuta teoistaa ainaskin pohjantähdellä.

Lisäksi vakuutuslautakunta ja vakuutusoikeus pesee kätensä näistä asioista sillä kun alkaa näyttään että maksajana onkin vakuutusyhtiö niin ko instanssitit eivät ota asioihin kantaa.

Mitä opimme Liikenne vakuutus on lakisääteinen ja sen pitäisi korvata toiselle ajoneuvolle aiheutuneet vahingot sekä henkilö vahingot.Ei pidä paikkaansa,ainaskaan pohjantähdellä. Miksi sitten pakollinen ja lakisääteinen vakuutus kun ei sitten korvaa sitä mitä pitäisi.

Vakuutusvirkailijalla ei ole mitään vastuuta teoistaan tai puheistaan vastuu on aina vakuutuksenottajalla.

Mitä teemme vakuutuksilla??

Äänestä

Törkeää toimintaa. Taidan siirtää vakuutukset pois pohjantähdestä.

Äänestä

Myös minulla vastaavaa toimintaa. Liikenne vakuutus on pakollinen mutta pohjantähden korvausvastuu on ihmeellinen.Lainsäätäjällä olisi töitä.

Äänestä

Kysymys pohjantähden tuomareille. Vakuutusvirkailijat eivät valehtele he voivat muistaa asioita väärin. Mites jos asiakas muistaa asioita väärin onko se edelleen pertos tai rikos tai valehtelu???

Äänestä

Millä perusteella on fysioterapeutti korkeammin koulutettu kun lääkäri?
Eikö silloin fysioterapeutti laita lähetteen lääkärille eikä päinvastoin?
Aikoinaan jo vakuutusmyyjän suullinen lupaus asioiden hoitamisista ja korvattavuudesta oli riittävä ,mutta onko niin että kasino peli vie rahat ja korvaukset maksetaan vain ja ainoastaan oikeuden päätöksellä.

Äänestä

Hyviä kysymyksiä joita olen esittänyt pohjantähteen lakimiehille saamatta vastauksia.
Heidän toiminta tapansa vain on tuollainen. Ihmetystä itsessäni herätti myös se että ko firma laittaa tuleen minulle postia vielä että suosittele heitä ystävällesi saat palkintoja. Mulle olis palkinto kun korvaisivat niinkuin kuuluu ja oikein on ja virheettömät virkailijat laitettaisi ulos talosta ja otettaisi inhimillisiä tilalle.

Äänestä

Itselläkin huonoja kokemuksia yhtiöstä. Vakuutuksia myydään lipevänä, mutta onnettomuuden sattuessa ei tipu korvauksia. Ei vaikka syytön osapuoli. Kaiken näköistä ihme selitystä kyllä löytyy, jolla korvaukset evätään. En suosittele missään tapauksessa kenellekään kyseistä vakuutusyhtiötä. Antavat itsestään ihan väärän kuvan vakuutusta kaupatessa, kun karu todellisuus asiakkaalle paljastuu vasta vahingon sattuessa.

Äänestä

täähän firma on. paskatähti

Äänestä

sinulla oli siis 3 todistajaa jotka näkivät tilanteen ja sekö ei kelpaa pohjantähdelle? Montako pitäisi olla että kelpaa??

Äänestä

Yksi uskottava.

Äänestä

se on sitten pohjantähden virkailija varmaan se uskottava

Äänestä
  • En osaa muuta sanoa näillä kommenteilla mitä tässä lukenut,elkää missään nimessä menkö tähän pohjantähteen. Liian paljon joutuu selittelemään eikä sittenkään saa korvauksia. kiertäkää kaukaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiakaspalveluako kirjoitti:

Kertomus pohjantähden toiminnasta vanhingon sattuessa sekä virkailijoiden toiminnasta asiakaspalvelussa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu