Jumala &kumpp. aloittavat jo ennen heräämistä

Jumala & kumpp. (Sen rikollisen, kriminaali-Jeesuksensa kanssa varsink.) aloittavat, hyökkäävät kimppuun, huoraamaan JO ENNEN kuin edes heräämme. Ja jatkavat, vatkaavat, vellovat koko päivän, JOKA pvä, koko päivän, yötä päivää, JOKA Hetki!

Näin Herrat ovat toimineet, harrastaneet JO yli 10 vuoden ajan (eri asioiden kera, mutta samalla lailla, yhtä ällöllä, vaarallisella tavalla). Ja itse asiassa näin on ollut, jatkunut eri ihmisillä/henkimaailman olennoilla JO kautta Aikain, ennen JO vuodesta nolla, jolloin Herrat Valtiaat alkoivat murhata, teurastaa niitä alle 2 vuotiaita poika-lapsia. Varhais-Keski-Ajat, Keski-Aika, Noita-vainot, Ristiretket ja NYT tämä "Lopun Ajan-löpinät", Heidän Apocalyptinen VALEpaskansa (viim. 10 vuoden aikana on menty lujaa kuin Noita-vainojen ja Keski-Ajan tyyliin).

Vaikka olisimme kuinka nätisti, hiljaa (että emme sanoisi, kertoisi kuvinkaan kellekään), kunnolla ja varovaisesti, niin Herrat senkin edestä tulevat vieläkin vaarallisempaa, haitallisempaa, inhottavampaa huoraamistaan, inhottavaa ällöä enemmänkin tänne aikaansaamaan. Ja kun aikaansaavat sitä HETKEÄKÄÄN enempää, niin se kaikki on enemmän kuin vaan aikaansaamista, OIKEA rikollinen teko, aiheuttaminen, tietoisesti ja jatkavat vaan, haluavatkin.

Ja mekö (oikein kukaan/mikään) oltaisiin muka hiljaa, kun nämä Noita-vainot ja Pimeä Keski-Aika sen kuin alati jatkuu vaan, historiansa toistaa itseään jatkuvasti?! Yhdenkään Uhrin kohdalla, kontolta, kohtelusta EI olla ENÄÄ kukaan/mikään hiljaa, turpa kiinni, VAAN kaikki asiat, aiheet, Herrojen aikaansaannokset, ja ne tarkoituksella olleet juuri eritoten, ON kerrottava, vaikka kuvin, tekstein, laulujen sanoituksin, kuvanveistämällä, kaikille! On VALISTETTAVA kaikkia kansoja, jottei YKSIKÄÄN ENÄÄ ajautuisi, joutuisi Herrojen (minkään Valtiaiden) alhaiseen huoraamis-juttuihin. Ja jotta kukaan/mikään EI enää pelkäisi, olisi kauhuissaan, että miksi tätä tällaista tapahtuu, ja miksi se EI koskaan LOPU!

Muistakaa, että meillä EI ole varaa, ei vaihtoehtoa, yhdenkään kohdalla, olla ENÄÄ hiljaa, vaimennettuina, EI tällaisten Noita-vainoaikojen ja Keski-Aikojen asioiden eikä aikakausien, tapahtumien jälkeen, EI takia, ei Aikana, EI YHDENKÄÄN kiipeli-ansaan joutuneen, häväistys-kärsimyksen osakseen saaneen TÄHDEN! Ymmärtäkää JO Herrojen kautta aikain siellä JO aloittamansa Apocalyptinen lautapeli-asetelmat. Ilkeästi lautapeli-nappuloina käyttää meitä, niin ihmisiä (onnettomia, avuttomia uhreja) maan päällä kuin "taivaassa", henkimaailmassa niitä olentoja, omaisiamme!
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

huoraavatLautapelinsä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu