Kunkut kommetoi toisiaan

13330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Primadonna Danny Tapsukasta:

"Tupsukka on alusta asti ollut transsusieluinen epätaiteilija, jonka epä-ääni suorastaan haisee. Se on kamalaa ja on kuin p*skaa. Se on niitä harvoja suomalaisia epätaiteilijoita Pepsodent Kullibergin lisäksi, jotka ovat yrittäneet harjoitellea lauluopintoja koko ikänsä ja surkeasti niissä epäonnistunut. Sillä on äärimmäisen suppea koulutuspohja, jos ollenkaan, ja se on kaksisuuntainen mielenterveydeltään - raiskaa klassisen musiikin, joulumusiikin, iskelmän.. Se on kävelevä katastrofi.
Sitä kuuntelemalla menettää kuulonsa ja katsomalla menettää näkönsä. Sillä on se kauhea kiukaisuääni, jota feminiinisessä valelaulajassa ehkä pitää olla. Joten olen kahden hyvin naismaisen epämiehen kanssa liikkeellä."

Primadonna Frederik Tapsukasta :

"Tupsukan ilmeitä, epä-ääntä ja homoenergiaa voi ihmetellä lavalla, mutta sillä onkin e-pilleripurkki taskussa, että se nappailee sieltä koko ajan naisten e-pillereitä. Tapsukka on järkyttävä epäesiintyjä, olen inhonnut sitä jo ennen kuin itse aloitin primadonnan urani.
Tapsukalla on järjetön määrä raiskattuja epähittejä. Delilaah, Tulkaa pojat takaisin ja A-D-H-D. Meillä tulee niin saatanan hauskaa ja lompakkommekin tulevat pullottamaan kun saamme epäesittää niitä festareilla typerän mauon omaavalle kansalle. Minun suosikkini Tapsukan epäkappaleista on omaelämäkerrallinen A-D-H-D".

4Äänestä

Primadonna Frederik musiikkineuvos-primadonna Dannysta:

"Danny-Donaldilla on paljon epähittejä. Pähkäiltiin Tapsuliinin kanssa, että onko sillä eniten Suomessa p*skoja ykköslevyjä, mutta siitä olemme vähän eri mieltä. Danny-Donaldilla on Kulliviiriä ja Panokatua. Keikoilla haluamme esittää panobiisejä. En mä ala siellä laulamaan näitä epäkappaleita, vaan pistän Tapsuliini Kansan hyppimään ja pomppimaan näitä epäkappaleita - ja rääkymään epävireisesti mukana. Mä vaan heilun ja teen aaltoja. Odotan eniten Tapsuliinilta Danny-Donaldin Hän on transsu -kappaleen fyysistä epätulkintaa.
Danny-Donald on kauhea epäartisti ja ottaa meidät molemmat hyvin. En voi sanoa siitä mitään hyvää, muuten alamme potkunyrkkeilemään toisiamme nivusille. Emme saa aikaiseksi mitään. Jos joku ei ole päin persettä, niin keskustelemme niistä - laitamme sen menemään päin perseitämme ja varsinkin kun on kyse teknisistä vempaimista."

Primadonna Tapsuliini musiikkineuvos-primadonna Dannysta:

"Vihaan Danny-Donaldissa eniten Kulliviiri-kappaletta. Yritimme samaan aikaan levyttää, tein jonkun toisen p*ska kappaleen ja Danny-Donald himoitsemani Kulliviirin. Siinä kappaleessa on hemmetin pornahtavat luonnolliset sanat ja homodraivi. Aina kun epäsapelimestari Jaakko Tuho ja epä-äänittäjä Jouko Ahteri laittoivat epävireiseen pianoon makean transsahtavan soundin sillä lailla, että he pistivät Jallusta leikattuja ohuita dildosiivuja kieltensä väliin. Siitä tuli pornahtavan uniikki.
Siitä tulee ensiksi luonteenpiirteistä mieleen sellainen huoramaisuus. Danny-Donald kettuilee aina ihmisille törkeällä ja alhaisella tavalla. Se on kauniisti sanoen tukeva 'mahtisonni'. Pitkä epäura, jonka se on valitettavasti luonut - eihän sitä voi olla inhoamatta. Ensiaskeleet, jotka se otti 60-luvun Kutri-Helunan hameen alla olosuhteissa jotka vieläkin puistattaa ja ryhtymällä tekemään jotain sellaista, mitä kukaan ei ollut Suomessa tosissaan vielä tehnyt - tuomalla sinne kikkelimeininkiä. Danny-Donald osasi satsata muuhunkin kuin mikrofonin takana tumputtamiseen."

4Äänestä

Primadonna Danny Reetusta:

"Reetu-epäsonnilla on noin 4 levytettyä epälaulua, ellei peräti 5. Sillä on aina ollut tunnusomaista se, että se on sekoittanut epälaulujensa törkyteksteihin törkyhuumoria ja machohomostelua. Haluan kuulla keikoilla erityisesti Reetu-epäsonnin 'Jorma, Jorman", koska kappaleessa on se viriili, syötävänkomea Jorma
Haluan myöskin sanoa, että se on tämän alan ehkä parhaiten viagra-asiansa hoitanut epätaiteilija. Kaikilla on se käsitys, että Reetu-epäsonni on sellainen kulliveli-siskokulli, mutta itseasiassa se on hyvä imijä ja seuraa perseitämme. Reetu-epäsonni saa myös tyhmän yleisön voimaan pahoin. Olemme kaikki omalla tavallamme typerän yleisömme kiduttajia, ja Reetu-epäsonni on tässä natsistisen erinomainen."

Primadonna Tapsuliini Reetusta:

"Reetu-epäsonnissa parasta on seisokki, joka nousee ensiksi pintaan ja täydellinen suorituskyky. Vie tajut mennessään. Voi sanoa, että vähän pikkaisen vierastan sitä, kun muut kutsuvat meitä Finhintti-kuningattariksi. Sanon tämän nyt oikein pahalla ja ketutuksen riivaamalla kateellisuudella, että Reetu-epäsonni on minun salarakas pomppiduu. Uusia Perttejä ja painijoita sillä riittää joka niemen notkoon, ja niissä on meikätytöllekin paljon valinnanvaraa nivuskiertuetta ajatellen."

4Äänestä

VOE, VOE srntän taas....Kyllä tuolla primadonna- kirjoitajalla heiluu ihan selvästi aivot siellä jalkovälissään.

1Äänestä

Onpas+siinä+yllä+taas++aikamoinen+"neropatti"+juttua+mieleisekseen+käännellyt+ja+väännellyt.+Ymmärrän+,että+juttusi+on+viimisenpäälle+kärjistettyä+sarkasmia,+mutta++siitä+voi+olla+kyllä+100%+varma+,ettei+Danny+tai+Reetu+ole+homppeleita.+Tapsasta+ei+ole+niin+varmaa+tietoa,++mutta+on+tai+ei+niin+sen+vaan++sanon+,että+ei+ne+homppelit+oikeesti++koko+ajan+mieti+jotain+kikkelijuttuja,+kuten+juttusi+antavat+ymmärtää.+Ymmärrän+,että+joihinkin+tuollainenkin+huumori+uppoaa+,mutta+ei+minuun.

1Äänestä

Loistavaa analyysiä kolmelta primadonnalta ! Bravoo! Bravoo! Bravoo! :D :D :D

4Äänestä

Kolme vanhaa käppänää. Hui! Kuin jostain kauhukabinetista karanneet - kaikki kolme.
1. pallonaama-danny noilla helkutan donaldtrump-häivenillä. luulee olevansa enemmän kuin mitä on. Parturiin danny!
2. viirusilmä-tapsukka noilla viirusilmillään, rasvaletillään ja kalmankalpealla ihollaan. tuittupää ja nokka pystyssä muita katsellen. Aurinkoa ottamaan tapsukka!
3. irvileuka-reetukka typerine ilmeineen ja värjätyillä hiuksillaan. Unohtamatta lapsellisia machojuttujaan. Mene komeuskirurgille jos et halua vanheta reetuseni!

Ja näitä joku vielä ihailee ?

4Äänestä

Vielä kun saataisiin naiskauneutta (sarkasmia!) mukaan Kutrihellun ja Paula Koon muodossa niin olisi kvintetti täydellinen. "menneisyyden vangit" voisi olla tämän kvintetin nimi.

4Äänestä

Noi mitään kunkkuja ole...

4Äänestä

Arvostan T. Kansaa on laulanut paljon hyviä biisejä. Ja ei se laulutaito ole mihinkään kadonnut. Se vaan on niin helppoa arvostella. Heittää pilkkakirvestä. Niin tehtiin aikoinaan Olavi Virralle myös. Tässä maassa asuu katajainen kansa,yksi ravinnon muoto on pilkkakeitto meillä. On niin helppo roiskii kun ei tarvi siivota.Iva ei tästä maasta lopu. Yhteen täällä ei osata puhaltaa, toivottavasti nuoret osaa käyttää sitä väylänä menestykseen. Ainakin nuoret muusikot sitä tekevät.

Äänestä
  • Todella hyvä ja oikeaan osunut kommentti nim.mer.k "todentotta ". Eipä noista räksyttäjistä kannata kuitenkaan kenenkään välittää... Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

    Äänestä

Siis T.Kansa EI osaa laulaa, ei ole koskaan osannutkaan. Eläkkeelle ja vanhainkotiin kaikki kolme. Tapanifanit ne täällä jaksavat räksyttää törkyviesteillään. Sääliksi käy.

4Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kolmekunkkua kirjoitti:

Finhit-kunkut luonnehtivat toisiaan Iskelmän haastattelussa : http://www.iskelma.fi/uutiset/musiikki/danny-tapani-kansa-ja-frederik-ruotivat-toistensa-luonteet-ja-kovimmat-hitit-121055

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu