Euroopan yhteisvaluutta on siitä paska idea että se tuottaa positiivisia tuloksia vain talouksille jotka tuottavat paljon vientiä ulkomaille. Maat jotka pystyvät kilpailemaan viennistä keskenään toimivat mainiosti, mutta eurosta kärsivät pienemmät maat, syrjäisemmat maat, kuten Suomi, koska suomella ei ole samansuuruista vientiä verrattaessa esimerkiksi Saksaan.
Suomessa, sekä kaikissa muissakin maissa, tulisi olla 2 valuutta järjestelmä. Ensimmäinen valuutta, kotimaan valuutta olisi kotimaan talouden vakauttaja, jota jokainen kotimaan valtio kontrolloi, näin siis voisi vapaasti printtailla rahaa, tuottaa palveluita yms teollisuutta kotimaahan.
Konversiovero kotimaan ja ulkomaanrahan välissä olisi oltava aina suurempi siirryttäessä ulkomaan valuuttaan, samalla tulisi myös kansalaisille jakaa tuota ulkomaanvaluuttaa palkan mukana, esim Henkka saisi 2500 euron sijaan 2000 markkaa ja 500 euroa. Jos Henkka haluaa vaihtaa markkoja euroiksi ostaakseen ulkomaalaisia tuotteita tulisi Henkan maksaa valtiolle 50% markoista euroon. Näin valtio voisi saada rahaa konversioverosta ja käyttää sitä tukemaan kotimaisia yrityksiä ja niiden kilpailua ulkomaalaisia yrityksiä vastaan.
Asiasta lisää
https://tuukkalampela.wordpress.com/2015/02/05/suomen-markka-euron-rinnalle/
http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdottajalta ovat tainneet unohtua Greshamin laki ja sosialististen maiden valuuttamarkkinoiden kokemukset. Vai onko toiveena sittenkin se, että suomalaiset vaihtavat rahansa mustassa pörssissä turisteilta?
Mutta+muistatko+mitä+tapahtui+kreikalle?+Valtio+otti+liikaa+lainaa+(koska+ei+yksinkertaisesti+voinut+vain+tulostaa+sitä+vapaasti+kuten+aiemmin)+ja+on+aika+pahassa+jamassa+euron+kanssa.
Jos+kreikka+olisi+pystnyt+Drakmassa+niin+Drakma+itsessään+olisi+devaluoitunut+ja+ulkoisten+palveluiden+ostovoima+heikentynyt+NIILLE+joilla+sitä+omaisuutta+on+jäänyt+käteen.+Mutta+se+ei+olisi+horjuttanut+euron+vakautta+ollenkaan+mikäli+näin+olisi+tehty.+Ulkomaisten+tuotteiden+ostovoima+tietysti+olisi+ainakin+hetkellisesti+kärsinyt,+koska+kreikan+inflaatio+olisi+(kuten+on+muutenkin+käynyt)+heikentänyt+myöskin+euron+ja+drakman+kurssia.
Ero+olisi+myöskin+siinä+ettei+Kreikassa+olisi+25%+työttömyyttä,+kuten+ei+muissakaan+euromaissa+joissa+on+korkea+työttömyys,+joten+niiden+maiden+tuotanto+olisi+mahdollista+korjata+ja+ulkomaan+vientiä+voisi+näin+parantaa.