Maailman paras Jagr sanoi taas piut paut höntsälle

World Cup on kyllä urheilun säälittävin tapahtuma.

Onneksi maailman paras pelaaja viimeiset 20 vuotta näyttää sen esimerkillään.

Niin, MM-kisoissahan Jagr on hypännyt pappaikäisenä pää edellä kiekkoon, siellä edustetaan maataan! Oikeasti...
15283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

World Cup muutettiin pelkästä maajoukkueturnauksesta hieman yleisluontoisemmaksi turnaukseksi ihan siitä pikku syystä, että laadukkaan jääkiekkoturnauksen järjestämiseen ei yksinkertaisesti ole valtioita riittävästi. Toinen vaihtoehto olisi ollut tietysti karsia edustavien valtioiden määrä noin neljään, mutta se turnaus olisi ollut aika äkkiä pelattu.

Itsekään en pidä joistain väkinäisistä "junnujoukkueista", mutta se nyt vain on lähtökohta että jääkiekkoa ei pelata juuri missään. Valitettavasti. Ihan mielenkiinnolla silti odotan minkälainen turnaus on tulossa. Varsinkin Kanadalta pitäisi olla tulossa todella vahva joukkue. Joka olisi pöllyttänyt esimerkiksi Kanadan mm-joukkueen noin luokkaa 15-0. Myös Suomelta tulee kuitenkin vahva joukkue, ja mitalipeleissä ollaan, uskoisin.

Äänestä
  • Heh...! Kanadan A-joukkue voittaa Kanadan D-poikkien joukkueen kylläkin vähintään 17-0!

    Äänestä

Tshekeissä ei varmaan ketään jaksa sitäpaitsi edes kiinnostaa koko jääkiekko, sillä Veikkausliiga on käynnissä ja kaikkien maailman maiden intohimo kohdistuu nyt suomalaisen fudiskulttuurin luomiseen ruikuttamalla kaikista niistä lajeista, joissa kulttuuria on osattu luoda toisin kuin potkupallossa, varsinkin jääkiekosta. Jagrkin varmasti tietää tämän ja fiksuna vanhana kakkostason futaajana halusi vain tukea Veikkausliigaa.

Äänestä

WorldCup on sitä jotakin..MM-kisat ovat lastenleikkiä verrattuna WorldCup'iin,MM't kuin U-20 sähellystä amatööreineen.

Äänestä
  • Ja avaruus on isompi paikka kuin tulitikkuaski. Eiköhän nyt jokainen ymmärrä että World Cup on tasoltaan paljon mm-kisoja korkeammalla, mutta mitä sitten?

    Äänestä

  • world cup on tasoltaan karnevaa´lihöntsää.

    MM-kisat tietysti kovempaa urheilua.

    Äänestä

  • Juu. Kanadan World Cup joukkueeseenkin mahtui oikein kokonaista kaksi pelaajaa mm-joukkueesta :DD

    Äänestä

  • Ei tietenkään mahtunut enempää; MM-pelaajat ovat käyneet doping-testeissä, World Cup -pelaajat eivät.

    Oikeastaan World Cup ei ole urheilua, vaan kutsu- ja näytösturnaus.

    ;((

    Äänestä

  • Sori jos särjin lätkäjamppojen illuusiot tästäkin aiheesta, mutta faktahan siis on, että MM-kisat on kansainvälistä urheilua ja World Cup sitä "leikkiä".

    Äänestä

  • showpaini kirjoitti:

    Sori jos särjin lätkäjamppojen illuusiot tästäkin aiheesta, mutta faktahan siis on, että MM-kisat on kansainvälistä urheilua ja World Cup sitä "leikkiä".

    Juu. Kanadankin mm-tiimistä oikein kaksi pelaaja kelpasi "leikkimään" :DD

    Äänestä

  • Karelin = urheilija
    Triple H = karnevaalimies

    Kaikki valitsee painiin karelinin, jos kyse URHEILUSTA

    Äänestä

  • possanen kirjoitti:

    Juu. Kanadankin mm-tiimistä oikein kaksi pelaaja kelpasi "leikkimään" :DD

    Luitko keskustelua? Huomasitko kirjoittaneesi saman "hauskan jutun" jo ylle?

    World Cup on kaupallista "showpainia" (kielikuva, tiedoksi alfabeeteille), jonka päätarkoituksena on mainostaa NHL:ää näyttämällä sikäläisille katsojille Kanadan ja USA:n joukkueet pelaamassa muutamia heille "sopivia", lähinnä tutuista NHL-pelaajista koottuja vastustajia vastaan - ja mieluiten tietty voittamassa lopuksi turnaus.

    Äänestä

  • Heikko esitys. Miksi edes spämmit tuota kaikkialle? Käyttäyisit sen ajan vaikka miksaamisen opetteluun.

    Äänestä

  • Ahhah hahh... Ja näilläkö globaali-toivoilla on varaa kutsua muita "kendojanareiksi" yms.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heheheh kirjoitti:

World Cup on kyllä urheilun säälittävin tapahtuma.

Onneksi maailman paras pelaaja viimeiset 20 vuotta näyttää sen esimerkillään.

Niin, MM-kisoissahan Jagr on hypännyt pappaikäisenä pää edellä kiekkoon, siellä edustetaan maataan! Oikeasti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu