Tarkoitan tällä sitä, että vaikka olisi korkeasti koulutettu, esim. terveys-, sosiaali- tai muun henkisen alan työntekijä ja aikuinen-keski-ikäinen ja asioihin järkevästi ja rakentavasti suhtautuva... niin voiko hän silti mustasukkaisuuden iskiessä "vajota" samaan kuin he, joilla elämänhallinnan taidot ovat jo lähtökohdiltaan huonommalla tasolla. Tiedostan, että voi, mutta tuntuu ihmeelliseltä. Olen seurannut ympärilläni pariskuntaa, jotka ovat todella hyvissä ammateissa ja nyt jotkut merkit viittaa kyllä siihen, että vaimopuoli kyttää ja seuraa jne miestään. En olisi vain ikinä uskonut...
Iskeekö mustis hyvin koulutettuun aikuiseen..?
ettähäntekeenoin
6337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei katso kouluttautumista vaan luottamusta, mikä sen luottamuksen sitten voisi horjuttaa tai rikkoa, on asia erikseen. Luottamus on kahden ihmisen välinen asia, eikä vain toisesta kiinni. Luottamus edellyttää myös luottamuksen arvoisesti toimimista.
Ettei se miespuoli ole ollutkin epäluotettava? Asioissa on aina kaksi puolta.
Naisen aikaisemmat kokemukset. Niille ei mies voi mitään. Miehen pitää ajatella asia mielessään läpi, antaa toisen kytätä ja purra hammasta tiukassa paikassa. Jos miehen omat kuviot ovat kunnossa, aika on hänen puolellaan. Tervepäinen ja ajatteleva nainen huomaa erehtyneensä - ja huom! s i l l o i n tulee hetki, jolloin mieheltä todella kysytään kanttia pysyä hiljaa ja olla kuittailematta mitään toisen väärässä olemisesta -> rauha laskeutuu maahan ja elämä jatkuu, parempana.
Nuo ovat pitkälle tunneasioita ja usein kytköksissä lapsuuteen. Kenelle tahansa voi tulla kriisejä ja vaikeita ajatuskulkuja. Kouluttautuneella saattaa olla enemmän välineitä hakea apua ja niitä kriisejä käsitellä. Kukaan meistä ei ole haavoittumaton.
Korkea koulutus ei takaa sitä, millainen ihminen on. Kouluttamattomalla on yhtä paljon välineitä käsitellä mustasukkaisuutta. Koulutus on työtä varten, eikä koko elämä.
Mitä jos pitäisi ihan omista asioita huoli etkä huoehdi heidän asioistaan