Korkokengät ovatkin out! - KESKIVIIKKO 18.5.2016

Korkokengät ovatkin out!

KESKIVIIKKO 18.5.2016 KLO 08.50

Hyviä uutisia jaloillesi - hulppean korkeat korot eivät olekaan enää tyylitietoisen valinta.

Mukavuus, sporttisuus ja tietynlainen sukupuolettomuus ovat leimanneet muotia jo pidemmän aikaa. Näyttää siltä, että uudenlainen mukavuuden arvostaminen on pysyvämpi ilmiö, ei vain ohimenevä trendi. Erityisen hyvin uusi muoti näkyy jalkineissa. Korkeilla koroilla tullee aina olemaan paikkansa naisten sydämissä, mutta kenkähyllyssä ne saavat jo tehdä tilaa jaloille armollisemmille kengille.

Siinä missä ennen naiset olivat valmiita kärvistelemään korkkareissa kauneuden tähden, nykyisin yhä useampi kokee mukavien kenkien myös näyttävän hyvältä. Lenkkareita, loafereita, matalia sandaaleja, espadrilloksia ja mukavia midikorkoja näkyy niin runwaylla, blogeissa kuin katumuotikuvissakin. Uutisiin on päässyt tapauksia, joissa naiset ovat nousseet vastustamaan työnantajien edellyttämää korkkaripakkoa. Esimerkiksi näyttelijä Kristen Stewart kapinoi korkkarivaatimuksia vastaan punaisella matolla ja saapui viimeksi Cannesin elokuvajuhlien avajaisillallisille matalissa kengissä.
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei-enää-korkkareita kirjoitti:

Korkokengät ovatkin out!

KESKIVIIKKO 18.5.2016 KLO 08.50

Hyviä uutisia jaloillesi - hulppean korkeat korot eivät olekaan enää tyylitietoisen valinta.

Mukavuus, sporttisuus ja tietynlainen sukupuolettomuus ovat leimanneet muotia jo pidemmän aikaa. Näyttää siltä, että uudenlainen mukavuuden arvostaminen on pysyvämpi ilmiö, ei vain ohimenevä trendi. Erityisen hyvin uusi muoti näkyy jalkineissa. Korkeilla koroilla tullee aina olemaan paikkansa naisten sydämissä, mutta kenkähyllyssä ne saavat jo tehdä tilaa jaloille armollisemmille kengille.

Siinä missä ennen naiset olivat valmiita kärvistelemään korkkareissa kauneuden tähden, nykyisin yhä useampi kokee mukavien kenkien myös näyttävän hyvältä. Lenkkareita, loafereita, matalia sandaaleja, espadrilloksia ja mukavia midikorkoja näkyy niin runwaylla, blogeissa kuin katumuotikuvissakin. Uutisiin on päässyt tapauksia, joissa naiset ovat nousseet vastustamaan työnantajien edellyttämää korkkaripakkoa. Esimerkiksi näyttelijä Kristen Stewart kapinoi korkkarivaatimuksia vastaan punaisella matolla ja saapui viimeksi Cannesin elokuvajuhlien avajaisillallisille matalissa kengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu