Pettäminen loukkasi

Onko mitään mahdollisuutta antaa anteeksi yli 10v sitten tapahtunutta pettämisjuttua? Jos vastapuoli haluaa pyytää anteeksi, niin onko anteeksi antaminen ensimmäinen askel sovintoon?
291054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Mitä sä noin vanhoja asioita märehdit? Jos toinen on ollut yli kymmenen vuotta sulle uskollinen niin unohda koko juttu. Et kai sä kymmentä vuotta ole ollut suhteessa jossa sä et luota toiseen?

Äänestä

Voi antaa anteeksi. Ihmiset mokaa. Jos suhde on muuten hyvä, niin turha pistää suhdetta romukoppaan tuollaisen takia.

Äänestä

Pettäminen satuttaa vaikka tapahtunut olisi menneisyydessä, kuulitko asiasta äskettäin? Sehän on sinulle uusi juttu jos kuulit siitä vasta nyt.

Äänestä

Kannattaako hyvä parisuhde rikkoa 10 vuotta vanhan asian takia? Anteeksi pyytäminen ei muuta tapahtunutta miksikään. On ihan sinun pääsi sisäinen asia miten asian pystyt käsittelemään. Mikä siinä petetyksi tulemisessa sinua eniten loukkaa? Minuakin on petetty tämän liiton aikana todella rumasti ja toistuvasti. Olen asiaa mielessäni pohtinut monelta kantilta. Tuota miestä minä en pysty muuttamaan, se ei yksinkertaisesti pysty yksiavioisuuteen. Ei siinä auta minulta anteeksi anominen ja lupaukset. Se toimintatapa on sillä kirjoitettu geeneihin, ei se osaa sanoa itsekään miksi käy vieraissa, vaikka kotonakin saa tarpeeksi seksiä. Ja kaikki muukin elämässä on ihan hyvin. Minä en ole mitenkään mustasukkaista sorttia. Naikoot ketä haluaa jos siltä tuntuu, kait se sillä jonkin tarpeensa tyydyttää. Minua loukkaa eniten se valehtelu, joka näihin suhdesotkuihin liittyy. Miehen puheisiin ei ole mitään uskomista. Käy ihan sääliksi ne " toiset" naiset kun olen kuullut mitä paskaa se niille syöttää. Koittakaa rakkaat kanssasiskot ymmärtää ettei mies tarvitse pettämiseen mitään syytä, seksi on vain seksiä, rakkaus ja tunteet ei välttämättä näiden pettäjien kohdalla kuulu samaan lauseeseen seksin kanssa. Ja te "toiset" naiset, älkää uskoko olevanne pettäjän puolisoa paremmassa asemassa. Kun arki tulee teidänkin suhteeseen, niin taas haetaan uutta kakkosta rinnalle. Tiedän että mieheni rakastaa minua, omat tunteeni ovat laimenneet vuosien aikana, tunnen vain kiintymystä ja suurta surua valehtelun vuoksi. Niin, teitä varmaan kiinnostaa miksi hyväksyn moisen käytöksen ja jatkan tässä liitossa? Syyt ovat puhtaasti taloudelliset. Kun rahatilanne sallii, minä lähden ja tämä on myös mieheni tiedossa. Lähden siis luottamuspulan vuoksi, en pettämisen. Siitä huolimatta koen eläväni ihan hyvää elämää. Mies on mikä on, ihan itse valittu. Täytyy vain toivoa että tuo toimintatapa ei ole perinnöllistä

Äänestä

Hei
Olet saanut jo vastauksia, mutta tässä vielä yksi ajatus aloittajalle.

Pettäminen on luottamuksen menettämistä ja on ymmärrettävää, että se loukkaa. Anteeksi antaminen on tietoinen päätös – ja se tehdään usein yhä uudelleen – olla kantamatta kaunaa. Mutta usein anteeksi antaminen vaatii asian selvittämistä perusteellisesti, niin että molempien tunteet ja näkökulmat tuodaan esiin.

Ihmiset selviävät todella vaikeista asioita jos on halua selvittää ja antaa anteeksi. Voimia siihen!

Tervehtien Päivi-pappi

Äänestä

Exäni petti, viikko sitten. Olisin voinut antaa anteeksi. Rakastan sitä ihmistä. Tiedän että se oli häneltä virhe. hän oli sairas (kaksisuuntainen mielialahäiriö).

Nyt on jo myöhäistä.

Äänestä
  • Pettäjä oli mies.

    Äänestä

Itsekkin olen alkanut olla sitä mieltä että suomalaista rehellistä naista ei ole olemassa!.

1Äänestä

Voi antaa anteeksi ja siitä toipuu voin kokemuksella kertoa. Nyt meilläkin kaikki kunnossa ja toi uutta ihanaa suhteeseen mitä meiltä puuttui. Nyt olemme taas kuin uudelleen löytäneet toisemme. Eikä sen tarvitse vaikuttaa aina negatiivisesti. Joskus tuo sen onnellisuuden esille paremmin kun sen meinasi menettää. Joten toivon teille hyviä hetkiä ja nauttimaan toisistamme.

Äänestä

EN antaisi anteeksi.

Pettäminen on pettämisestä aina. Selitykset ja tekosyyt eivät mene läpi.

Se tarkoittaa että tuolloin sillä hetkellä se toinen on tehnyt tietoisen valinnan ettei tahdo olla sinun kanssasi vaan jonkun kanssa. Hän olisi voinut jättää siis sinut oman onnesi nojaan jos olosuhteet olisivat erilaiset.

Pettäminen on rikos kumppanuutta, parisuhdetta ja avioliittoa kohtaan joka ei vanhene.

Vain luuserit antavat anteeksi. Minä en anna.

Äänestä

Pettäminen on loukkaus sen pahinta laatua olevana. En antaisi anteeksi vaikka kulunut 10 vuotta. Jos minulle sattuisi vastaavia, niin en, vaikka olisi kulunut 50 vuotta pettämisestä.
Vippaa mulle 100000,euroa ja lupaan maksaa takaisin 10 v jälkeen. En maksakaan joten pyydän anteeksi loperiä juttujani.
Ei varmaan kukaan ihan helpolla suostu antamaan anteeksi tuollaista petosta. Miksi sitten avioliitossa petokset olisi annettava anteeksi. Ei mahdu minun oikeustajuuni millään lailla.

Äänestä

Kerran pettäjä, aina pettäjä. Ei se aika sitä pois pyyhi, vain tuskaa kerää vuosien kuluessa ja syö sisältäpäin. Anteeksiantaminen on pelkkää sananhelinää jota ei todellakaan ketään tarkoita vilpittömästi.

1Äänestä

Minä olen yrittänyt viisi vuotta unohtaa ja antaa anteeksi mieheni petollisuutta. Välillä on aikoja jolloin en ajattele/muista koko asiaa. Välillä se muistuu mieleen ja tuntuu todella pahalta. En tiedä pystynkö koskaan enää elämään ihan normaalia elämää. Kaiken kaikkiaan petollisuus voi pilata petetyn elämän, mutta myös pettäjän oman elämän.

1Äänestä

Samassa veneessä täällä. Sain tietää pari kuukautta sitten, että vaimolla on ollut 8 vuotta sitten suhde toiseen mieheen. 8 vuotta on paljon aikaa ja sittemmin menty naimisiin ja lapsikin pyöräytetty. Parisuhde toiminut aina ihan hienosti. Siltikin asia tuntuu aivan järjettömältä ja anteeks antaminen tuntuu lähinnä nöyryyttävältä ja on todella petetty olo. Vaimo vakuuttaa että on ollut ainoa kerta kun on pettänyt, mutta kyllä melko pahan epäilyksen siemen kylvi muhun. Helvetin ristiriitanen olo, eikä hajuakaan mihin suuntaan pitäis mennä. Kaiken lisäks olin keskivaikeasti masentunut kun sain asiasta tietää. Nyt sit hiukan vakavammin. Ei kivaa!

Äänestä
  • On halunnut eroon suhteestanne silloin?

    Äänestä

  • Sanoo kyllä että koki olevansa sillon tosi onnellinen. Sen takia kuulemma suhde tulikin niin "puskista", eikä osaa sanoa mitä siinä tapahtu. Ei sit kuitenkaan ollu niin onnellinen ku kuvitteli olevansa. Oltiin siis oltu kimpassa jo vuosia ennen suhdetta. Se "vähän" häiritsee että vaimo ei koskaan lopettanut suhdetta omasta tahdostaan, vaan se onneks loppu olosuhteiden pakosta. En tiiä kauan olis jatkunut jos siihen olis ollut mahollisuus.

    Äänestä

En pysty unohtamaan pettämistä.Yli kaksivuotta sitten meillä oli pieni tauko, miehellä heti uusisuhde.Kävi luonani, sanoi rakastavansa vain minua, palasi naisensa luo, ei tarkoittanut sanojaan oli kuulema niin sekaisin ajatuksistaan.Palasimme yhteen, asiat oli kuulemma selvitetty toisen naisen kanssa.Kuukausia myöhemmin soitin tälle naiselle ja kysin, että tiesikö , että tämä mies ,kävi myös minun luonani, ei tiennyt ja oli tekstiviestillä ilmoittanut, että suhde päättyy tähän.Eli se siitä selvittämisestä.Totuus olikin se, että jätti naisen kun pelkäsi jäävänsä kiini pettämisestä.Siitä alkoi lopullinen hiipivä inho josta en ole pääsyt yli.Tein oman ratkaisuni ja kerroin miehelle, että tunteeni ovat totaalisesti kuolleet, perustelin asian, ymmärsi niin luulin.Alkoi kyttäys, epäilyt eli helvetti irti.Päätöstäni en peru, haluan elää joskus vielä henkisesti tasapainoista elämää.Kerran pettää,,,ja tulee toinen kerta.Suhde perustuu luottamukseen ei valheisiin.Jotain opin tästä suhteesta,älä luota kaikkeen mitä sinulle sanotaan.Aika vain parantaa haavat.

Äänestä
  • Aikahan ei paranna mitään, jos asioita ei käsittele. Siinä tapauksessa aika vain pahentaa haavoja.

    Äänestä

  • Oletko joku satanisti? Tottakai voi tulla drop dead tunteet kuoli ja syvä inho päälle kerrasta. Eihän se toinen niin välttämättä kovin erikoinen ole ollut kun vähän miettii että noin sekokin.

    Äänestä

Kuinka kauan petetyn kannattaa esittää uhria? Mitä nopeammin antaa anteeksi ja unohtaa sitä helpompi jatkaa elämää itseään kiusaamatta.

Äänestä
  • Ei tarvitse antaa anteeksi koskaan. Voi alkaa uuteen suhteeseen jonkun toisen kanssa. Se on realismia. Ei ole pakko olla kenenkään anteeksi antaja ja synnistä päästäjä. Ei ole pakko olla tekemisissä.

    Äänestä

  • Anteeks antokaan kun ei tapahdu aina sormia napsauttamalla ja päätöksestä. Toki kumppanille voi hokea, että on antanu anteeks, mut ne on vaan sanoja, joilla ei oo mitään merkitystä jos ei oikeasti tunne niin.

    Äänestä

Voi sanoa että anteeks tai saat anteeksi.kumpaakaan ei tarvitse tarkoittaa. Yleensä ei saa kumpaakaan ja elämä jatkuu...jotenkuten...
Yleensä pettäjät haukkuvat hulluksi ja kun et mitään usko blaa blaa käyvät päälle. Tulee katsos paineita...hehheh.
Olen joskus antanut anteeksi ha pääsin asiasta samalla yli kun koko ihmisestä ja petin takaisin. Jotain vuoden tai puoli. Kylläpä häntä sit sattui ja itketti. No mitähän tarkoitan sanoa? Jos on hyvä tyyppi ne yleensä edes tunnustaa ja tunnustaa kaipaavansa sinua. Ja tekee kaikkensa että pääset yli. Mutta nämä henkiset lahtaajatirehtöörimulkut joille kukaan ei ole korvaamaton eivät kyllä myönnä. Kiusaavat kyllä jos saavat mahiksen. Semmoinen kiva henkinen tappo juu. Sitten pitäisi vielä kaveriksi jäädä. Hehheh...

Äänestä
  • Kai ymmärrät ettei se ystävyys toimi sen jälkeen jos on petos kumppani ollut. Etkö osaa yhtään ajatella itseäsi tai sitä kolmatta osapuolta mitä saat aikaan esittäen muka ystävää tuolle pettäjälle. Tuohan suorastaan kiusausta ja tietynlaista kostoa kaikille. Siitäkö saat jotain? Eiköhän se ole parempi pysyä poissa kokonaan äläkä jää riippumaan ja seuraamaan toista. Jatkat uusiin ystäviin joille voit olla rehellinen ja ne rehellisiä sinulle.

    Äänestä

Tottakai se loukkaa ja syvästi. Mutta siitä selviää. Nyt kumppanisi on avain asemassa mitä tapahtuu. Keskittykää nyt arkeen ja annatte ajan kulua. Keskustelette asiasta myöhemmin. Kun aikaa on kulunut voitte molemmat puhua jo siitä vapautuneemmin. Eikä sillä pettäjällä ole enään niin paha olla ja pystyy käsittelemään virheitään. Älä sure tulevaa äläkä epäile sitä sen enempää että jatkaisi pettämistä. Koska tietää mikä on seuraus jos niin tekisi. Ja kerta haluaa jatkaa kanssasi.

Äänestä

Itselläni ainakin vähän parenmpi olo kun olen saanut kerrottua juurtajaksain tunteistani, joita ei enää ole,valehtelu on pahinta, mies valehteli, sepitti tarinoita,jälkeenpäin paljastui valheiksi, ei osaa sanoa miksi toimii noin.Toivottavasti oppi jotain.

Äänestä

Onko mielestänne valehtelu pettämistä.Esim.jos mies ei kerro suhteen alussa edes oikeaa sivilisäätyään.Käy vieraissa, ei kerro sitä kumppanilleen, häipyy,tekstiviestillä vain ilmoittaa...tää oli tässä, kai siinä nainen jää ymmälleen.Raukkamaista minun mielestäni.Jää vain ikuinen kysymys, miksi valehtelee.

Äänestä

Kerran pettää..aina pettää.. ei ihmisarvoista kohtelua omaa naista/ miestä kohtaan. .kauas tällaisista ihmisistä ..taaksepäin ei kannata katsoa..Jokaisen oma päätös pystyykö antamaan anteeksi.

Äänestä

Totta on pettää kerran, pettää toisen ja vielä kolmannenkin kerran. Haavat eivät pääse koskaan parantumaan. Taloudellisista syistä on pakko jatkaa vaikka sydän on jäässä. Rakastaa en enää voi enkä luottaa. Rakkautta ei ole olemassa, kaikki on petosta. Ukkoni on ikuinen huora. Kertoo K-vesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uwinrjwcoruwq09458pw90 kirjoitti:

Onko mitään mahdollisuutta antaa anteeksi yli 10v sitten tapahtunutta pettämisjuttua? Jos vastapuoli haluaa pyytää anteeksi, niin onko anteeksi antaminen ensimmäinen askel sovintoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu